Koti Uutisia Sionismi Saksan juutalaiset vaativat lisää integrointikoulutusta muslimeille

Saksan juutalaiset vaativat lisää integrointikoulutusta muslimeille

3

Saksan juutalaisia huolestuttaa jatkuvasti lisääntyvä antisemitististen hyökkäysten määrä. Saksan juutalaisten liitto onkin nyt ehdottanut, että muslimeita “integroitaisiin” paremmin. Tällä hetkellä muslimit omaksuvat vielä kotimaansa antisemitistisen käytöksen.

Saksan juutalaisten keskusneuvoston varapuheenjohtaja Abraham Lehrer totesi arabi-islamistien antisemitismiongelman olevan vasta edessä. Lehrerin mielestä arabien suurena ongelmana on juutalaisvaltion olemassaolon kieltäminen. Hän kehottikin puheessaan kristalliyön muistotapahtumassa, että integrointikoulutuksia lisättäisiin ja että painotettaisiin esimerkiksi demokraattisia arvoja ja sitä, kuinka naisia tulee kohdella.

Juutalaisten mukaan Saksan juutalaisiin kohdistuneet hyökkäykset lisääntyivät viime vuonna kymmenen prosenttia. Heidän mukaansa suurimpina tekijöinä ovat “uusnatsit”, mutta mukana on myös joitain muslimien iskuja.

Lähde: RT

3 KOMMENTIT

  1. No, sionistit ovat ihan itse aiheuttaneet nykyisen tilanteen. Maksakoot sitten integroitumiskoulutuksen. Tai kärsikööt. Ei koskaan pitäisi paskoa siihen missä syö.

  2. On aivan sama kuin opettaisi vuorta hyppimään narua. Euroopan juutalaiset, jotka sinänsä ovat outo ilmiö, sillä heillähän on “vihdoinkin” oma valtio Israel, jossa taatusti ei ole “antisemitismiä” eikä muutakaan ikävää, jos vain asianomaisten “verilinja” kestää tarkastelun.
    Sitä paitsi asiasta pitää reklamoida muuan George Sorokselle, joka on muslimi-invaasion eräitä pääarkkitehtejä Eurooppaan. Kuten loppuun kulunut sanonta sanoo: “Sitä saa mitä tilaa!”

  3. Koskahan se kaunis päivä tulee, jolloin sionistit integroituisivat vallitsevaan järjestelmään ja pitäisivät suunsa supussa??
    Aina noilla koukkunokilla on vaateita uhriutumisen pönkittämiseksi, mutta eivät näe malkaa omassa silmässä, ja sen varjolla rahastamiseen.

Comments are closed.