Koti Uutisia Rotu Saksan AfD houkuttelee muslimeita, erottaa kansallismielisiä

Saksan AfD houkuttelee muslimeita, erottaa kansallismielisiä

2

”Maahanmuuttokriittinen” Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) valmistautuu erottamaan kansallismielisiä jäseniään. Kuvio on tuttu muun muassa ruotsidemokraattien ja perussuomalaisten sisäisistä puhdistusoperaatioista: puolue pyrkii pitämään vallan liberaalien sionistien käsissä.

AfD:n puolue-eliitti on erityisen huolissaan nuorisojärjestöjensä kannattajista. Nuorisojärjestöväen mukaan maahanmuuttoa täytyy vastustaa rodullisista syistä eikä esimerkiksi siksi, että homoja tai juutalaisia pyrittäisiin suojelemaan muslimien viharikoksilta. Puolue-eliitti sen sijaan kannattaa homolobbaukseen, kulttuurimarxismiin ja liberaaliin talouspolitiikkaan pohjautuvaa ”maahanmuuttokritiikkiä”.

AfD harkitsee lisäksi ”radikalisoituneiden” eli aidon kansallismielisen aatteen omaksuneiden alueosastojen lakkauttamista. Samaan aikaan AfD on perustanut uusia alajärjestöjä juutalaisille ja homoille, minkä lisäksi puolue harkitsee muslimijärjestön perustamista.

Lähde: Der Spiegel

2 KOMMENTIT

  1. Tämä AfD on vielä räikeämpi esimerkki kuin siniset. Kuukaudessa itä-saksalainen laborantti nousi puolueen johtoon. Puolueen joka lehtiotsikoiden mukaan uhkasi jo SPD:stäkin. CDU:sta puhumattakaan.

    Persu-siniset ovat maltillisempi esimerkki, mutta yhä edelleen suuri kansanosa kuvittelee niiden olevan suomalaisten asialla. No, toivottavasti ihmiset oppivat ja ymmärtävät virheensä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here