Koti Uutisia Ulkomaat Saksalaiskoulun oppilaita pukeutui huntuun viikon ajan

Saksalaiskoulun oppilaita pukeutui huntuun viikon ajan

4

Opettaja Karin Riekermann sai idean teettää oppilaillaan erään kokeen: kuusi kouluikäistä tyttöä kuljeskeli ympäri Lünenin keskustaa islamilaiset vaatteet päällään. Kokeen tarkoitus oli paljastaa, kuinka paljon rasismia musliminaiset saksalaisessa yhteiskunnassa kokevat.

Saksalainen WDR:n (Westdeutscher Rundfunk) dokumentti osoittaa, että tytöistä ei tunnu alussa kovinkaan mukavalta kantaa huntua ja että opettaja Riekermann on myös hermostunut tilanteessa.

Eräs muslimityttö sanoo kuitenkin, että Riekermannin koe oli hyvä ajatus:

– Idea oli hyvä, nyt he saavat kokea saman, miltä minusta tuntuu, kun kannan huntua pitkin katuja.

Tulokset kuitenkin osoittivat, ettei tyttöjä syrjitty juuri ollenkaan, kun he kävelivät Lünenin kaduilla hunnutettuina. On epäselvää, tullaanko tulevaisuudessa toteuttamaan koe, jossa muslimitytöt kulkevat muslimimiesten joukossa ilman huntua.

Lähteet: Nordfront, Voice of Europe

4 KOMMENTIT

  1. Eli siis totutetaan naiset huntuihin euroopan kaduilla. Kotimaissaanhan ne eivät käytä huntuja eivätkä kaapuja.

    • Juuri näin. Hivutetaan sinisilmäisesti “tämähän on vain tällaienn pieni koe” tyyliin ulkolaista kulttuuria hyväksyttäväksi, ja tätä vielä tukee tulos jossa tytöt eivät kokeneet syrjintää.
      Samalla tavalla voisi kaapuja käyttävät tytöt “kokeilla” housuja ja “normaaleja” vaatteita viikon ajan ja katsoa miten heitä kohdellaan eri tilanteissa esim. selalisissa joissa he ovat kenties joutunet kohtaamaan jonkinasteista syrjintää.
      Tämä jälkimäinen ei tule koskaan toteutumaan.

  2. Eivät “rasistiset” ja “natsismilla” kyllästetyt saksalaiset ja yleensäkään eurooppalaiset valkoiset rodut ainakaan miesten osalta sinällään nakkaa paskaakaan musliminaisista edes sen vertaa, että niitä viitsii katsoakaan, vaikka niitä yksin näkisi. Se on sitten taas eri asia, se kuinka muslimimiehet kohtelevat naisiaan (siis todella monikossa), joka kyllä on kaikkien täydellä järjellä varustettujen tiedossa jo yleistieto pohjaisesti.
    Itselläni eikä varmasti muillakaan rotu veljilläni on mitään tarvetta lähteä millekään “ristiretkelle” musliminaisten vapauttamiseksi sikäläisen uskonnon ikeestä, sillä se ei yksinkertaisesti kuulu meille, eikä länsimaisella miehellä ole mitään haluakaan sekoittaa itseään mihinkään “naisasia” -asiaan, koska se, että “niistä” saa ylipäätänsä pysyä erossa ja rauhassa on jo sellainen arvo, jota osaa länsimaalaisena miehenä arvostaa. Eikä tämä todellakaan tarkoita mitään seksihurjastelua, vaan sitä loputonta ääretöntä syytösten vyötä, joka ylipäätänsä on äärifeministien taholta valkoisten miesten harteille sälytetty aina metsäpaloista alkaen, kuten eräs ruotsalainen (no, missäs muuallakaan) valopää loihe lausumaan sikäläisten metsäpalojen syystä.
    Se, että länsimaalaisia naisasialiikkeitä ei voisi vähempää kiinnostaa musliminaisten kohtalo ja “elämäntapa” on taas umpi poliittista kommunistista politikointia ja fundamentalismia, joka itse asiassa asemoituu islamin kanssa yhteen kuin perse ja paita huolimatta siitä, mitä se tulee merkitsemään näille “tuittu -päille”, jos muslimit onnistuvat maailmanvalloituksessaan ja pystyttävät verisesti rakennetun kalifaattinsa “normitilaan” eli tappamisen ja kidutuksen tahti vain hieman laantuu päivittäiseksi “Pyhän sodan” hurmasta ja kliimaksista.

Comments are closed.