Koti Uutisia Ulkomaat Saksalaisen tiedustelupalvelun mukaan naamioituneet Turkin agentit lietsovat mellakoita Kreikan rajalla

Saksalaisen tiedustelupalvelun mukaan naamioituneet Turkin agentit lietsovat mellakoita Kreikan rajalla

2

Saksan Liittovaltion tiedustelupalvelu (BND) kertoo tutkimustuloksensa osoittavan, että Turkin hallituksen turvallisuuspalvelun naamioituneet jäsenet ovat tarkoituksellisesti lietsoneet maahantunkeutujia mellakoimaan Turkin ja Kreikan välisellä rajalla.

Vaikka Turkki onkin sulkenut rajansa heidän puoleltaan, niin maahantunkeutujien hyökkäykset Kreikan raja-aitaa kohtaan ovat jatkuneet. Viime viikolla maahantunkeutujat muun muassa yrittivät tulla aidan yli käyttämällä improvisoituja tikkaita.

Kreikkalainen poliitikko Michalis Chrisochoidis sanoi, että suurin osa pienestä vähemmistöstä vanhuksia ja perheitä on poistunut raja-alueelta, mutta noin yli 5000 nuorta miestä on edelleen rajalla mellakoimassa.

Lähde: breitbart.com

2 KOMMENTIT

  1. Muslimit aikovat vallata Euroopan massiivisella muslimien maahanmuutolla ja väestön vaihdolla. Islam on ollut valtaamassa Eurooppaa ennenkin ja torjuttu useita kertoja. Muslimien invaasio tullaan torjumaan 2000-luvullakin.

  2. Juhlallinen on kansan tuomion julistus:
    Hämärässä yössä seisovat he syytettyjen parvekkeella vartiomiesten välissä, joilla on käsissään kynttilät kuin peitset.
    Alhaalla pimeydessä seisoo satatuhantinen tuomarijoukko niinkuin yhdellä suulla lausuu tuon yhden ainoan sanan tyynen peruuttamattoman:
    POIS !

    Terv Juhani Aho
    1888

    Kiikun kaakun katson kansaa,
    Manan miestä morjestan.
    Matkalla maan ääriin.
    Alas kellariin katumaan.

    Yleisö.
    Halveksuntaa,
    sitä huokaa .
    Sanatta, surutta.

    Oho!!!
    Lasit tippu lavalle.

    Terv. Suomen kansa 2019

Comments are closed.