Koti Uutisia Saksalainen vasemmistopoliitikko murhasi miehen ja raiskasi ruumiin

Saksalainen vasemmistopoliitikko murhasi miehen ja raiskasi ruumiin

6
Gerwald Claus-Brunner oikealla.
Gerwald Claus-Brunner oikealla.

Vasemmistolaisen Saksan piraattipuolueen Gerwald Claus-Brunner, 44, löytyi kuolleena 19. syyskuuta. Hän oli tehnyt itsemurhan puolueen kärsittyä valtavan tappion Berliinin vaaleissa. Puolue epäonnistui saamaan yli viisi prosenttia äänistä.

Saksan Focusin mukaan Claus-Brunnerin viereltä löytyi kuristettu ja raiskattu miehen ruumis. Lehden mukaan Claus-Brunner säilytti ruumista asunnostaan ennen kuin tappoi itsensä.

Tämä Claus-Brunnerin kesäkuussa pitämä puhe on tulkittu uudelleen itsemurhaviestinä. Osanottajien edessä hän totesi, että edustajat ”tulevat katumaan, että heidän puolueensa lakkaa olemasta” ja että jokin päivä ”he tulevat pitämään hiljaisen hetken” hänen puolestaan. Toinen syy itsemurhaan valtavan tappion lisäksi voi olla, että Claus-Brunnerin pitkäaikainen poikaystävä erosi hänestä.

Puolueen kannatus on pitkään ollut syöksykierteessä. Puolueen edellinen johtaja ja pääkandidaatti Johannes Ponader muun muassa meni keskusteluohjelmaan rehvastelemaan pitkäaikaistyöttömyydestään ja polyamoriastaan studioon sandaalit jalassa.

Johannes Ponader.
Johannes Ponader.

Saksan piraattipuolue perustettiin alun perin puolustamaan virtuaalista vapautta. Se luonnehtii itseään liberaalis-edistykselliseksi. Puolue tunnetaan myös marxismin, antifasismin ja feminismin kannattamisesta, mistä johtuu pitkä luettelo sukupuolista yllä olevan puheen aluksi.

Kuten Saksan vihreät, piraattipuolue haluaa laillistaa insestin, pedofilian, lasten ja vanhempien seksuaalisen kanssakäymisen, lapsiavioliitot, lapsipornon, homoadoption ja ”sukupuolineutraalit” vessat kaikkiin valtionlaitoksiin. Puolue myös ehdotti lakia ”kansallista itsekkyyttä” vastaan (”Antrag gegen nationale Egoismen”). Sen mukaan Saksalla on historiallinen velvollisuus luoda multikulttuurinen utopia ”kaikille seitsemälle miljardille maailmankansalaiselle”.

Lähde: Daily Stormer

6 KOMMENTIT

  1. En varmaan koskaan opi ymmärtämään noiden henkilöiden ajatuksenjuoksua. Ei ymmärrä.

  2. Sairastakin sairaampi ”puolueohjelma”! Ei ihme, että tuli murskatappio.

  3. Jo meni yli ymmärryksen. Ja joka tämänkin ymmärtää, suosittelen hoitoon hakeutumista. Voin taata, ettei siellä joudu ”napit vastatusten” ”äärioikeiston” kanssa… Ei todellakaan! On tuo Saksa melkoinen maa.

  4. Saksa on todellakin melkoinen maa, ja me tiedämme tarkalleen, mistä se johtuu. Sen vuoksi meidän on pidettävä huolta, ettei tällainen naurettava alistuminen yltiöliberalismin edessä etene ainakaan Pohjolan suunnalla yhtään pidemmälle.

  5. ”piraattipuolue haluaa laillistaa insestin, pedofilian, lasten ja vanhempien seksuaalisen kanssakäymisen, lapsiavioliitot, lapsipornon, homoadoption ja “sukupuolineutraalit” vessat kaikkiin valtionlaitoksiin”

    Nigga, what’cha smoking, i want some of that shit too

  6. – Tappo itsensä , ja pelkäsi tuomiota , jos vaikka linnassa olis joutunut jakamaan persettään. Kaikkea saastaa sitä onkin….

Comments are closed.