Koti Uutisia Saksa syyttää 88-vuotiasta vanhusta sotarikoksista

Saksa syyttää 88-vuotiasta vanhusta sotarikoksista

4

Saksa on nostanut syytteen 88-vuotiasta vanhusta vastaan, kertoo uutistoimisto Associated Press. Miehen henkilöllisyyttä ei ole vielä paljastettu, mutta hänen kerrotaan palvelleen Waffen-SS:ssä.

Vanhusta syytetään osallistumisesta joukkomurhaan Ranskassa vuonna 1944. Joukkomurhan lisäksi 88-vuotiasta kölniläistä syytetään 25 murhasta ja avunannosta satojen ihmisten murhiin. Väitettyjen rikosten aikana hänen kerrotaan olleen 19-vuotias.

Keskiviikkona 8. tammikuuta hagenilainen tuomioistuin hylkäsi murhasyytteet entistä 92-vuotiasta SS-upseeri Siert Bruinsia vastaan. Bruinsin kerrottiin syyllistyneen hollantilaisten partisaanien teloituksiin syyskuussa 1944. Todisteiden puutteen ja epämääräisten silminnäkijäkertomusten perusteella tuomioistuimelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa Bruins syytteistä.

Saksa on ilmoittanut tekevänsä kaikkensa saattaakseen pian yli 90-vuotiaat epäillyt sotarikolliset oikeuden eteen tuomittaviksi.

Siert Bruins vapautettiin murhasyytteistä keskiviikkona.
Siert Bruins vapautettiin murhasyytteistä keskiviikkona.

 

Aiheeseen liittyen:

Entinen SS-sotilas Heinrich Boere on kuollut
Erich Priebke menehtyi 100-vuotiaana
92-vuotiasta SS-sotilasta syytetään vihollisen teloituksesta
“Natsijahtia” halutaan kiihdyttää Saksassa

4 KOMMENTIT

  1. Miksi näitä lähes satavuotiaita kiusataan siitä,mitä he ovat tehneet komennuksellaan? Juutalainen se on joka kiusaa yhteiskunnassa.

  2. Syytä vihollista kaikista rikoksista, myös omista! Kuinka moni tietääkään, että britit pitivät yllä aina vuoteen 1947 Bad Nenndorfissa kidutusleiriä, jossa tarkoituksellisesti kidutettiin siviilejä? Tai moniko tietää, että saksalaiskaupunkien tuhoamisen lisäksi britit näännyttivät nälkään 135 000 saksalaista siviiliä omalla miehitysalueella?

  3. Partisaanithan saa teloittaa Geneven sopimuksen mukaan. hehän käyvät sotaa ilman univormua.

Comments are closed.