Koti Uutisia Sadattuhannet ihmiset protestoivat Katalonian itsenäisyyttä vastaan

Sadattuhannet ihmiset protestoivat Katalonian itsenäisyyttä vastaan

4

Sunnuntaina järjestettiin joukkomielenosoitus Katalonian maakunnan pääkaupungissa Barcelonassa. Mielenosoitus vastusti Katalonian hallituksen lupausta julistautua itsenäiseksi Espanjasta. Mielenosoituksessa käytettiin iskulauseita, kuten “Olen espanjalainen”, “Katalonia kuuluu Espanjalle” ja “Yhdessä olemme vahvempia”. Mielenosoitukseen osallistui yhteensä noin 350 000 ihmistä, ja järjestäjien mukaan luku on lähempänä toista laskelmaa, 930 000 osanottajaa.

Jotkut mielenosoittajista vetosivat maan pääministeri Mariano Rajoyhin, jonka on heidän mukaansa “tehtävä jotain”. Rajoy on luvannut, ettei Espanja tule jakautumaan ja ettei hän poissulje “radikaaleihin toimiin ryhtymistä”.

Katalonian itsenäisyysvaatimukset pohjautuvat 1. lokakuuta pidettyyn kansanäänestykseen, jossa 90 prosenttia katalonialaisista äänesti itsenäisyyden puolesta. Tulokset ovat kuitenkin harhaanjohtavia, sillä oppositio boikotoi vaaleja, mikä johti siihen, että vain 42 prosenttia äänioikeutetuista lähti vaaliuurnille. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet katalonialaisten haluavan niin itsenäisiksi maan pääkaupunki Madridin päätösvallasta, että Kataloniassa sallittiin pitää kansanäänestys itsenäistymisestä. Yli puolet Katalonian väestöstä haluaa kuitenkin kaikesta huolimatta kuulua edelleen Espanjaan.

On epäselvää, ovatko 1. päivän levottomuudet muuttaneet katalonialaisten mielipidettä itsenäisyydestä; tuolloin Madridille lojaali poliisi yritti estää väkivaltaisesti ihmisiä äänestämästä. Tämä johti yli 800 ihmisen haavoittumiseen.

 

Lähteet: Nordfront.se, RT

4 KOMMENTIT

    • Juu, siinä RT/Ruptlyn striimissäkin oli joku juutalaisyhteisön edustaja nainen haastateltavana tms.

  1. Tässä hieman ajateltavaa liittyen Katalonian tilanteeseen..

    “However, little is being said about what the real implications of Catalan independence may be. What do those politicians in Catalonia in favor of independence seek to do with it should they succeed? Will they create a Catalonia that serves the best interests of the people? Or serve the EU and NATO more efficiently and eagerly than a united Spain ever could?”

    https://www.activistpost.com/2017/10/catalan-independence-5-things-think.html

    Proof of Israel Behind the ‘Independence’ of Cataluña

    https://www.youtube.com/watch?v=OA10wIQXdJE

    “The actual ruling party in Spain is also in bed with the Jews as well as the rotten Monarchy filled with parasites, but both act as being opposed to the independence and ‘pretend’ to ‘protect democracy’. The people have good faith, they are very patriotic, they stick to tradition and the family unit, and they are confused but they trust the actual government. They do not know that all these criminals are in bed together. As usual, the only ones being hurt are the people, meanwhile, they sit and watch while a great country like Spain is being destroyed from within.”

  2. Viisaampi taipuu. Elämä on parempi kuin kansanmurha. Espanja voi voittaa taistelun, mutta se tulee häviämään sodan. Aika tekee työtä katalonialaisten hyväksi. Uudet sukupolvet uskoakseni Espanjassakin tulee myöntyväisemmäksi Katalonian itsenäisyydelle. Tsekkoslovakia “jakautui” hyvässä yhteisymmärryksessä ja sovussa Tsekiksi ja Slovakiaksi pian Rautaesiripun repeämisen jälkeen muistaakseni v. 1992 kahdeksi valtioksi ilman edes “kirpeän sormen” näyttämistä toisilleen. Keskimääräistä sivistyneempiä eurooppalaisia kun muistaa teurastajaiset entisessä Jugoslaviassa, jota myös kommunismi ja kommunistisenpuolueen johtaja sekä presidentti Josip Broz Tito (1892-1980) piti “keinotekoisesti” voimakkaalla otteellaan kasassa kansanryhmien välisen eripuran kytiessä kuitenkin piilossa koko ajan.

Comments are closed.