Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsissa järjestettiin kriisikokous lisääntyvien ammuskelujen vuoksi

Ruotsissa järjestettiin kriisikokous lisääntyvien ammuskelujen vuoksi

5

Monikulttuurisessa Ruotsissa on jälleen sattunut uusia ammuskeluja, jotka ovat vaatineet seitsemän kuolonuhria kahden viikon sisällä. Pääministeri Stefan Löfven kutsui keskiviikkona koolle kriisikokouksen väkivallan vuoksi.

Ammuskelujen määrä on vakavin maan monikulttuurisimmassa kaupungissa Malmössä. Siellä on tapahtunut 16 päivän aikana 11 ampumistapausta, joissa on kuollut yhteensä viisi ihmistä. Kaupungin turvallisuudesta vastaava virkamies Andreas Schönström pyrkii kuitenkin Ruotsissa vallitsevan poliittisen korrektiuden vuoksi esittämään asian “ruotsalaisten ongelmana”, vaikka käytännössä kaikki tietävät ilmiön monikulttuurisen taustan.

– On epäreilua puhua malmöläisestä ongelmasta, sillä vastaavaa tapahtuu kaikissa kolmessa isossa kaupungissamme. Tämä on ruotsalainen ilmiö, Schönström kertoi Suomen Iltalehdelle.

– Totta kai ihmiset tuntevat turvattomuutta, kun kadulla ammutaan avoimesti. Osa kokee tilanteen jopa kaoottiseksi, Schönström vastaa kysyttäessä kaupungin turvallisuudesta.

Lähde: Iltalehti

5 KOMMENTIT

  1. Eikös Tämä olekaan sitä monikulttuurista “rikkautta” ja “pientä etnistä värinää”?😎

  2. Sekarotuinen Stefan ei edelleenkään näe maanmiestensä tulitaisteluita tai rikollista toimintaa ongelmana. Vaan ainoa ongelma on kansallismielisyyden kasvu. Niinhän se oli sanonut että kansallismieliset saavat hänet raivoon. Mutta maanmiestensä tekemiset eivät sekarotuista Stefania hetkauta.

  3. Ruotsissa henkilöt ammuskelee henkilöitä ruotsalaisittain. Ainoastaan luodit ovat rasistisia osuessaan multietnisiin ruotsalaisiin henkilöihin.

  4. Tää on just hywä herätys ns todellisuuteen kun ihan konkreettisella tasolla herää paukkeseen kun on waikka päewäunilla. Mi likes

Comments are closed.