Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsin valtiomedian “legenda” pidätettynä Yhdysvalloissa epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Ruotsin valtiomedian “legenda” pidätettynä Yhdysvalloissa epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

2

Ruotsin yleisradioyhtiön eli SVT:n “legendaarinen” juontaja Bosse Hansson on pidätetty Floridassa Yhdysvalloissa epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hansson, joka on uransa aikana juontanut yli 50 jalkapallon MM- ja EM-ottelua, on tunnettu homoseksuaali.

Jo 85-vuotias Hansson jätti jokin aika sitten tehtävänsä ja siirtyi eläkkeelle. Eläkepäiviä hän on viettänyt muun muassa Floridan auringossa, missä myös epäilty rikos tapahtui.

Poliisin mukaan Hansson on kähminyt teinipoikia, joista nuorin oli 13-vuotias. Ensimmäinen tapaus sattui viime torstaina Coral Springsissä eteläisessä Floridassa. Seuraavana päivänä Hansson kähmi kahta 16-vuotiasta poikaa Margate Parkissa. Hän oli pyytänyt teinipoikia esittelemään hänelle heidän lihaksiaan ja otti otteen yhdestä pojasta. Pojat onnistuivat pakenemaan paikalta.

Hanssonin nuorten poikien ahdistelu jatkui tiistaina, jolloin hän lähestyi 13-vuotiasta poikaa, joka leikki kiipeilytelineessä. Hän oli tarjoutunut näyttämään pojalle, kuinka hän paremmin voisi harjoitella. Treenausvinkkien sijaan Hansson alkoi hieroa pojan jalkaa ja laittoi kätensä pojan peniksen lähelle.

Poliisi pidätti Hanssonin epäiltynä lasten seksuaalisesta häirinnästä. Hansson, jonka lennon takaisin Ruotsiin oli tarkoitus lähteä toukokuun 16. päivä, istuu tällä hetkellä huostaan otettuna. Hänen passinsa on takavarikoitu.

Hansson myönsi tiistaina tuomarille lähestyneensä poikia, kun pidätysmääräystä käsiteltiin.

Lähde: Nordfront

2 KOMMENTIT

  1. “Voi Bosse, muistatkos kun nuorena p***t piukat pantiin pölkyllä vaan?”

    Bosse on niin hiljaa ja sanoo: “Nyt ei ne nuoret… nyt ei ne nuoret koita sormellakaan…”

  2. Ei siis todellakaan ole mikään kumma eikä mikään, se että kautta aikain Pohjanlahden tällä rannalla kaikkia ruotsalaisia miehiä on pidetty naureskellen automaattisesti homoina. Osasyynä kuvan muodostumiselle on varmasti se, ettei Ruotsi ole ollut sodassa 200-vuoteen ja sikäläinen varusmiespalvelu herätti suurta huvittuneisuutta vielä 1970-luvulla, jolloin Suomessa vielä varusmiespalvelu tunnettiin “miesten kouluna”, jossa ei häärätty pitkä “letti” heiluen ja varusmiespalvelusta suoritettiin asumalla kotona, jos varusmiespalvelu paikkakunta oli lähellä. Nyt Suomessakin on menty taaksepäin totaali -linjassa niin materiaalin suhteen kuin kaikessa muussakin. Suurimpana syynä on Suomen kuralle ajettu talous ja kommunistien mädätys työ, jonka pääkohde on aina ollut suomalaisten puolustustahdon rapauttaminen, joka koskee koko yhteiskunnan kaikkia aloja alkaen kehdosta, jolloin lapsi pyritään ottamaan melkein heti kuivuttuaan yhteiskunnan tarjoamaan kommunistisiin kasvatus laitoksiin, joissa pyritään tekemään kunnon kommunisteja ja vihaamaan kaikkia niitä arvoja, jotka liitetään valkoiseen Suomeen.

Comments are closed.