Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsin valtio käy pienyrittäjiä vastaan ilmastoverojen avulla

Ruotsin valtio käy pienyrittäjiä vastaan ilmastoverojen avulla

2
Kuvituskuva.

Ruotsissa on päätetty nostaa autoveroa varsin reippaalla kädellä ilmastonmuutoksen nimissä. Uusi vero iskee erityisesti pienyrittäjiin.

Erityisesti Vihreät ovat lobanneet veroa, jonka kohteena ovat etenkin pienet kuljetusajoneuvot, jollaisia esimerkiksi pienet rakennusalan yritykset käyttävät.

Veron määrä vaihtelee eri mallien mukaan, mutta se on vuositasolla useista sadoista euroista useampaan tuhanteen euroon.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muutenkin tiukilla olevat pienyrittäjät ja tavalliset duunarit joutuvat yhä ahtaammalle. Se myös edesauttaa konkurssien tapahtumista, mikä taas kasvattaa suurten firmojen monopoliaseman syntyä. Vihreiden lobbaama verotuspolitiikka johtaa siis pienen ihmisen kyykyttämiseen ja suurten firmojen ylivaltaan.

Lähde: UMV

2 KOMMENTIT

  1. Pienen puolella oleva vasemmisto (johon vihreät kuuluvat) kurittaa siis ensimmäisenä nimenomaan niitä pieniä, joilla ei ole varaa maksella näitä veroja muutenkaan. Samalla se edesauttaa ökykapitalisteja omissa bisneksissään, mikä johtaa mm. palkkauksen polkemiseen jne. Kiitos vassarit, kiitos hysteerikot.

Comments are closed.