Koti Uutisia Kotimaa Ruotsin jengikulttuuri rantautuu Suomeen

Ruotsin jengikulttuuri rantautuu Suomeen

14

Poliisin mukaan Ruotsia riivaavat jengit ovat rantautuneet Suomeen. Rikosylikomisario Antti Hyyryläisen mukaan Suomessa on jo tällä hetkellä noin 90 rikollista ryhmää ja poliisin tiedossa on noin 900 jengiläistä.

– Nyt tilanne on se, että uusia ryhmiä nousee joka kuukausi ja heti poliisille on aika selvää, mihin perinteiseen ryhmään se on kallellaan, Hyyryläinen kertoo.

Hyyryläisen puheista voi perustella, että myös aseistautunut väkivalta saattaa kohta olla Suomessa arkipäivää, kuten Ruotsissa. Hän kertoo, että Ruotsissa monikulttuurisissa lähiöissä nuoria maahanmuuttajia houkuttelee jengeihin se, että he kokevat jengin tuovan heille turvaa väkivaltaisessa ympäristössä. Jengit luovat täten olemassaolollaan vaihtoehtoisen yhteiskunnan.

Lähde: Uusi Suomi

14 KOMMENTIT

  1. Taitaa olla pääkaupunkiseudun ongelmia. Ei ole näkynyt tääläpäin. Pitäisiköhän varmuuden vuoksi alkaa leikkimään lasten kanssa “kuka pelkää mustaa miestä”? Jospa ne oppisivat pitämään pienen hajuraon rikolliseen ainekseen.

  2. Suomesta löytyy vielä kaupunkeja, joissa valkoinen nainen kulkee yksin kaupungilla. Toivottavasti tämä kulttuuriuudistus korjaa tämän sharian vastaisen kevytkenkäisen käytöksen.

  3. Uusnatsit ovat siis osasyyllisiä mamu-jengien syntymiseen.
    KAIKKI väkivalta on rikollista ja natsienkin olisi syytä tämä ymmärtää.
    Islamisaatiota pitää vastustaa älyllä ja puheella, ei väkivallalla.

    • Juu. Älyllä ja puheella on yritetty aikasen pitkään aika monessa maassa ja tulokset ovat suorastaan hekumallisia. Ranskassa, Saksassa, Belgiassa jne. Islamistit ovat siitä kivoja, että kun heille sanoo “soo soo, ei noin saa tehdä, se on tyhmäâ”, niin he välittömästi lopettavat toimintansa ja liittyvät pelastusarmeijaan ja alkavat julistaa ilosanomaa.

    • Koraanin vihapuhetta vastustava…. Onneksi jääkäritkin vastustivat venäläistä hallintokoneistoa ihan vain puhumalla ja puhumallahan ne asiat ratkottiin 1918, 1939, 1941 😀 Kannattaa sisäistää, ettei väkivalta ole aina rikollista. Vihollisen torjumiseksi, oli se sitten ulkoinen, tai sisäinen (esim.rikollinen hallitus) on väkivalta oikeutettua, jopa suositeltavaa.

      Candida pro causa ense candido (Puhtain asein puhtaan asian puolesta)

    • Oletko niitä kosher “islaminvastustajia”? Tässä on kyse rodusta, ei maailmankatsomuksesta suoranaisesti.

      Yksikään muukalaisrotuinen ei kuulu Suomeen tai Eurooppaan. Rikollisuus tulee näiden petojen luonteesta.

      • Toivottavasti kysymys ei ollut minulle osoitettu? Itse olen vahvasti islam- sionismi-vastainen ja määrittelen ihmisiä ja olentoja rotuperusteisesti, eli ainakaan minussa ei ole mitään kosheria, eikä halalia.

  4. Kyseessä on Islamin ideologia, he saavat ohjeensa ylempää , kertoi entinen muslimi Mona Walter. Länsiraja välittömästi valvontaan Suomessa!

  5. On hankittava ase vaikka mustasta pörssistä itsensä suojaksi. Koska poliisin kädet ovat sidotut suvakkihallituksen ja suvakkipomojensa takia. Vielä tulee sellainen maanalainen suomalainen järjestö, joka hoitelee nuo rikolliset mullan alle.

  6. Kun katsoo mistä tällainen jengikulttuurin malli on tullut, niin ei tarvitse katsoa kuin länteen ja uljaaseen “vapauden” maahan eli amerikkaan.
    Globalistit viihdeteollisuuden avulla ovat ruokkineet jengi ideologiaa monimuotoisesti, tehokkaimmin musiikkitoellisuus joka on ottanut listoilleen jengiläisiä jotka isolla levikillä kautta mantereen ja yli rajojen levittävät väkivaltaa sekä rikollisuutta ihannoivaa sanomaa räpin ja hipihopin muodossa.
    Maahantunkeutuneiden parasiittien toimettomat jälkeläiset sitten imevät tätä “kulttuuria” kuin pesusienet ja toimivat annetun esimerkin mukaisesti, miksi tehdä mitään itsensä saati muiden eteen kun voi ottaa toiselta “ilmaiseksi”.
    Romaneille tämä on normaalia toimintaa muun kaupan ohella, ruotsissa juurikin on mustalaiset ja maahantunkeutujat yhtyneet juuri tällaisiksi jengeiksi.
    Suomessa on alustettu erinomainen maaperä tällaiselle käytökselle aivan poliitisella päätöksellä, eli vähennetty poliisien määrää sekä suunnattu huomio juuri päinvastaiseen suuntaan, kiitos ja kunnia tästä kuuluu Päivi Räsäselle, Mikko Paaterolle, Anne Holmlundille.
    Eliitti on jätetty rauhaan “resurssien puutteessa”, organisaatiomuutosten vuoksi ja toiminta on suunnattu ensisijaisesti kansaa sekä isänmaallisten toimijoiden tarkkailuun sekä ahdisteluun.
    Tavallinen rivipoliisi ei ole muuta kuin marionetti jonka on virkavelvoitteen vuoksi toteltava ylhäältä tulevia määräyksiä, jotka ovat ensisijaisesti rahavallan ja vinoutuneen politiikan sanelemia.

    • Joumän räp, on kivaa olla kova kanksta ja hokea “vakjuu vakjuu vak” keskisormi pystyssä. Ja sieltä rapakon takaahan tämä (yllättäen mustien) rikas kulttuuriperintö Eurooppaan rantautui.

      Ovat nämä joumänkankstat kanssa yhden sortin uskovaisia. Rinnastettavissa fundamentalisteihin, jotka myös toistavat usein ulkoaopittuja hokemia tajuamatta edes niiden merkitystä… 😀

      • Paljon mustat ovat kääntyneet islamiin, usein vankiloissa ja vapaaksi päästyään alkaneet tehdä yhteistyötä muiden islamistien kanssa rikollisella saralla esim. huumekaupassa entistä suuremmalla volyymilla.
        Ei siis ihme että yo musiikkikin sisältää viitteitä ja merkityksiä tähän maailmaan samalla kun syötetään fundamentalistista siementä kuntelijoiden sitä itse tajuamatta.

Comments are closed.