Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsi vastaanottaa militantteja antisemitistejä avosylin

Ruotsi vastaanottaa militantteja antisemitistejä avosylin

3

Shiiamuslimilaiset Houthi-kapinalliset odottavat parhaillaan Tukholman ulkopuolella Rimbossa neuvotellakseen rauhan länsimielisen Jemenin hallituksen kanssa. Torstaina tuli päätös, jonka mukaan osapuolet ovat päässeet sopimukseen vetäytyä tärkeästä al-Hudaydahin satamakaupungista. Aiemmin sopimusneuvotteluiden aikana osapuolet ovat ruotineet läpi suuren vankienvaihto-operaation, jossa 16 000 vankia päästetään vapaiksi.

Jemenin sisällissota Iranin tukemien Houthi-kapinallisten ja saudien tukeman hallituksen välillä on vaatinut tähän mennessä jo yli 60 000 ihmisen hengen. Erityisesti Saudi-Arabia on saanut paljon kritiikkiä etelänaapurinsa pommittamisesta; näissä pommituksissa kohteina on ollut muun muassa häitä ja koulubusseja, ja satoja ihmisiä on kuollut niiden seurauksena.

Houthi-kapinallisten iskulause kuuluu: “Allah on suuri, kuolema USA:lle, kuolema Israelille, kirous juutalaisten päälle, voitto islamille.” Huolimatta heidän militantista antisemitismistään Ruotsin hallitus on päättänyt sivuuttaa arvoperustansa vastaanottamalla heitä Ruotsiin. Samaan aikaan kun tätä tapahtuu, maan hallitus taistelee kovalla teholla oppositiota kuten Pohjoismaista Vastarintaliikettä vastaan, joka ei aja aseellista taistelua eikä ilmaise itseään yhtä kovin sanoin kuin Houthi-kapinalliset.

Yhtenä toimena Ruotsin hallituksen taistelussa oppositiota vastaan voi mainita PVL:n tukijoille osoitetun maahantulokiellon sekä kiellon osallistua perustuslain suojaamaan mielenosoitukseen 30. syyskuuta Göteborgissa.

Lähde: Al Jazeera

3 KOMMENTIT

  1. Tarkotus on tuhota eurooppa ja pelotella perus jutkuja muuttamaan israeliin josta mailmaa hallitaan!! Hehän hallitsevat jo rahajärjestelmään koko mailmassa!! Eli ranskasta on saatu jo juutalaiset muuttamaan israeliin jokunen osa ja tarkoitus olisi saada kaikki jutikat israeliin tuhottuaan ja varastettuaan heidän asuttamansa maat ja karkuun israeliin ja muistakaa samson optiot!! Eli ydinlataukset euroopan suur kaupunkeihin jos ei israel meinataan tuhota tai eurooppa kääntää selkänsä tuhoajilleen!! MAILMAN HULLUIN JA SAIRAIN SATANISTI KANSA KANSA MITÄ MAAPÄÄLLÄÄN IKINÄ KANTANUT!!

    Ei sanaakaan vaikka avoimesti uhkaavat muuta mailmaa ja varsinkin valkoisia läntisiä maita!! ja joku vitun puupää vielä ei näe kuka on massamaahan muuton takana niin voi hyvää vitun päivää!!!

    todennäköisesti 90% terroristi iskuista on juutalaisten rahottamien järjestöjen tekemisiä, että saadaan sisällissotia ympäri mailmaa nekrujen, muslimien ja valkoisten välille ja sillä välin huomio pois jutikoiden touhuista eri maiden totaalisesta ryöstöstä ja raiskauksesta!! JOs ihmiset ympäri mailmaa vain ymmärtäisivät mitä nämä talmud tyypit tekevät eri maissa, niin 100% jokainen mailman juutalainen tultaisiin telottamaan joka ainoa!!!

    Niin kauan kun heitä maapäällään kantaa mailma tulee pysymään kaaoksessa PISTE!!

  2. Sääli ettei Ruotsia voida julistaa hulluksi. Kun tuo sairaus olisi tunnustettu, muidenkin parantaminen voitaisiin vähä vähältä aloittaa.
    Tornion raja vuotaa ja ruotsalaiset laittavat nuokin hullut Suomeen ja siitäpä Kai Mykkänen vallan riemastuu. Mykkänen ei ole yksinkertaisesti yksinkertaisuudessaan oikeustoimikelpoinen eikä edes kykenevä hoitamaan omia asioitaan. Saatika sitten toimimaan ministerinä.

Comments are closed.