Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsi: HIV:n levittämisestä laillista

Ruotsi: HIV:n levittämisestä laillista

21

Ruotsin parlamentti äänesti tällä viikolla HIV-tartunnan levittämisen puolesta kannustaakseen Ruotsin hallitusta poistamaan kokonaan HIV-tartunnan kantajia koskevan lain edellyttämän velvollisuuden, jonka mukaan heidän tulee kertoa seksipartnereilleen tartunnastaan.

Parlamentin mukaan laki on ”lääketieteellisesti tehoton ja huonoa ideologista korostamista”, jonka vuoksi se tulisi kokonaan poistaa. Lakiehdotus tuli Ruotsin Vihreältä puolueelta (Miljöpartiet).

Laki on edellyttänyt HI-viruksen kantajia kertomaan seksikumppaneilleen tartunnasta rangastuksen uhalla jo vuodesta 1985. Lakia höllennettiin kuitenkin vuonna 2013, jolloin Ruotsin terveysviranomaiset ohjeistivat, että HI-viruksen tartuttaminen yhdynnässä on minimaalista, mikäli sairauden kantajalla on toimiva lääkitys samanaikaisesti kun yhdynnässä käytetään kondomia. Tämän lakimuutoksen mukaan lääkityksellä oleva HI-viruksen kantaja on voitu vapauttaa informoimisvelvollisuudestaan lääkärin päätöksestä.

Ruotsin parlamentti haluaa kuitenkin nyt muuttaa lakia entisestään ja sallia jopa hoitamattomien HIV-tartunnan kantajien harrastaa suojaamatonta seksiä vapaasti ilman, että heidän tulisi informoida seksikumppania tartunnastaan. Täten, henkilöä, joka levittää tautia tietoisesti tai epätietoisesti, ei enää rangaistaisi sairauden levittämisestä, vaikka kyseessä on parantumaton sairaus, jonka vuoksi tartunnan saaneen tulee olla loppuelämänsä lääkityksellä.

HI-viruksen lisääntyminen kehossa johtaa lopulta immuunikatoon (AIDS), jonka vuoksi sairastunut on altis muille sairauksille, jotka lopulta voivat johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

Lakimuutosta on lobattu vuosikausia Riksförbundet för sexuell upplysning –organisaation puolesta (RFSU), joka nyt myös iloitsee parlamentin päätöksestä muuttaa tartuntatautilakia. RFSU:n tuottamia materiaaleja käytetään esimerkiksi Turvallinen Oulu-projektissa, jossa 13-15 vuotiaita lapsia opetetaan mitä sanat nahkafagotti, BDSM-sadomasokismi tai squirttaaminen tarkoittaa.

Lähde: Nordfront, Kansallinen Vastarinta, Suomen Uutiset, RFSU (1,2)

21 KOMMENTIT

  1. Kaliforniassahan on ollut sama meininki jo pitkään… HI-V ilmeisesti leviää kuitenkin vain hyvin lyhyen aikaa kantajastaan muihin; hieman sen oman infektiolle altistumisen jälkeen.

    HI-V:hen sairastuneiden naama muistuttaa monasti kaksi vuotta jääkaapin pakastelokerossa ollutta, harmaata lehtitaikinaa. Toinen hyvä merkki HI-V-positiivisuudesta on kaulaliinojen ja huivien käyttö kesäisinkin. AIDS:iksi kehittynyt virus tuhoaa ihmisen immuuni- eli puolustusjärjestelmän. Näitä riepumaakareita (ja harmaanaamoja) ovat mm. Jesse Kaikuranta, Jorma Uotinen (myöntänyt sairastuneensa 19-vuotiaana) ja Mikael Gabriel. Verratkaa esim. viimeisenä mainitun – kröhöm – taiteilijan kuvia jonkun vuoden takaa tämänpäiväisiin, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Katsokaa puppelipoliitikkomme kuvaa hänen ympäristöministeriajoiltaan ja sitten katsokaa tämänpäiväistä olemusta.

    Eräs, jonka olen jo pitkään sanonut olevan taudin kalvama, on Jari Sarasvuo. Hänhän paljastuikin sitten aikoinaan syöpäsairaaksi. Yleisin kuolinsyy AIDS-potilaille on immuunijärjestelmän pettäessä – yllätys, yllätys – syöpä ja kuivuminen pois.

    AIDS:iin ja HI-V:hen liittyy yhä sellaisia stigmoja, ettei ymmärrettävästä syystä siihen sairastuneiden toimesta tautia pahemmin mainosteta. David Bowie menehtyi tähän tautiin ja hänen ruumiinsa poltettiinkin heti, ettei joku hänen mahdollisesti sadoista tai jopa tuhansista infektoituneista rakastajista (aivan tavallisia lukuja homoille) alkaisi vaatia oikeusteitse hänen mahtavaa maallista kuolinpesäänsä.

    Itse en kuitenkaan usko nk. “AIDS-viruksen” olemassaoloon. AIDS on kokoelma erilaisia oireita, ei tauti siis itsessään. Kun kehon oma immuunijärjestelmä rapautuu, se kääntyy itseään vastaan (autoimmuunisairaudet) ja vaikkapa influenssa voi koitua kuolemaksi silloin.

    Homoilla (mukaan voi lukea myös biseksuaalit) HI-V-riski on käsittämättömän paljon todennäköisempi – jopa satoja kertoja todennäköisempi, kuin heteroilla. Myös transmiehet eli miehet jotka leikkivät naisia sairastuvat tautiin melkein 50-kertaisella riskillä. Jenkkitutkimuksen mukaan homomiesten seksipartnereiden määrät olivat myös jotakin uskomatonta: tuhannetkaan kerrat eri miesten kanssa eivät ole tavattomia. Tuhat tai satoja kertoja eri kumppanin kanssa on peruskauraa. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan “vakaassa parisuhteessa” (naimisissa/avoliitossa) elävä homoparikin harrastaa seksiä tusinan eri partnerin kanssa. Tavallinen suomalainen hetero on harrastanut seksiä hät’hätää kymmenen ihmisen kanssa.

    Mistä koko epidemia sai alkunsa ja miksi se leimattiin juuri homoja tappavaksi taudiksi? Joidenkin tutkimusten mukaan on pystytty eristämään tapaus, jossa tauti lähti leviämään tartunnan saaneen mukana Amazonia pitkin kohti suurempaa sivilisaatiota, suurkaupunkeja ja länsimaita. Jostakin primitiivisestä heimosta se on ehkä alkunsa saanut, mutta miten? HI-virusta ei ole myöskään koskaan pystytty infektion saaneesta yksilöstä eristämään.

    Homoihin se iski 40 vuotta sitten USA:n länsirannikolla, San Franciscossa, Kaliforniassa. Piikkinsä se saavutti siellä 1992. Homot olivat erityisen alttiita HI-V:lle ja AIDS:ille elämäntyylinsä takia: bilettämistä useana iltana viikossa, alkoholia, huumeita, tupakkaa ja valtava määrä irtosuhteita. Kaikki tämä oli ja on yhä omiaan heikentämään kehon puolustusjärjestelmää, joka sitten taas johtaa vakaviin terveydellisiin ongelmiin. Olen kuullut että San Franciscon homoyhteisössä moni menehtyi aloitettuaan antiviraali- eli viruksia tuhoavan lääkityksen. Lääkehoidot ovat olleet rankkoja niin fyysisesti kuin henkisestikin potilailleen.

    Afrikassa oli vielä jokin aika sitten maita, joissa yli 40 % väestöstä oli HI-V-positiivisia. Tilanne on tietojen mukaan parantunut siellä ja pahiten vitsauksesta kärsivät alueet ovat tartuntamääriltään siellä 20 % paikeilla. Toiset ovat menehtyneet nopeasti tautiin, pois kuivuen, kuten suuret artistit Freddie Mercury ja David Bowie. Toiset, kuten koripallolegenda Magic Johnson, eivät 30 vuodenkaan jälkeen osoita mitään merkkejä sairastumisesta. Suomen tunnetuin elossa oleva, HI-V-positiivisuuden MYÖNTÄNYT henkilö on Kari Tuhkanen. Hän on kertonut sairaudestaan avoimesti TV:ssä. Hänelle HI-V on enää yksi krooninen tauti muiden joukossa. Muutenkaan HI-V ei enää länsimaissa niitä väkeä samalla tavalla kuin ennen, jolloin sitä pidettiin varmana kuolemana kantajilleen. Nykyään sen kanssa voi elää melkein normaalista poikkeamatonta elämää. Tuhkasen veriseerumista eli vasta-aineesta otettu näyte antaa tuloksen, jonka mukaan virusta on hänessä enää mittaamaton määrä eli niin pieni määrä, ettei sitä kykene edes mittaamaan. Hoidon ja parantumisen edetessä näin hyvin, tauti ei enää todennäköisesti tartu toiseen ihmiseen suojaamattomassakaan seksissä.

    HI-V tarttuu todennäköisimmin seuraavasti:

    HI-V+♂top → HI-V-♂btm
    HI-V+♂btm → HIV-♂top
    HI-V+♂ → HI-V-♀
    HI-V+♀ → HIV-♂

    eli todennäköisimmin positiiviselta top-homomieheltä negatiiviselle bottom-homomiehelle ja epätodennäköisimmin positiiviselta naiselta negatiiviselle miehelle.

    HI-V kehittyy siis pahimmassa tapauksessa immuunikato- eli AIDS-vaiheeseen. Tauti on erikoinen kahdesta syystä: 1) se tuntuu muuttuvan koko ajan ja 2) siitä saatavilla oleva tieto muuttuu jatkuvasti. Olen löytänyt aikoinaan netistä “virallista” tietoa (terveysviranomaisilta ja – tahoilta) joiden mukaan taudin viimeisen eli III-vaiheen symptoomeja eli oireita olivat mm. karvatupintulehdusten puhkeaminen sekä kynsisieni. Nyt en ole enää vuosiin löytänyt etsimällä mitään viitteitä tai jälkiä näistä ennen varmoina pidetyistä kuoleman merkeistä. Yhtenä taudin alkuvaiheen ilmentymistä on pidetty punaisten täplien/laikkujen ilmestymistä rintaan ja kasvoihin (otsaan) sekä kuumetta. Kuka virallista tietoa muuttaa ja MIKSI?

    Suomen tunnetuin, TIEDETTY AIDS:iin menehtynyt henkilö oli kaikkien rakastama Pelle Hermanni eli näyttelijä Veijo Pasanen. En tiedä oliko Pasanen klovnin roolinsa ulkopuolella homo, vaiko melankoliaan ja masennukseen taipuvainen, viinaanmenevä naistenmies. Suurimmat tautiin menehtyneet suomalaiset eivät ole koskaan myöntäneet tautiin sairastumista, eikä sitä ole postuumisti l. heidän kuolemiensakaan jälkeen vahvistettu. Näihin henkilöihin lukeutuvat Junnu Vainio ja C.G.E. Mannerheim. Molemmat kuolivat lukuisien muiden suurmiesten tavoin tautiin Sveitsissä, jossa saa siihen maailman parasta hoitoa sekä lievitystä kipuihin maan otollisten huumaulääkeainelakien ja itse substanssien äärimmäisen puhtauden ansiosta.

    Yleisin tapa HI-V:n toteamiseen on neuvolassa ensiraskauden yhteydessä. Yleisin syy akuutin eli äkillisen masennuksen puhkeamiselle on myös juuri HI-V:n toteaminen.

    HI-V tarttuu limakalvosta toiseen – suu, terska, peräaukko, emätin – sekä emätineritteen kautta ja verikontaktissa. “Saava” osapuoli – kuten hieman ylempänä jo esitin – on aina se suuremmassa riskissä oleva suojaamatonta seksiä harrastettaessa. Siitä, tarttuuko HI-V lainkaan suoranaisesti siemennesteen välityksellä, en ole ollenkaan varma.

    Suolisto on ihmisen immuunisysteemin merkittävä osa. Sinne ei ehkä sitä mulkkua kannata kovin lykkiä…

    P.S.: Mannerheimista ja Vainiosta en ole varma, mutta pidän tutkimusteni ja tietojeni perusteella HI-V:tä TODENNÄKÖISENÄ tai ainakin MAHDOLLISENA kuolinsyynä heille.

    • hi virus tarttuu verenvälityksellä, vain verenvälityksellä. aids ei ole virus, se on seurausta hi viruksesta. faktat kuntoon

      • Onko nyt sataprosenttisen luotettavaa tietoa Veijo Pasasen HI-viruksesta? Se tiedetään, että oli Spede Pasasen pikkuserkku. Tämän kerroin Spedeä fanittavalle isälle. Alkoholiongelmia taisi olla Veijo Pasasella, mikä tuppaa olemaan kuuluisuuksien vaiva.

        HIV:n kyllä saa suojaamattomassa seksistä verenvälityksen lisäksi, jos on niin idiootti että harrastaa seksiä ilman kondomia ja sitten käykin niin, että sai HIV:n kaupan päälle. Siitä on sitten hauskuus kaukana. Hyvänä esimerkkinä Aki Hakkarainen, nuorena meni Thaimaahan sukulaisen innoittamana panemaan huoria eikä niinkään välittänyt HIV:n hoitamisesta, vaan jätti välillä lääkkeet ottamatta, ei kertonut tapaamilleen naisille viruksestaan ja näin tartutti sen muutamalle. Siinä tapauksessa taisi olla niin, että yhdestä kerrasta tuli naisille HIV, kun sitten useammasta panosta ei seurannut mitään. HIV on tukiyhdistyksenkin mukaan huonosti tarttuva, muttei silti mikään leikin asia.

        Rikosnimike on ilmeisesti törkeä pahoinpitely, jos joku ei kerro tartunnastaan ja tartuttaa sitä muihin. Oikea nimike olisi törkeä kuolemantuottamus, koska HIV johtaa hoitamattomana kuolemaan.

        • Eihän tuo Veijo Pasasen HIV nyt mikään salaisuus ole? Sitä en tiedä että oliko homo. Pelle Hermanni on jokatapauksessa tärkeä hahmo meille 70–80-luvulla syntyneille, siitä olen varma!!

        • Eräs “työkaveri” kuoli HIV:iin. Ramppasi Thaimaassa aina kun siihen vain oli mahdollisuus. Hyi helvetti. Ryyppäsi ja poltti kuin korsteeni, mutta huumeita ei vetänyt. Huono terveys ja kunto pohjalla muutenkin, niin sieltä ladyboylta kyllä kivat taudit saa matkamuistoiksi. Nk. “biseksuaaliset” miehet ovat pahoja levittämään tautia.

          HIV tarttuu vain hetken aikaa itämisvaiheensa jälkeen. Kaikkein epätodennäköisintä on miehen saada se positiiviselta naiselta emätinyhdynnästä.

          • “HIV tarttuu vain hetken aikaa itämisvaiheensa jälkeen. Kaikkein epätodennäköisintä on miehen saada se positiiviselta naiselta emätinyhdynnästä.”

            Neljä vuotta sitten Suomessa oli tapaus, jossa suomalaismiehet olivat käyneet mustan huoran asiakkaana. Naisen kuva oli jopa näytillä. Tuossa tapauksessa HIV ei tarttunut kaikkiin miehiin. Enpä silti lähtisi leikkimään terveydellä tuntemattomien kanssa, oli sitten kyse miehistä tai naisista.

            Taas kuuluu kummia Aki Hakkaraisesta, jos jo mainitsin täällä aiemmin: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006384229.html

            “Mies sai hiv-tartunnan vuonna 1999 lomaillessaan 16-vuotiaana Thaimaassa. Vuonna 2009 mies selitti oikeudessa, että hän ei aluksi ymmärtänyt kuinka vaarallisesta sairaudesta oli kyse, vaan tartuntariskit selkiytyivät hänelle vasta vuonna 2005, kun asiantuntija kertoi niistä käräjäoikeudessa.”

            Kertoneehan tuo jotain tekijän idiotismista, kun kuvitteli kyseessä olevan pikku juttu ja syytteiden jälkeenkin piti mennä tartuttamaan kertomatta viruksestaan. Tokihan kyse oli vielä alaikäisestä saatuaan tartunnan, mutta se että ei ole vielä yli 20 vuoden iässä asiaa tajunnut, on jo vastuutonta. Vastuutonta on myös alaikäisen vieminen huoran asiakkaaksi aikuisen osalta.

          • Oliko se Forssassa vai missä se musta strippari-huora, jota äijät kävivät jyystämässä ja sitten saivat IS:n sivuilta lukea että nekrulla on HIV. Kiva yllätys! Jännitystä päivään.

          • Tästä naisesta puhuin. Stripparista ei mainita sanaakaan: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015083120275657
            https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016011920981508

            Aki Hakkaraisen tapauksessakin kävi niin, että mies vaihtoi nimensä. Tätä Vastarinnan artikkelia lukiessa jo mietinkin, että missähän kyseinen mies luuraa. Jossain artikkelissa Hakkarainen noin kymmenen vuotta sitten sanoi kantavansa kondomipakettia kaulassa. Enemmän hän saisi kantaa jotain muuta kaulassaansa, kun on onnistunut tai yrittänyt antamaan naisille ikuisen riesan elämään.

            Laki velvoittaa HIV:n kantajaa kertomaan tartunnastaan, vaikka olisi lääkitys käytössä ja seksikin tapahtuisi suojatusti. Sataprosenttisen varmoja ei koskaan voida olla, vaikka lääkityksen ansiosta virustasot pysyvät alhaisina, mutta silti se ei ole leikkiä.

          • Muistan tuon neekeristripparin tapauksen. Se oli joskus 2003–2004, kun tuli vielä IS:ää luettua… Saattoi olla jossakin Forssassa päin…

        • Ei minuun sinällään vaikuta “Pelle Hermannin” AIDS-kuolema. Tiesin sen jo lapsena, mutta ei se ole vähentänyt kunnioitustani tuota hahmoa kohtaan. Nyt aikuisenakin on ollut oikein hauskaa katsella Pelle Hermanni -jaksoja netistä.

          Muistan pentuna kun korislegenda, L.A. Lakersin Magic Johnson paljastui HIV-positiiviseksi. Pahinta siinä oli se että ajattelin hänen olevan homo, mutta eihän jokainen HIV-positiivinen tietenkään homo ole. Magic oli ainakin minulle se ykköspelaaja – paljon kovempi kuin vaikkapa Michael Jordan. Larry Bird oli toinen sankari monille junnukorispelaajille.

          Tuosta Pelle Hermannista tuli mieleen hauska tarina. Eräät festarit 90-luvulla: jotkut jätkät olivat nauhoittaneet loputtomalle luupille sen Pelle Hermannin loppumusiikin ja laittaneet soimaan kasettinauhuriin, joka roikkui puun oksasta erään polun päässä.

      • Mielestäni teksti oli hyvä ja tarvitsimmekin vähän kertausta tästä. Mitä pitempi teksti, sitä enemmän oikoluvussa tulee joitain pieniä virheitä ja tuolta en niitä löytänyt. Ainakaan mitään mikä kumoaisi aihetta.

      • »Itse en kuitenkaan usko nk. ”AIDS-viruksen” olemassaoloon. AIDS on kokoelma erilaisia oireita, ei tauti siis itsessään. Kun kehon oma immuunijärjestelmä rapautuu, se kääntyy itseään vastaan (autoimmuunisairaudet) ja vaikkapa influenssa voi koitua kuolemaksi silloin.»

        »HI-V tarttuu limakalvosta toiseen – suu, terska, peräaukko, emätin – sekä emätineritteen kautta ja verikontaktissa. ”Saava” osapuoli – kuten hieman ylempänä jo esitin – on aina se suuremmassa riskissä oleva suojaamatonta seksiä harrastettaessa. Siitä, tarttuuko HI-V lainkaan suoranaisesti siemennesteen välityksellä, en ole ollenkaan varma.»

        Lukiko »hh» saman kommentin kuin minä? Etkö todellakaan ole kuullut että virukset tarttuvat limakalvoja pitkin? Ei siinä mitään veriseksiä tai “bloodsportia” tarvitse harjoittaa.

  2. HIV on pääosin homoseksuaalien, narkomaanien, rotumuukalaisten ja ryssien tauti. Voisiko olla, että luonto pyrkii tällä(kin) sairaudella karsimaan näitä saastoja pois? HIV (muunmuassa) on rangaistus luonnottomista monikulttuurisista naisseikkailuista, homoilusta ja muusta pervoilusta. Yrittääkö Ruotsi hillitä tällä lakimuutoksella mm. “homopopulaatioonsa”? 🙂

    • Venäjä (30 % Aasiasta) ja sitä ennen N-liitto (15 % koko maapallon maa-alasta) olivat niin valtavia alueita, että sinne on tautia mahtunut. Ukrainan HIV-tilanne on myös suhteellisen korkea.

      Mutta niin se on myös Thaimaassa, Vietnamissa, Venezuelassa ja Brasiliassa eli näissä maissa, joista suomalaiset “miehet” myös kovasti ovat “vaimoja” mieltyneet ostamaan.

      Länsimaista pahimpia HIV-tartuntojen määrässä ovat USA, Irlanti, Ruotsi, Kanada ja Tanska.

      • Suomi on kivassa HIV-puristuksessa Ruotsin ja Venäjä/Ukrainan välissä. Nami-nami. Sitten nuo Thaimaan-reissaajat ja huoravaimon ostelijat vielä päälle… No, AIDS korjaa omansa.

        • Naiset hakee HIV:nsa Gambiasta. Tosin eipä HIV:n H hankkimisesta ole enää pulaa, kun täällä on (hiekka)neekereitä miesehdokkaiksi.

  3. Pääministerimme Sipilän Juha
    oli sillä kerran sitkeä nuha

    Auttanut siihen ei lääkkeet mitkään
    tauti vain yltyi ja jatkui pitkään

    Hakeutui lopulta sairaalaan hoitoon
    “Pankaa mut kuntoon, saatana soikoon!”

    Hänet tutki koko parhaiden lääkärien rivi
    “Olemme pahoillamme: teillä on HIVi!”

    Stubb tuli kylään, kysyi: “Miks’ oot niin apea?
    Yleensä kelpaa pers’reikäni kapea!”

    “Miten tän sanoisin, Alex-kulta
    HIVin sä saanut olet multa!”

    Huoneen hetkeksi hiljaisuus täytti
    sitten Stubb jopa hymyilevän näytti

    “En minä tautia sulta oo saanut –
    Soinin kanssa oon vuosia maannut!”

    Loppu siis hyvin – ei syytä huoleen
    taas pojat lykkivät parrua suoleen!

    • Jos ei ole reikä ruskea, et sieltä löydä Tuomas Enbuskea.
      —vanha viidakon sananlasku

  4. Ruotsihan on jo muutenkin menetetty tapaus.
    50-60:n vuoden päästä maa on kaoottinen kalifaatti jossa ei valkoihoisia enää juuri näy.
    Viimeiset kynnelle kykenevät häipyvät suuren whiteflightin yhteydessä joka tapahtuu 30-40 vuoden sisällä.
    Swerige R.I.P.

    • Näinhän siinä käynee. Käykö Suomelle samoin? Jos ei valkoinen Suomi miellytä, voi muuttaa esim. Somaliaan. Mutta jos musta Suomi ei miellytä, niin mihin silloin pitää muuttaa?

  5. Onko hinttarien (kutsun sillä nimellä koko tuota LTIPEDOBBQ²-porukkaa, sillä en käytä uuskieltä kuvaamaan asioita, joille on jo täydellisen hyvät termit käytettävissä suomen kielessä) itsetunto niin surkea, että ainoa asia jolla siihen saa edes pienen piristyspiikin, on mennä marssimaan kadulle puolialasti pikkulasten eteen keskellä päivää, keskelle katua ja kutsua sitä ylpeydeksi (pride?)

    Aika huonolla tolalle on asiat silloin, jos elämän ainoa ylpeyden aihe ja keskipiste on mulkun lykkiminen ulosteaukkoon.

Comments are closed.