Koti Uutisia Ruotsalaisnainen raiskattiin tämän jo kuoltua

Ruotsalaisnainen raiskattiin tämän jo kuoltua

3

34-vuotias somalialaistaustainen mies joutui syytteeseen raiskattuaan naisen Tukholmassa. Nainen oli kuolemaisillaan, kun raiskaus aloitettiin, ja syyttäjän mukaan hän menehtyi raiskauksen aikana. Tästä syystä miestä syytetään myös hautarauhan rikkomisesta.

Tukholman poliisi hälytettiin aikaisin aamulla 27. syyskuuta Sheraton-hotellin pysäköintihalliin Vasagatanilla, missä kaksi miestä raiskasi maassa makaavaa naista. Poliisin tultua paikalle se pidätti 34-vuotiaan somalimiehen itse teosta ja totesi naisen olevan kuollut.

Kaksi päivää myöhemmin Tukholman käräjäoikeus vangitsi miehen epäiltynä törkeästä raiskauksesta. Syyttäjä Daniel Jonsson toivoi miehen vangitsemista murhasta, mutta käräjäoikeuden mukaan tähän ei ollut tarpeeksi näyttöä.

34-vuotiasta somalimiestä syytetään nyt raiskauksesta ja hautarauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan nainen oli elossa, mutta maahan lyöty ja avuton raiskauksen alkaessa. Syyttäjä katsoo myös, että nainen kuoli raiskauksen aikana. Jonsson ei kuitenkaan vaadi miehen karkottamista maasta, sillä hänen mukaansa mies voi syyllistyä rikoksiin myös Somaliassa: “En ymmärrä, miksi somalialaisnainen olisi tuolloin vähempiarvoisempi kuin ruotsalaisnainen. Hän voi yhtä hyvin syyllistyä rikoksiin siellä, mikäli hänet karkotettaisiin, joten en näe tässä sillä lailla eroa ihmisten välillä”, Jonsson totesi.

Syyttäjä katsoo myös, että mies on asunut Ruotsissa niin pitkään, ettei hänen karkottamisensa onnistu: “On olemassa sääntö, jonka mukaan karkotukseen vaaditaan tavallista enemmän, mikäli henkilöllä on ollut pysyvä oleskelulupa yli neljä vuotta.”

Raiskaus ei ole miehen ensimmäinen rikos sitten Ruotsiin saapumisensa vuonna 2007. Viime vuoden elokuussa hän raiskasi nukkuvan, humaltuneen naisen. Raiskausten ohella hän on ollut osallisena noin 40 erilaiseen rikokseen, muun muassa seksuaaliseen ahdisteluun ja huumausainerikoksiin.

 

Lähteet: Nordfront.se, Fria Tider

3 KOMMENTIT

  1. Suomen päättäjät vetävät samanlaista linjaa Suomen oikeusjärjestelmiin… Sairasta…

  2. Sinänsä maahanmuuttajien on turha kuvitella tuovansa omat kunniakäsityksensä tullessaan. Kiitos ei tänne näitä kunniamurhia ja vastaavia loukkaantumisia. Miehen herkkähipiäisyys voi olla täysin järjetöntä, jos todellista kunniaa ja itsetuntoa ei ole olemassakaan.

Comments are closed.