Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsalaislapsia kiusataan, koska he syövät sianlihaa

Ruotsalaislapsia kiusataan, koska he syövät sianlihaa

3


Monikulttuurisessa Ruotsissa esikoulussa käyvät lapset joutuvat kiusaamisen kohteiksi, koska he syövät sianlihaa. Kiusaajat ovat muslimimaista tulleita vierasrotuisia lapsia. Asiasta uutisoi ruotsalainen journalisti Joakim Lamotte.

Tuoreessa jutussaan Lamotte kertoo, kuinka ruotsalaiset lapset tukholmalaislähiössä saavat osakseen haukkumista ruokavaliostaan mutta myös siitä, että he eivät peitä kaikkia ruumiinosiaan.

Esikoulun rehtori sanoi palavansa asiaan, kun Lamotte pyysi häneltä kommenttia. Jää nähtäväksi, saako hän koskaan virallista kommenttia asiasta.

Lähde: Nordfront

3 KOMMENTIT

  1. SPR teki ison ruokatilauksen meidän pitopalvelufirmalta ja hirveät erva vaatimukset, ei sianlihaa, blaa blaa jne. Ruuat oli menossa maahantunkeutujille. Ujutin joka ruokaan sian lihaa, kaivoin perseestäni ylläreitä, ja pari klimppiä kjäh kjäh!!🙂

  2. Olipa kerran tapahtuma jossa oli tarjolla possua. Yksi lapsista ilmoitttautui koska ei saanut syödä sitä. Pieni hetki ja sovittiin ettei kerrota kenellekkään. Hän maistoi ja sanoi ”Tämähän on hyvää” ja söi ison lautasellisen antaumuksella. Taidettiin saada kristinuskoon kääntyjä.

  3. Ratkaisu pulmaan: Kaikki valkoiset kanta-asukas lapset täytyy teloittaa mitä pimiten tai sulkea keskitysleireihin piikkilanka-aitojen taakse pakkotyöhön aivan kuten Stalinin Neuvostoliitossa nk. ”kansanvihollisille” eli nykypäivän rasistisille ylivaltaisille valkoisen miehen ja naisen sikiöille tulee tehdäkin, että maailma pelastuu ja ilmasto palautuu yhtä tunnekylmäksi kuin suvakkien häiriintynyt tunne-elämä.-

Comments are closed.