Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsalaiskoulu pakotti lapset homoparaatiin

Ruotsalaiskoulu pakotti lapset homoparaatiin

3

Ruotsin Växsjössä sijaitseva Pilbäckskolan pakotti oppilaansa osallistumaan PRIDE-kulkueeseen. Oppilaille ilmoitettiin, että poissaolo kulkueesta ei olisi sallittua. Ei edes silloin, jos oppilas toivoisi jäädä kouluun opiskelemaan.

Koulun päätös on saanut aikaan suuren kohun ja jopa aivopestyjen kansalaisten keskuudessa kyseenalaistetaan koulun päätöstä. Suurinta kritiikki on ollut lasten vanhempien keskuudessa.

Koulun rehtori Agneta Johansson kuitenkin puolustaa päätöstään ja viittaa valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan.

– Olen tehnyt arvioinnin opetussuunnitelman ja tehtäväni perusteella. Näin olen perustellut asian ja tässä asiassa minä ja vanhemmat emme ole samaa mieltä, Johansson kertoo.

Myös valtiollinen opintohallinto on saanut vastaanottaa kritiikkiä asian suhteen. Opintohallinnon johtaja Anders Elingfors kuitenkin kertoo, että kyseessä on koulun oma päätös ja että koululla on oikeus tehdä tällaisia päätöksiä.

Lähde: Nordfront

3 KOMMENTIT

  1. Miten Johansson voi olla peruskoulun rehtori, vaikka tämän pitäisi olla suljetulla osastolla?

  2. Eli koulu vetoaa valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan ja opetushallitus kertoo asian olevan koulun oma päätös, onko Ruotsissa siis joka koululla oma “valtakunnallinen opetussuunnitelma” vai
    valehteleeko joku asiasta. Yhtä kaikki, samaa sairasta asioiden ja vastuiden pyörittelyä.
    Normaalin ihmisen tulisi tajuta, että pervesioihin pakottaminen tulisi olla poliisin ja oikeuslaitoksen asia ja rikoslain soveltaminen käytäntöön tulisi jättää heille. Se, että tällaisesta asiasta ei ole aloitettu rikostutkintaa kertoo maan rappiotilasta.

Comments are closed.