Koti Uutisia Ulkomaat Ruotsalaiset SS-vapaaehtoiset saavat edelleen ”Hitlerin eläkettä”

Ruotsalaiset SS-vapaaehtoiset saavat edelleen ”Hitlerin eläkettä”

4

Hetki sitten uutisoimme, kuinka sionistipoliitikot ovat raivoissaan belgialaisten SS-sotilaiden ansaitsemista eläkkeistä. Nyt on tullut julki, että jopa ruotsalaiset, vapaaehtoisesti SS-joukoissa taistelleet ja Toisessa maailmansodassa loukkaantuneet, saavat edelleenkin niin kutsuttua ”Hitlerin eläkettä”.

Viime viikolla Saksan hallitus kielsi, että 15 ruotsalaista, jotka saavat eläkettä Saksalta olisivat kuuluneet SS-joukkoihin. Dagens Nyheter kuitenkin selvitti, että ainakin kaksi näistä ruotsalaisista olisi taistellut SS-Viking-joukoissa ja loukkaantunut rintamalla. Kuitenkaan kukaan ei pysty todistamaan, että kyseiset henkilöt olisivat syyllistyneet sotarikoksiin, joten eläkkeen maksu jatkuu normaalisti. Saatujen tietojen mukaan eläkkeen suuruus vaihtelee 160 dollarin ja 1065 dollarin välillä.

Adolf Hitler teki päätöksen vuonna 1941, jonka perusteella loukkaantuneille Saksan rinnalla taistelleille ulkomaalaisille sotilaille maksetaan korvauksia elämänsä loppuun saakka. Myöhemmin kuitenkin lakia muutettiin siten, että mikäli korvausten tai ”eläkkeen” saaja on syyllistynyt sotarikoksiin todistettavasti, maksut lopetetaan.

Lähde:RT

4 KOMMENTIT

  1. Tehdystä työstä maksetaan palkka ja siitä kertyy eläkettä, joka pistetään maksuun kulloistenkin määräysten mukaan, eikä asuinmaa tai kansallisuus saa vaikuttaa siihen.

    Jos on saanut siipeensä Wehrmactissa ja pykälät sanovat, jotta ekäke, Bitte Schön, niin se on sitten siinä. Ja jutikat turpa kiinni, veisitte sen varmasti minultakin, jos tietäisitte…

  2. Tällä hankkeella näytetään maailmalle, että kenenkään omaisuus, esimerkiksi ansaittu eläke, ei ole suojassa juutalaisilta.
    — Se ketä tottelet määrää sen kenen laki kussakin maassa on voimassa.

    Tämän julkisuushankkeen seuraavassa vaiheessa pankit, ja arvaa kenen omistamia ne ovat, kieltäytyvät välittämästä noita eläkkeitä saajilleen,
    — koska pankit (niin kuin Facebook ja Googlekin) ovat yksityisessä omistuksessa,
    — ne saavat tehdä mitä haluavat,
    — ja hallitukset eivät puutu asiaan,
    — koska pankit “ilman omaa syytään” ovat joutuneet “ikävän kansainvälisen huomion kohteeksi”.

  3. Johtunee ihan siita että Ruotsin kuningas kuuluu Vapaamuurarien johtoryhmään, siihen 13:sta henkilön ryhmään.

  4. Vieläkö on joku, joka ei usko, että ruotsalaiset ovat “hannu hanhia”?

Comments are closed.