Koti Uutisia Pohjoismaat RT: “PVL esittää itsensä Hitlerin sotilaina”

RT: “PVL esittää itsensä Hitlerin sotilaina”

25
Vastarintaliikkeen mielenosoituksesta Tukholmassa 25. elokuuta.

Venäläinen RT-kanava jatkaa kehityksen seuraamista Ruotsissa syyskuun 9. päivän eduskuntavaalien alla. Viikonloppuna näytetyssä uutislähetyksessä kanava toi esille vastarinnan maahanmuuttajainvaasiota kohtaan lisääntyvän Ruotsissa. Lisäksi he kertoivat, että ruotsidemokraateista odotetaan tulevan maan toiseksi suurin puolue.

RT antaa hetkeksi puheenvuoron Vaihtoehto Ruotsille -puolueen Gustav Kasselstrandille, joka kritisoi ruotsidemokraattien liberalisoitumista. Tämän jälkeen RT siirtyy loogiseen poliittiseen päätepisteeseen, nimittäin Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen.

RT kuvailee Vastarintaliikkeen “esittävän itsensä Hitlerin sotilaina”. RT:n toimittaja vaikuttaa järkyttyneeltä, kun järjestön jäsenet ilmaisevat avoimesti näkökantansa toisen maailmansodan hävinneestä osapuolesta.

Lähetys päättyy toteamukseen, että kansallismieliset järjestöt kasvavat huolimatta Bonnier Median ja poliitikkojen ruotsalaisvihamielisistä lokakampanjoista. Reportaasi päättyy seuraaviin sanoihin:

Nämä puolueet osoittavat, että ne tulevat kohtaamaan nykyisen maahanmuuttopolitiikan asettamalla kovan kovaa vastaan – hyvässä tai pahassa.

Lähde: Nordfront

25 KOMMENTIT

  1. “RT kuvailee Vastarintaliikkeen ”esittävän itsensä Hitlerin sotilaina”. RT:n toimittaja vaikuttaa järkyttyneeltä, kun järjestön jäsenet ilmaisevat avoimesti näkökantansa toisen maailmansodan hävinneestä osapuolesta.”

    Olikohan Putinistiliiton toimittajalle järkytys, etteivät liputakaan voitonpäivänparaatia yhdessä puna-armeijan kanssa? Se, PVL että kannattaa kansallissosialismia, näyttää tulleen hälle yllätyksenä.

  2. Joo, yrittäkää löytää joku parempi guru kuin tuo “aatu” oli.
    – Miten olis vaikka Kungfutse?

    • 孔子 eli K’ung Ch’iu eli Confucious on aina hämmentenyt.

      (Confused on englantia ja tarkoittaa hämmentynyttä.)

    • Sekä Kungfutse että Laotse liittyvät oleellisesti ja erottamattomasti Hitleriin. Ainoastaan tietämättömät koskaan puhuvat siitä että Hitler pitäisi vaihtaa esikuvana. Jos vaihdamme Hitlerin niin mitä muita valheita meidän pitäisi adaptoida? Jos vähän mädätetään meidän ajatteluamme, niin saisimmeko sillä ehkä lisää kannatusta? Miksei samantien mädätetä täysin koko politiikkaamme, jolloin voittaisimme vaalit, kuten Kokoomus ja muut?

      Buddhalaisuuden noustessa traditionalistiset sivilisaatiot kokivat kriisejä eri puolilla maailmaa. Hitlerin vastaus tuli paljon myöhemmin – ehkä liian myöhään – mutta vastauksena se on kuitenkin samassa linjassa universaalin historian tapahtumana – ikuisen elämäntavan puolella, täystuhoa vastaan. Hitler, kuten myös melkein kaikki johtavat kansallissosialistit, oli erityisen kiinnostunut veedisestä kulttuurista. Sanatana dharma ja ylipäätään Indus-laakson ja kiinalaisen kulttuurin sekoittuminen on ollut hyvin pitkä prosessi, ja luonnollisesti Hitlerin henkilökohtaisessa tuhansia kirjoja käsittäneessä kirjastossa oli lukuisia tähän aihepiiriin liittyviä teoksia.

      “Me olemme enemmän kuin uskonto, me aiomme luoda uuden ihmisen.” -Hitler (vapaa käännös)

      Laotsen ja Kungfutsen oppien yrittäessä vastata reformeilla aiempien sivilisaatioiden kriiseihin, ne onnistuivat jossain määrin palauttamaan muinaiset metafyysiset totuudet ja eettis-sosiaalisen järjestyksen. (mitä Hitler yritti kaksi vuosituhatta myöhemmin)

      Persialaisessa traditiossa samoihin aikoihin Zarathustra vastasi mädätettyyn kulttuuriin Persiassa. Sekä Kiinassa että Persiassa että “Lännessä” oli kyseessä RODUNSEKOITUS ja henkinen JUUTALAISUUS. Samaan aikaan Intiassa buddhalaisuus onnistui pelastamaan Intian ja ostamaan paljon lisäaikaa eri kulttuureille, etenkin japanilaiselle kulttuurille satoja vuosia myöhemmin.

      Mutta Lännen kriisi oli kaikkein pahin tai ainakin sen reformit kaikkein heikoimmat, koska sen ainut vastavoima oli Rooman imperiumi, joka kuitenkin epäonnistui juutalaisten kulttien vallatessa sen sisältä käsin. Israelilainen profetismi tuhosi sen Lännessä minkä Laotse ja Kungfutse onnistuivat patomaan Idässä. Näistä suurimmaksi nousi Jeesus Kristuksen kultti, joka kasvoi myöhemmäksi keskiaikaiseksi sivilisaatioksi sen yhdistyessä germaanis-pakanalliseen hengellisyyteen.

      Koko Välimeren seutu tuhottiin kenties lopullisesti. Mussolinin noustessa valtaan Hitler ymmärsi tämän faktan Italiasta. Saksan ja Italian välinen hengellinen ja rodullinen kuilu oli liian suuri, kohta se on jo liian suuri Saksan ja Pohjoismaidenkin välillä.

      • Se on mielenkiintoinen stoori, kun saksalaiset olivat Kiinassa etsimässä arjalaisten alkukotia. Saivat meteorista veistetyn ihmistä esittävän patsaan mukaansa. Taivaankappaleista on veistelty ennenkin, mutta tämä oli ainoa ihmistä esittävä teos!

      • Budhalaisuus, hindulaisuus yms harhauskonnot, eivät ole ikinä pelasteneet yhtään mitään eikä ketään. Kyseessä on kaksi kuolemankulttia, jotka vievät seuraajansa helvettiin.

        • No onko tästä olemassa konkreettisia todisteita ja montako raamattu-uskovaista on tullut kertomaan tai pistänyt tuonpuoleisesta viestiä, että he pääsivät paratiisiin heti kuoltuaan?

          Suosittelen kaikille raamattuun sokeasti uskoville raamattu-uskovaisen avioparin Bruce & Andrea Leiningerin yhdessä Ken Grossin kanssa kirjoittamaa kirjaa “Soul Survivor”. ISBN-10: 0446509345, ISBN-13: 978-0446509343

    • Parempaa “gurua” kuin “aatu” ei ole mahdollista keksiä, isoäiti hyvä. Adolf Hitler on Euroopan suurin persoona kautta historian.

  3. Suoraselkäistä toimintaa Vastarintaliikkeeltä! NSDAP:ta ei tarvitse kopioida eikä Hitleriä palvoa jumalana, mutta näistä irtisanoutuminen kertoo vain epäjohdonmukaisesta ideologiasta, jossa ei ole sijaa oikealle kansallismielisyydelle. Ja lukuisat esimerkit osoittavat, että jos juutalaisten miellyttämisen linjalle lähtee, niin sille ei tule loppua…

    Eläköön kansallissosialismi!

  4. Tuo RT:n natsittelu osoittaa vain että RT ei ole mikään vaihtoehtomedia, vaan puhdas juutalaismedia…

    • RT:n ja Venäjän natsistelu osoittaa, että Venäjän vallassa olevat säilyttävät vanhat myytit, tarkoituksena on yhteiskunnan ohjattavuus ja kasassa pysyminen. Vuosikymmeniä oli taottu shiplelle: “Fasismi on paha! Neljä jalkaa hyvä!”. Sheeple menevät sekaisin jos valtion mytologia muuttuu, valtakunta ei toimi enää jos toinen sanoo että “Kaksi jalkaa hyvä” ja toinen sanoo että “Kaksi jalkaa paha”.

      Putin tekee tosiasiallisesti fasistiset toimenpiteet mutta vanha mytologia pidetään yllä, täysin riippumatta teoista. Esimerkiksi Valtion, Työnanntajien ja Työntekijoiden kolmikantasopimus, aivan Mussolini idean mukaisesti. Muut hyvät esimerkit: Krimin liittäminen takaisin Venäjään (jaetun kansan yhdistäminen) täysin vastaa Hitlerin suorittamaa Itä-Vallan liittäminen Saksaan kanssa; kumpikin järjesti kansanäänestyksen. Tai Hitlerin ilma-aseen (Kondor-legioona) taistelu Espanjan sisällissodassa vastaa Putinin ilma-aseen taistelua Syyrian sisällissodassa.
      Fasismi tuomitaan jyrkästi, vaikka sheeple (l. kansa) ei edes tiedä, mikä on fasismi, määritelmä puuttuu eikä väittelyä sallita. Eikä sheeplelle ole väliä, ihan oikeasti. Sanat/symboolit on kaikki, teot ei mitään. Sheeplelle on tärkeintä vain ja ainoastaan, että toistetaan vanhat tutut mantrat, ja täten sheeple pysyy suurin piirtein yhtenäisenä.

      RT on vaihtoehtomedia kun kertoo muista asioista kuin tämä “fasismi/natsismi/Hitler”mytologia. Vanha mytologia heille on pyhä lehmä, joten he jatkavat vaan toistamaan mantran “Hitleristä”, “Natsismista” ja “Fasismista” – mutta ei missään tapauksessa salli että sheeple tutkii mitä teki Hitler ja mikä on kansallissosialismi ja miten se eroaa fasismista.

      P.S. Tänään muuten tuli hyvä uutinen Venäjältä. Holoco$stin revisionisti Roman Jushkov kirjoitti artikkelin: “Juutalaiset! Palauttakaa saksalaisille rahat “Holocaust six millions jews”-huijauksestanne!», oli pidätetty ja vankilatuomio odotti (Rikoslain § 354.1 “Natsisimin rehabilitointi”!) . Mutta! Oikeudenkäynnissä valamiehet totesivät ko. revisionistin syyttömäksi – tämä on ensimmäinen ja ainutlaatuinen totuuden voitto!

      • On natsismus kyllä jalka myytti pahat ja Putin fasismi tekee isot juhlapäivän pyhästi täytekakku. Kaikki lehdet haravoitu. Messias tulee, nähty jo Kremlissä.

  5. Itse en miellä itseäni Hitlerin sotilaana. Miellän itse kansallissosialistisena sotilaana. Tulen tekemään työtä elämäni loppun asti kansallissosilististen oppien mukaan. Joita ole tähänkin asti noudattanut.

    Hitler oli vain eräs kansallissosialisti. Heitä oli useita muitakin. Mutta miksi juuri kaikki kansallissosialistit yhdistetään Hitleriin? Ehkä siksi että tietämättömät eivät tunne muita kansallissosialisteja kuin Hitlerin. Heidän (meidän) ansiota ovat suuret tekniset kehitysaskeleet sekä teollisuuden, mekaniikan että biologian ja lääketeollisuuden/sairaanhoidon puolella. Ilman kansallissosialisteja jotka uhrasivat oman elämänsä tieteelle, taiteelle aj tutkimustyölle emme eläisi nykyistä hyvinvoinnin aikaa jonka renesanssi eittämättä oli 1930 luvulla. Sen jälkeen maailmasta poistu nälkä, jano, kylmä ja taudit. Sen jälkeen Maslowin tarvehierarkian sai siirtää sivuun.

    Minä teen työtä (taistelen) kansallissoaislistina suomalaisten puolesta. Vaikka kaikki eivät sitä ansaitsisikaan eivätkä ymmärrä mitä toiset tekevät heidän hyväkseen.

    Valkoinen ja vauras itsenäinen Suomi suomalaisille.

  6. Allekirjoitan “Luokkajaon” tekstin 97%, kohtaa “Minä teen työtä (taistelen) kansallissoaislistina suomalaisten puolesta. Vaikka kaikki eivät sitä ansaitsisikaan eivätkä ymmärrä mitä toiset tekevät heidän hyväkseen” en voi allekirjoittaa, sillä en edusta minkään valtakunnan lempeyttä tahi anteeksiantoa, eli minun näkemykseni mukaan, tuo mainittu, muttei nimetty porukka tulee oikealla hetkellä puhdistaa, saastuttamasta armasta isänmaamme kamaraa.

    RT on vaihtoehtomedia, jos sitä vertaa WJC:n ja NATO:n päämajasta ohjailtuun läntiseen mediakenttään. Mutta ei tule silti sekoittaa tätä tosiasiaa siihen, että kansallissosialismin kannalta RT on yhtä vihamielinen media, kuin kilpailevat läntisetkin.

  7. Ainoa puolustukseni näihin kommentteihin on listata tähän kaksi ryhmää, kumpaan laittaisimme tämän ”hatelerin” (tahallinen virhe)?

    Abraham Freud *
    Mooses Wagner
    Krishan
    Zaraythustra
    Kungfutse
    Laotze
    Buddha
    Profeetta Mohammed Abu Bakar**
    Kristus Paavali ***
    Carl G. Jung
    A. Enistein

    * siskon poika kehitti pr-käsitteen, propagandan, jolla esim. saatiin naiset 1920-luvulla tupakoimaan ja leikkaaman hiukset lyhyiksi
    ** Abu Bakar kaappasi Mohammedin vävyltä Alilta koko jutun,
    *** Paavali kaappasi Kristinuskon

    Jokainen on varmasti havainnut; että koulujen luokkaryhmässä on aina yks-kaksi todella pahaa, kieroa tyyppiä ja toisessa päässä samoin yksi-kaksi hyvää, viisasta ja totuuden mukaista henkilöä – sama toistuu kaikkialla – kaikissa ryhmissä ja poliittisia puolueissa. Negatiivisilla voimilla on omat keinonsa agentit, soluttautujat, kätyrit ja vapaat rapparit –ryhmät, jesuiitat – väärä liput ja valheet ymv.

    Suurin osa ihmisistä seilaa ”näiden” hyvien ja pahojen välillä.. tämä kuuluu tähän Danten nimeämään Jumalaiseen Näytelmään jonka hän kirjoitti noin 700 v. sitten. Martti Luther oikaisi tilannetta 200 v. myöhemmin kääntämällä roomalaisten latinakielisen raamatun Saksaksi jotta ihmiset saavat henkilökohtaisesti luoda suhteen lukemaansa ja Jumalaan. Että kansa vapautusi anekaupasta, eli ihanteesta maksaa (rooman kirkolle) ennakkoon omasta taivaspaikasta!!

    Jos ”hateler” on heittänyt tällaista juttua: ”Me olemme enemmän kuin uskonto, me aiomme luoda uuden ihmisen.” -Hitler (vapaa käännös)

    – Eikös tämä ole todellista väkivaltaa??

    Kaikki uskonnot ja lahkot ovat pyrkineet jäljittelemään ks. ”uskonnon” perustajaa omilla tulkinnoillaan josta on syntynyt ristiriitoja jopa sotia, niiden kanssa jotka ovat oivaltaneet sanoman eri tavoin. Kuten Samuli asiasta manistisi: Buddhalaisuuden noustessa traditionalistiset sivilisaatiot kokivat kriisejä eri puolilla maailmaa).
    Ei ketään voi ulkoapäin ohjailla. Jokainen sielu on ihmisenä itse vastuussa siitä, oivaltaako hän Itsensä, vai ei?

    ”hateler” ym. uskonnollisten johtajien egoistiset ihanteet ovat pääsääntöisesti päästä itse ensin oikotietä taivaaseen esim. Intian ja Kiinan filosofialla joka ei heillekään auennut epärehellsin motiivein pyrkimyksenä toimia muiden kustannuksella. Ja kun taivas ei aukene mentaalitasolla, aletaan pelata rahalla ja yritetään tuhota siten muita ihmisiä. Sama peli on nytkin käynnissä, heikennetään morallisia arvoja: ennen oli viina, huumeet ja nyt seksi, pääasia että ilmisielut jää koukkuun heitä itseään tuhoaviin vietteihin. Jälleen tavoitellaan valtaa emootioiden kautta, nyt fokuksena ovat tyhmät naiset ja miehet, erityisesti feministit.

    Jokaisen miehen tulisi itsenäistyä omaksi gurukseen! Haluaisin kunnioittaa teidän terveitä periaatteita, mutta ilman negatiivisia esikuvia!

    Kaikkea hyvää teille – totuuden etsinnässä!

    • Isoäitee etsii totuutta näemmä tietosanakirjasta, Yleisradion esittämistä dokkareista ja valtamediasta. Kuka sinulle on opettanut, että Hitler olisi sanonut noin? Hänen vihamiehensä tietenkin. Miksi annat Hitlerin vihamiesten kertovan sinulle, mikä on Hitler, kansallissosialismi ym. ja oikeastaan siis kaiken itsessäsi? Eikö olisi joskus avartavaa katsoa joihinkin muihinkin lähteisiin ja ottaa joskus vastaan muutakin kuin näiden suomalaistenkin vihollisten suodattamaa ja luomaa informaatiota?

    • Adolf Hitler on nimenomaan erittäin positiivinen esikuva. Sivilisaatiomme suurin johtaja ja vapaustaistelija.

      Valitettavasti hän oli liian rehellinen ja liian kiltti – mutta taistelussa perkeleitä vastaan rehellisyys ja kiltteys eivät toimi. Piruja vastaan on käytettävä myös pirullisia keinoja ilman rajoitteita, koska on estettävä että perkeleen lapset lopullisesti tuhoavat ihmiskunnan.

    • Sano muille että etsikää totuutta -> etsi itse “totuutta” raamatusta,valtamedian propagandadokumenteista ja listaa henkilöitä jotka eivät edes ole eurooppalaisia(paitsi Jung?)

      Tässä sinulle parempia esikuvia joihin voi jokainen eurooppalainen samaistua tai katsoa ylöspäin:
      Leonidas
      Vlad Tepes
      L.F Celine
      Kolovrat
      Viikingit
      Adolf Hitler
      Reinhardt Heyndrich
      Simo Häyhä
      Mannerheim
      Codreanu
      Zeljko Raznatovic
      Paavo Susitaival
      Varg Vikernes

      Muita kuin eurooppalaisia mutta arvostettavia henkilöitä:
      Hassan Nasrallah
      Bashar al-Assad
      Muammar Gaddafi
      Mahmoud Ahmadinejad
      Rodrigo Tuterte

      • Reinhardt Heydrich etenkin on demonisoitu erittäin tehokkaasti ja syykin lienee selvä; hän antoi Bohemia-Moravian (nyk. Tsekin tasavalta) ylimpänä käskynhaltijana tsekkityöläisille ennenkuulumattomia etuja, kuten ilmaiset lounaat ja kengät, 8 tunnin vuorot, ilmaisia viihde- ja virkistystapahtumia, työttömyys- ja sairasvakuutukset sekä vapaat lauantait.

        Onnistuttuaan lisäksi tukahduttamaan mustan pörssin, hänen kansansuosionsa oli korkealla. Niin korkealla, että hänet surmanneet Tsekki- ja Slovakkiagentit piti tuoda Briteistä, kun kukaan paikallisista ei hommaan suostunut. Ja tämänkin salamurhan liittoutuneiden propaganda aikoinaan väänsi kansannousuksi tyrannia vastaan.

        Hän oli kieltämättä kovaotteinen vihollisia kohtaan, vaan se on sota-aikana pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Paitsi tietysti liittoutuneet ja lempeydestään etenkin saksalaissiviilejä kohtaan kuuluisa puna-armeija.

    • Ei Paavali kristinuskoa kaapannut. Hän saarnasi ja opetti samaa oikeaa oppia kuin Jeesus, profeetat ja muut apostolit.

      • Muhammedkin oli profeetta. Oikeaa oppia on yhtä monta kuin on guruja.

Comments are closed.