Koti Uutisia Kotimaa Rotumuukalaisten vastaanottoon tarvitaan 13 miljoonaa euroa

Rotumuukalaisten vastaanottoon tarvitaan 13 miljoonaa euroa

11
pakolaisia_kumiveneessa

“Lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä” on tarkoitus vastaanottaa yhteensä enintään 175 Kreikasta, Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta. Mahdollisesti heti kun koronakaranteeni on ohi.

Maahanmuuttovirasto (Migri) on hakemassa EU-komissiolta AMIF-rahaston hätäapumekanismin kautta noin miljoona euroa, joten yhteensä turvapaikanhakijoiden vastaanotossa varaudutaan enintään 13 miljoonan euron kuluihin. Kustannukset aiheutuvat vastaanottopalveluista, matkakustannuksista, majoituksista ja erilaisista palveluista. Rahoitus ei kata siirron jälkeen aiheutuvia kustannuksia.

kukka_kruger
Meillä täytyy olla riittävä selvitys siitä, mitä Kreikka on pystynyt hakijan henkilöllisyydestä selvittämään, sisäministeriön johtava asiantuntija Kukka Krüger sanoo.

Turvapaikanhakijoilla ei ole välttämättä minkäänlaista henkilöllisyyden todentavaa asiakirjaa. Hakijoiden henkilöllisyys ei siis ole välttämättä tiedossa, kun he saapuvat Suomeen.

Samaan aikaan kun suomalaiset kärsivät lähestyvästä massatyöttömyydestä, valtio käyttää veronmaksajien euroja rotumuukalaisten maahantuontiin ja ylläpitoon.

Lähde: Turun Sanomat

11 KOMMENTIT

  1. Olemme todistamassa pahempaa kansanjakautumista, kuin ennen Suomen vapaussotaa. Hajota ja hallitse… suomalaislapsia sarjaraiskaavat matut saavat parin vuoden tuomioita ja tämän jälkeen pääsevät jatkamaan raiskaamistaan, niin kyllä siinä itse kullakin menee usko oikeusvaltioon. Annas olla, kun satut toimimaan vaikka Tyr-riimulipun alla, niin johan vankilavuodet paukkuvat. Näiden saatanan kulttuurimarxistilehmien lento on pian ohi.

  2. Kustannus on noin 74000 euroa per tulija. Ja tässä vain siis hankintakustannus. Jatkossa sitten rahaa menee ylläpitoon. Tulijat voivat myös aiheuttaa epäsuoria kustannuksia.

    • 130 000 000 € ja nopeasti 1 300 000 000 euroakin hurahtaa kankkulan kaivoon näiden Suomen talouden pelastajien kanssa. “Perheenyhdistys” ym. kivaa, näet. Kyllä näillä metkut on Suomen tuhoamiseksi.

  3. Tehdäänkö maahantuotetuille partalapsille ikätesti? Tuskin, koska he ovat hätää kärsiviä turvapaikanhakijoita ja heidän ihmisarvo on jakamaton!

    Jos kyseenalaistat tämän menettylyn, niin olet sotarikollinen, kansanmurhaaja, rasisiti, uuninlämmittäjä, natsi, joukkotuhonnan suunnittelija jne….

    • Ei näitä maahantunkeutujia miteenkään arvioida ei niillä mitään papereita edes ole.

    • Nyt vasta on alkanut Tulli ja Rajavartiolaitos näkymään Torniossa. Aivan näihin päiviin asti geelitukat ovat saaneet tulla ja mennä kuten ovat lystänneet. Pitäähän jonkun tuoda tautia ja huumeita Suomeen.

  4. Valtamedia väittää että “ne 13 miljoonaa tulevat EU-komissiolta”.

    Kattia kanssa! Veronmaksajien varoja ne ovat. Eu-mkasut sun muut ensin bryssille, ja sitten käyttävät rahamme meidän tuhoamiseen ja lastemme joukkoraiskaamisiin

  5. Päivi “Vit neger” Nerg on seuraava valtiovarainministeriön kansliapäällikkö. Kyseessä on suht’ iso nimitys. Näin taas yksi maanpetturiroisto palkitaan verovaroin. Taikinanaamainen Suomen vihaaja Nerg on ollut alivaltiosihteerin virassa. Alivaltiosihteeristä tulee yleensä ensimmäisenä huumori mieleen.

Comments are closed.