Koti Uutisia Kotimaa Rotumuukalaisilla runsaasti ”masennus- ja ahdistusoireita”

Rotumuukalaisilla runsaasti ”masennus- ja ahdistusoireita”

10

Suomeen tunkeutuneilla ”turvapaikanhakijoilla” on Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) mukaan runsaasti masennus- ja ahdistusoireita. Asia tuli ilmi tuoreesta Turvapaikanhakijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta. Tutkimuksessa haastateltiin yli tuhatta maahan juuri saapunutta elintasopakolaista.

– Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta tulevilla oli masennus- ja ahdistuneisuusoireita enemmän kuin muualta tulevilla. Samalla ryhmällä oli eniten ennen Suomeen tuloa koettuja järkyttäviä tapahtumia. Esimerkiksi 67 prosenttia Afrikasta tulleista miehistä raportoi kidutuskokemuksista ja 57 prosenttia naisista seksuaalisesta väkivallasta”, THL:n tutkimuspäällikkö Anu Castaneda kertoo tiedotteessa.

Suomeen tulleiden muukalaisrotujen naisilla ilmeni myös monia muita sairauksia. Naisista puolet kertoo, että heillä on jokin pitkäaikainen sairaus tai terveysongelma, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaus, diabetes tai hengityselinsairaus.

Tämän lisäksi joka kymmenes naisista oli raskaana Suomeen tullessaan, ja heidän lapsensa päätyvät tietenkin Suomen kansan elätettäviksi.

Lähde: Yle

10 KOMMENTIT

  1. Eivät saa tarpeeksi D-vitamiinia kylmässä ja vähävaloisessa Pohjolassa tummemman kompleksinsa takia. Neekeri tarvitsee jopa 10x enemmän auringonvaloa täällä. D-vitamiinin puute tottakai johtaa sairauksiin, aineenvauhdinnan heikkenemiseen. Yli 77% syöpätapauksissa, diabetes, ja muissa vakavissa sairauksissa on havaittu henkilöllä olevan D-vitamiinin puute.
    Tämä sivilisaatio ei voi loppua tarpeeksi ajoissa, tulkoon luonnonvalinta takaisin.

  2. Kuulostaa kyllä suoraan sanoen säälittävältä Somalien tekoitkulta.

    Kun niin “masentaa” elämä täällä karussa ja rasistisessa Suomessa!

    https://www.talouselama.fi/uutiset/rasismia-kuvaavan-raportin-tulokset-suomesta-olivat-jarkyttavia-ministeri-aivan-sietamaton-tilanne/bd0575f7-d63f-3913-9929-ee24e2c95291

    Nuo elintasoneekerit pyörivät pääosin Pohjoismaiden…Britannian ja Saksan välillä etuisuuksia hakemassa niinkuin pitkäkin Afrikan mustalaiset!

    Eli väärennetyillä passeilla vaan maasta toiseen esittämään saman vanhan tarinan

    “Minä 17-vuotias…”

    Tuo on niin säälittävää kuinka Juutalainen “media” eli siis Suomen ikioma jutskulehdistö itkee noiden kohtaloa…kun kuulemma “masentaa ja ahdistaa”

    Tuommoinen elintasoneekeri ei ymmärtäisi oikeasta kärsimyksestä yhtään mitään…sille vaan tulee itku kurkkuun kun Suomalainen(siis yhä nuori ja kaunis) nainen ei anna sille pillua…kun se on asia minkä takia ne tänne tulevat…ja kun ei saa hyvällä…niin sitten ottavat PAHALLA!

    https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005999925.html

    Siis…niinkuin aiemmin sanoin…tuommoinen elintasoneekeri ei tietäisi oikeasta kärsimyksestä…masennuksesta tai ahdistuneisuudesta yhtään mitään…ei ole semmoista ikinä nähnyt eikä IKINÄ tulekaan kokemaan!

    https://www.voanews.com/africa/under-pressure-ethiopia-plans-crackdown-baby-business

    • Hyvä että näkyy tuloksissa suomalaisten TERVE ja LUONNOLLINEN muukalaisviha sekä oikeutettu inho ynnä halveksunta näitä perkeleen mustia & ruskeita LOISIA kohtaan.

      Tehdään rottien olo täällä (ja suvakkien ynnä petturipoliittikkojen siinä samalla) mahdollisimman vaikeaksi ja epämukavaksi.

      Täytyy vain ihmetellä tätä “logiikkaa”, jonka mukaan suomalaiset eivät saisi olla huolestuneita oman maansa tulevaisuudesta. Hintit saavat kyllä marssia, neekerit saavat marssia, mutta auta armias jos suomalainen tahtoo sanoa mielipiteensä siitä, miten meidän omaa maata tulisi johtaa! Käsittämätöntä. Ja kukaan ei tee mitään. Sama paska jatkuu vuodesta toiseen. Viime vuonna tuli yli 90 000 uutta kädellistä maahamme. Jos jotakin “positiivista” täytyy sanoa siitä, niin onneksi 10 000 niistä oli venäläisiä. Mutta ei niitäkään tarvisi tuollaista tahtia tänne puskea. Pian ne voivat ottaa poliittisen vallan. Miettikää! Siis ajaa meidät alas omassa maassamme – täysin laillisesti!

      Joka kymmenes maassamme on jo ei-suomalainen. Helsingissä joka neljäs. LUOJAN KIITOS en asu Helsingissä.

  3. Onhan tuo huomattu jo muutenkin ja syykin on selvillä. Sitä vain ei saa ääneen sanoa, koska PolPo ja sananvapaus ja mielipiteenvapaus. Faktoillahan on paha tapa pilata siionistien ja näitten kauniit tuhannen ja yhden yön tarinat.

  4. Kyseessä lienee sama ilmiö kuin yllättävässä kristinuskoon kääntymisessä ja/tai homoseksuaalisuuden puhkeamisessa. Ei voida evätä turvapaikkaa kun ahdistaa, homostuttaa tai uskonveljet vainoaa sitten kotipuolessa.

  5. Ei 100 000 € afrikkalaisten ja lähi-itäläisten täyshoidosta terveyspalveluineen paljoa ole vuodessa per musta/ruskea pää. Näillä Suomi nousuun! (Kivapuhetta: ihan kuin meillä ei olisi omia psyykkisesti sairaita jo tarpeeksi…)

  6. THL:ssä myös tuotettiin “tutkimus”, jota Helsingin kaupunginvaltuusto käytti perusteena tarjota laajennetut terveyspalvelut laittomasti maassa oleskeleville.

  7. Suomi ei ole ihanteellinen ympäristö elämänmuodoille, jotka evoluution myötä ovat kehittyneet aivan toisenlaisiin olosuhteisiin. Jos istuttaa banaanipuita Suomen havumetsiin, niin pakkasten tullessa ne kuolevat.

    Matalan ÄO:n muukalaisilla tilanne aiheuttaa heille masennusta tai väkivaltana purkautuvaa suuttumusta.

Comments are closed.