Koti Uutisia Kotimaa Rotumuukalaiselle ehdollista vankeutta lapsen raiskaamisesta

Rotumuukalaiselle ehdollista vankeutta lapsen raiskaamisesta

15

Toissa kesäkuussa Joensuussa tapahtunut raiskaus on käsitelty Itä-Suomen hovioikeudessa. Vuonna 1998 syntynyt Ismael Kaban tuomittiin kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomio on ehdollinen, sillä oikeus katsoi pitkäaikaisen vankeustuomion olevan haitallinen rotumuukalaisen sosiaaliselle selviytymiselle. Tämän lisäksi Kabanille määrättiin 90 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä maksettavaksi 5000 euron kärsimyskorvaus uhrillensa. Kabanin tiedetään saapuneen Suomeen 15- tai 16-vuotiaana ilman perhettään, ja oikeuden mukaan rikokseen vaikutti ”ikään liittyvä kypsymättömyys”.

Kaban löysi tuolloin 15-vuotiaan uhrinsa Facebookissa, ja he tapasivat ensin julkisella paikalla, jonka jälkeen Kaban ehdotti vierailua hänen ystävänsä asunnolla. Uhriksi joutunut tyttö, Kaban sekä Kabanin ystävä viettivät aikaa asunnolla, ennen kuin ystävä poistui asunnosta. Kun Kaban jäi kaksin asuntoon tytön kanssa, hän otti tytön syliinsä ja yritti väkisin suudella häntä, ja tytön vastustelusta huolimatta hän painoi tytön sohvalle ja nousi hänen päälleen. Tytöllä ei ollut aikaisempia seksuaalisia kokemuksia ja hän yritti päästä pois tilanteesta. Kaban ei kuitenkaan välittänyt, vaan avasi uhrin housut ja tunkeutui häneen.

Oikeudessa Kaban kiisti syyllistyneensä rikokseen, ja myönsi vain suudelleensa tyttöä ja väitti sen tapahtuneen molemminpuolisessa suostumuksessa.

Lähteet: Iltalehti

15 KOMMENTIT

  1. Vai haitallinen sosiaaliselle selviytymiselle, eli päästetään vapaalle eikä vastuuseen tekemisistään, on ok raiskata ,sellaista sosiaalista selviytymistäkö pitää oikeuslaitoksen mielestä tukea?
    Nyt odotellaan että sosiaalinen selviytyjä sosialisoituu seuraavan uhrin kanssa ja aloittaa alapään rupattelun yksipuolisesti.
    Suomen oikeuslaitos olettaa, että raiskauksen uhrit ovat tyytyväisiä rahalliseen korvaukseen, vaikka raiskaaja on aiheuttanut loppuelämän kestävän trauman jota rahalla ei saa korjattua.
    Ei nuo tuomarit ja syyttäjät käsitä asian laitaa, ennen kuin joku alkaa tekemään heille samaa mitä uhri on saanut kokea, mitenkä sitten suu pannaan mutrulle?

  2. Hölmölässä ihan normaali ja odotettu “tuomio” rotumuukalaiselle alaikäisen raiskauksesta.

  3. Tässä on Suomen “oikeuslaitos”, kunhan “vihapuhujat” saadaan telkien taa niin se riittää. Tämä tunkeutujaraiskarirotta saa kävellä vapaana. Kun ei järjestelmä tarjoa enää oikeudenmukaisuutta, niin sitten kansalaiset joutuvat jakamaan sitä itse.

  4. Suosittelen jokaista tämänkin sivun lukijaa ja muita Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tukijoita tekemään seuraavanlaista aktivismia, joka on hyvin yksinkertaista ja helppoa toteuttaa.

    Käykää kotikuntanne käräjäoikeudessa katsomassa seiniltä päivän oikeudenkäynnit, ja tuokaa näitä rotumuukalaisten tekemiä rikoksia julki lähettämällä oikeuden pöytäkirjoja esimerkiksi tämän sivuston toimitukselle. Läheskään aina nämä eivät tule julki valtamedian toimittajien toimesta, sen voin vannoa.

    Joka päivälle, tai vähintäänkin viikolle löytyy jotakin, varsinkin suurempien kaupunkien osalta.

    • Totta, valitettavan usein oikeuden harjoittama rotumuukalaisten suosiminen jää tulematta julki. Tähän olisi hyvä saada muutos, samalla voisi etsiä tekijöiden kuvia ja kotiosoitteita, jotta suomalaiset osaisivat varoa näitä vaarallisia haittayksilöitä.

  5. Oikeuden arvioinnissa virhe, “ikään liittyvä kypsymättömyys” pitäisi ilmaista “rotuun liittyvä eläimellisyys”.

  6. Tämän apinan palatessa koulunpenkille siellä amiksessa, niin millainenhan on vastaanotto? Pitäisiköhän tehdä jotain?

    • Antifat ja muut sekopäävasurit käyvät halaamassa ja taputtamassa selkään hyvin suoritetusta kulttuurimarxistisesta rikastuksesta ja suvakkilehmät toteavat, että on se vaan ihqu.

  7. Jos rikoksentekoväline on tuomittava menetetyksi valtiolle niin silloin ehdollinen tuomio voisi tulla kyseeseen. 🙂

  8. Suomen oikeuslaitos on pelkkä vitsi. Noiden neekereiden sosiaalinen elämä on notkua verorahoilla kauppakeskuksissa ja vaania lapsia.

Comments are closed.