Koti Uutisia Ulkomaat Rotumuukalainen yritti paeta henkilöllisyystarkastusta Nantesissa – jättimellakat

Rotumuukalainen yritti paeta henkilöllisyystarkastusta Nantesissa – jättimellakat

5

Noin kello 20.30 tiistai-iltana Breilin alueella Nantesissa Ranskassa paikallinen poliisi pysäytti ajoneuvon, jonka kuljettaja ei käyttänyt turvavyötä. He eivät voineet vahvistaa miehen henkilöllisyyttä mitenkään paikan päällä, joten hänet oli tarkoitus viedä poliisilaitokselle asian selvittämiseksi. Tässä vaiheessa mies löi poliisia, lähes ajoi poliisien päälle ja yritti paeta paikalta juosten. Mies ei kuitenkaan tässä onnistunut, vaan poliisi ampui hänet lopulta.

Mies tunnistettiin myöhemmin 22-vuotiaaksi Abdoufakar Fofanaksi. Hänet oli etsintäkuulutettu epäiltynä varkaudesta, ja hän kuului paikalliseen rikollisliigaan. Fofana kuoli matkalla sairaalaan, sillä luoti oli lävistänyt hänen kaulavaltimonsa. Tapahtumia ovat seuranneet mellakat, ja tiistaiyönä poltettiin kolmisenkymmentä autoa. Myös rakennuksia sytytettiin palamaan. 11 ihmistä on pidätetty, ja mellakat jatkuivat vielä keskiviikon ja torstain välisen yön.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Ranskassa mellakoidaan poliisin käytettyä voimakeinoja rotumuukalaisia kohtaan; suurimmat ja huomiota herättäneimmät mellakat tapahtuivat vuonna 2005 Pariisin maahanmuuttajilla kyllästettyjen lähiöiden nuorten piileskeltyä voimalaitoksessa vältelläkseen poliisia. Löydettyään kolme piileskellyttä nuorta poliisi käytti heihin sähköiskuja. Tuolloin mellakat levisivät Clichy-sous-Boisin kaupunginosasta muualle Pariisiin sekä koko Ranskaan, ja tuhansia autoja poltettiin 20 päivän aikana.

Lähde: Breitbart

5 KOMMENTIT

  1. Sitten käytetään kovia niihin mellakoiviinkin apinoihin, niillä ei ole mitään oikeutta tulla Eurooppaan riehumaan.

  2. Jos nyt vanhat merkit pitävät paikkansa niin lehdissä on kuvia päiväkodissa olleesta kuolleesta ja kaikki kertovat kuinka kiltti ja avulias herra oli, auttoi vanhatkin mummot tien yli. Tietysti kuulustelupöytäkirjat ja rikosrekisteri on sitten karumpaa luettavaa.

    • Väkivaltakoneiston surmaaman kulttuurihenkilön muistoksi hänen virkaveljensä järjestivät muistojuhlaksi tradition mukaiset bakkanaalit ja polttivat uhritulia, jotta hänen kiusattu sielunsa pääsisi rauhaan ja ansaitsemaansa taivaspaikkaan kera neljänkymmenen neitsyen. Kyllä ranskalaisten pitäisi tällaista kulttuuririkkautta ymmärtää, suvaita ja tukea. On ne rajoittuneita…

Comments are closed.