Koti Uutisia Rikos Rotumuukalainen työnsi 8-vuotiaan junan alle Saksassa

Rotumuukalainen työnsi 8-vuotiaan junan alle Saksassa

17

Eritreasta kotoisin oleva rotumuukalainen on tappanut 8-vuotiaan pojan Saksassa, työntämällä tämän junan alle. Poika menetti henkensä rotumuukalaisen käsissä 12 aikaan maanantaina aamupäivällä. Poika oli ollut Frankfurt am Mainssa sijaitsevalla juna-asemalla äitinsä kanssa, kun rotumuukalainen työnsi tämän Düsseldorfista matkalla olevan pikajunan alle. Poliisin mukaan poika kuoli välittömästi.

Rotumuukalainen oli myös työntänyt pojan äidin raiteille, mutta tämä onnistui pelastautumaan. Hänet toimitettiin sairaalaan. Tarkkaa tietoa hänen saamistaan vammoistaan ei olla julkaistu.

Poliisin mukaan rotumuukalainen oli yrittänyt työntää kolmatta henkilöä junan alle, mutta tämä onnistui estämään tämän.

Eritrealainen oli teon jälkeen yrittänyt paeta paikalta, mutta sivulliset pitivät hänestä kiinni kunnes poliisi saapui paikalle. Poliisi selvittää nyt miehen motiivia rikoksiin.

Silminnäkijöiden mukaan vaikutti siltä, että uhri ja mies eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Saksan valtamedia on tietenkin päättänyt olla hiljaa siitä, että mies on rotumuukalainen.

Lähde: Nordfront

17 KOMMENTIT

  1. Tästä oli juttua valemediassakin (ihme kyllä), että tekijä on rotumuukalainen. Tästä ihmisten työntämisestä junan alle on tullut yksi terrorismin muoto, näitä tapauksia on ollut vähän väliä.

    • Tai sitten tämä vainoa ja julmuuksia kokenut pakolainen vain kompastui ja osui poikaan ja äitiin, jolloin ne kaatuivat junan alle. Ehkä kyseessä oli stressireaktio ja paniikkikohtaus kuten Suomessa oli terrori-iskua yrittäneillä rotumuukalaisilla, jotka yrittivät suistuttaa bussin vastaantulevien kaistalle. Hehän saivat noista tempuistaan… Öö ei mitään. Ehkä tämäkin rikastaja pääsee vapaaksi kun vuodattaa vähän kyyneliä oikeudessa. 🙄

  2. Elämme orwellmaisessa dystopiassa. Totuuden Ministeriö valehtelee ja Rakkauden Ministeriö sotii valkoisia kansoja vastaan. Israelissa “Lähi-Idän ainoa demokratia” ampuu lapsia kiikarikiväärillä.

    Länsimainen kulttuuri vajoaa satoja vuosia taaksepäin, ellei tuhansia. Rooman valtakuntakin oli toimivampi ja positiivisempi kuin tämä Valheen (ja sionismin) valtakunta.

    Ihmisten sokeus on käsittämätöntä. Hirviöt johtavat kansojamme ja kansat kulkevat kuin zombiet teuraaksi. Onko tällaista rappiota ollut vielä koskaan?

  3. Tästä lähtien ei sitten seisoskella laiturin reunalla vaan aina mahdollisimman kaukana siitä. Vasta kun juna/metro on pysähtyneenä, ylitetään laiturin reuna junaan astuttaessa.

  4. Turvallisuusasiantuntija kertoo kuinka suojaat itsesi rautatieasemalla:
    – pidä vähintään 2 metrin etäisyys asemalaiturin reunaan, mieluiten selkä seinää vasten
    – tarkkaile ympäristöäsi, äläkä tuijota koko ajan kännykkää
    – vältä epäilyttäviä henkilöitä.

    • Jep, eikä kenenkään ole pakko asua kaupungissa. Muuttakaa maalle, niin kuin minä tein aikoja sitten. No, maallahan minä olen aina asunut, mutta…

      Junan alle tönimiset ja muu värisevä, eksoottinen touhu nyt vain KUULUU city-elämään. Eihän Suomi nyt mitenkään voi olla mikään valkoisten suomalaisten maa, COME ON! Suomi (ja sen sosiaalietuuden, infra jne.) kuuluu ihan yhtälailla vasteettomasti somalille, irakilaiselle, afgaanille jne.

      Tuo on kyllä sairain argumentti jonka kuulla vain voi: monikulttuuri kuuluu Eurooppaan. SAIRASTA!!! Eihän mikään neekeröinti mitään kulttuuria edes ole.

      Eikö tämä Helsingin ammuskelukin kerro jo että kun otetaan musuja, Kosovon albaaneja (musuja nekin) ymv. maa täyteen, niin totta kai ne täälläkin rupeavat toisiaan tappamaan huumereviirisodissaan ja muissa. Ne vain tuovat sen oman “kulttuurinsa” Suomeen — kyse ei ole sen monimutkaisemmasta asiasta. Jos sinulla ei ole pää viidettä selkänikamaa myöten perseessäsi, niin tajuat sen kyllä kovin helpostikin.

      • Mitäs sitten teet kun sinne sun maalaisidylliin muuttaa rotumuukalaisia tai valtio pakottaa sut myymään sun maatilan rotumuukalaisten käyttöön tai joudut asuttaan niitä? Muutatko metsään teltan kanssa? 🙂

        • Ei pelkoa, täällä on alle kymmenen taloa. Pitää olla hieman katetta, jotta tänne voi muuttaa. Uusia talojakaan ei rakentaa voi, sillä on suojeltu alue.

        • Tsemppiä “ano nyymille” sinne harmaaseen, betoniseen eläintarhaan. Muista kotouttaa hyvin ne somalialaiset ja irakilaiset naapurit! Kyllä teillä on tilaa siellä kaupungissa. Eikä kukaan kaupungeissa laita hanttiinkaan, joten tuosta voi päätellä että te _tahdotte_ etnistä värinää sinne.

  5. Tämä on jo neljäs tällainen tapaus Saksassa. Kuolleita aiemmin 2 nuorta miestä, kaksi naista ja nyt poika. Media kiiruhti jo odotetusti kertomaan, että mielenterveysongelmista kyse. Eritrealainen perheenisä ei ollut päihtynyt teon tehdessään.

    Todellinen mielenterveysongelma on median edustajilla ja niillä, jotka aktiivisesti valkoisten kansanmurhaa rahoittavat.

    Noissa piireissä (valkoisiin lapsiin kohdistuva) pedofilia ja lapsiuhreja vaativat rituaalit ovat ihan normaalia toimintaa, niin vaikea kuin tavallisten ihmisten on tätä väitettä uskoa. Turha siis odottaa, että ostetut poliitikot ja media äkkiä kiinnostuvat suomalaisten lapsiperheiden ja vanhusten hyvinvoinnista. Heidän agendansa on aivan toinen.

  6. Onneksi äiti pääsi sairaalahoitoon, jossa häntä hoitaa — niin — toinen rotumuukalainen!

  7. Missään julkisilla paikoilla ei voi olla luottavaisin mielin, juna-asemalla en koskaan seiso liian lähellä raiteita, ennen kuin juna on minut ohittanut. Tälle eritrealaiselle paskapäälle kuula päähän, pääsee kuitenkin mielisairaana ilman rangaistusta hoitoon veronmaksajien rahoilla.

    • Muuttakaa maalle ja ostavaa kunnon auto, jolla mahdolliset työmatkat sujuvat rennosti. Eipä tarvitse murehtia enää maailman meiningistä. Itse muutan heti pois kun mahdollista täältä Uudeltamaalta syrjempään, vaikka rauhallistahan täälläkin on, mutta kaupungissa pitää käydä ruokatäydennyksillä ja silloin joutuu katselemaan nekruja, vinosilmiä ja rättipäitä.

      • Sen verran nuori vielä, ettei ole varoja kertynyt maalle muuttamiseen ja työpaikalla kun on maksullinen (ja kallis sellainen) pysäköinti, kun sattuu sijaitsemaan melkein Helsingin keskustassa, joten oman auton käyttö ei ole järkevää millään tavalla, tarkoitus olisi hankkia moottoripyörä seuraavaksi kesäksi, niin sen saa ilmaiseksi pysäköityä vieläpä vartioituun paikkaan.

        • Ei pankille mitään omia säästöjä anneta! Otat takaajan (esim. faijan) mukaan, jos tällä on vaikkapa teidän kotitalo omaisuutena. Silloin saat 100 %:sen rahoituksen pankilta. Minäkin sain muijan kanssa lainan juuri noin, vaikka muijalla ei vielä silloin ollut edes vakituista duunia. Tärkeintä on pystyä osoittamaan tulot, joilla on mahdollista maksaa suunnitelman mukaisesti lainaa takaisin ja että vakuudet ovat kunnossa.

        • Ei siihen mitään säästöjä tarvitse, hyvä ystävä! Eikä pidäkään pankille mitään säästöjään antaa! Ne voi vaikka siirtää eri pankin tilille kokonaan. Takaaja (vaikka oma faija, jos tälla omistuksesaan talo tai tarpeeksi arvokas osake) mukaan ja sitten ostat muijasi kanssa talon vain. Pankki antaa 100 %:sen rahoituksen. Maksuaikaa saa nykyisin sen 20 vuotta. Tärkeintä on että vakuudet ovat kunnossa ja että pystyt osoittamaan riittävät tulot sopimuksen mukaiseen takaisinmaksuun!

          SVL ei nyt tahdo julkaista tätä viestiä millään. Ilmeisesti joitakin harmittaa, kun toiset (kuten allekirjoittanut) asuvat kaukana nekruista ja hiekka-apinoista, maaseudun rauhassa. Täällä on lampaita, kanoja, koiria, lehmiä, hevosia, peltoja, metsiä, monta järveä. On peruskalliota (meidänkin talo mahtavalla paikalla nyppylän päällä), jokea, merta, niittyjä.

          Se on loppujen lopuksi järjestelykysymys, miten haluaa elää. Jos elo harmaassa ghetossa muukalaisten ja juoppojen seassa maittaa, niin siidä waan. Kaikki eivät myöskään uskalla/halua elää maalla, sillä siellä joutuu leikkaamaan nurtsia, haravoimaan, maalailelmaan, kastelemaan, kitkemään ja mitä milloinkin. Itse nautin tästä kaikesta suunnattomasti ja huomenna alkaakin maalaus/terassinöljyämisprojekti.

          Ja onhan se nyt aika perkeleen hienoa että voi pitää autojaan pihalla avaimet virtalukossa ja ulko-ovet lukitsemattomina yönkin yli.

          Ei Suomenkaltaisessa maassa (tai missään muuallakaan) pysty säästämään sitä 100 000–200 000 euroa, jonka omaan kotiin muuttaminen välttämättä vaatii. Joten kyllä te, SVL, voitte tämän viestini julkaista. Vai oletteko sellaisen suvun vesoja että teidän vanhemmiltanne/TEILTÄ löytyy parisataa tonnia tililtä? Sen kuin vain marssii käteiskaupoille talon ostoon, niinkö?

Comments are closed.