Koti Uutisia Roskauutisointia Vastarintaliikkeestä

Roskauutisointia Vastarintaliikkeestä

6

UK_roskauutisointia

Viimeisen viikon aikana Suomen Vastarintaliikettä on käsitelty toinen toistaan onnettomammissa teksteissä valtamedioissa. Kimmokkeena uutisoinnille toimivat muun muassa Mikael Brunilan Hufvudstadsbladetille toimittamat artikkelit, jotka käsittelivät helsinkiläisten skinheadien kerhotiloja.

Hufvudstadsbladetin eräässä artikkelissa kerrottiin, että toimittajat olivat käyneet Tattarisuolla sijainneella rakennuksella, jolla he uskoivat järjestettävän “uusnatsistista” alakulttuuritoimintaa. Köykäisen tutkivan journalismin suurimmaksi saavutukseksi jäi sen selvittäminen, että paikalla oli ollut toimittajien mukaan mahdollisesti Vastarintaliikkeen jäsenelle kuuluva auto. Saatiin lisäksi selvitettyä, että alueella oli aiemmin myös grillattu. Helsingin Sanomat luonnollisesti innostui aiheesta ja julkaisi artikkelin, jossa myös Vastarintaliike mainittiin. Tekstissä toimittaja Laura Halminen muun muassa kysyi Suojelupoliisin ylitarkastajalta, tuleeko makkaraa paistavista kaljupäistä olla huolissaan.

Keskisuomalainen-lehti uskalsi ottaa rohkeamman linjan sunnuntaina 25.8. julkaisemassaan uutisessa. Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewski oli saanut Hitler-aiheisen tekstiviestin tuntemattomasta puhelinnumerosta. “Huolestunut” Starczewski kertoi Keskisuomalaiselle olevansa järjestämässä holokaustinäyttelyä Jyväskylän kaupunginkirjastolle. Jyväskylän Suomi-Israel-yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Starczewski pohti uutisessa, järjestääkö Vastarintaliike tapahtumaan “attentaatin”. Hän myös muistutti lukijoita, ettei ole juutalainen itse.

Myös Turun Sanomien Rebekka Härkönen kiinnostui aiheesta ja päätti selvittää, jatkaako Vastarintaliikkeen Turun aktivistiryhmä kohuttua liikuntaharrastustaan kaupungin koulun tiloissa. Uutiskynnys ylittyi, kun ilmeni, että ei jatka. Turun kuntopiiri nousi keväällä otsikoihin, kun Turun Sanomat huomasi kauhukseen, että kansallissosialistit harjoittelevat kaupungin tiloissa itsepuolustustaitoja. Tuolloin Turun liikuntapalvelukeskuksen johtaja suhtautui uutiseen kuitenkin paljon liberaalimediaa kylmäpäisemmin.

Haastattelimme turkulaista aktivistia uutisesta:

Toukokuussa Turun Sanomat uutisoi ryhmän liikuntaharrastuksesta kaupungin tiloissa. Vaikuttiko uutisointi toimintaanne?

– Treenikautta oli pari, kolme viikkoa jäljellä, kun Turun Sanomien juttu julkaistiin, joten se ei ehtinyt vaikuttaa treenaamiseen.

Harjoittelitteko laitonta toimintaa varten, kuten tuolloin valtamedioissa vihjailtiin?

– Toiminta kansallismielisessä liikkeessä on ajoittain vaarallista, mutta mitään laitonta toiminnassamme ei ole. Itsepuolustuslajit on täysin laillinen harrastus. Treenaamisessa on ensisijaisesti kyse itsensä kunnossa pitämisestä ja yhdessä tekemisestä, kamppailutaidot tulevat kaupan päälle.

Kesän aikana ryhmäläisiänne on osallistunut muun muassa patikointiretkiin. Kuinka tärkeä osa urheilu on ryhmänne toimintaa?

– Urheilu ja etenkin kahvakuulapäivän tapaiset urheilutapahtumat ovat mahdollisuus tavata tovereita rennommissa tunnelmissa. Järjestetyn liikunnan lisäksi ryhmäläiset urheilevat myös itsenäisesti.

Ette enää harjoittele kaupungin tiloissa, muttette myöskään saaneet häätöä. Ette ilmeisesti tahdo tukea kaupunkia vuokraamalla sen tiloja käyttöönne?

– Olisimme saaneet tilat aivan normaalisti tulevalle lukukaudelle, mutta päätimme olla ottamatta niitä. Kyseessä on ryhmämme päätös olla tukematta Turun kaupungin liikuntatoimea. Osoittaa selkärangattomuutta liikuntatoimelta osallistua “paljastusjuttuihin” lehtien kanssa.

Aikooko Turun ryhmä jatkaa liikkumista? Tahdotteko lähettää terveisiä Rebekka Härköselle ja muille järjestön toimintaa ansiokkaasti mainostaville toimittajille?

– Liikunta jatkuu ehdottomasti. Se on ollut osa Turun ryhmän toimintaa melkein alusta asti, ja sitä eivät “tutkivien” journalistien tunteenpurkaukset tule lopettamaan. Kiitokset ilmaisesta mainoksesta! Tulemme järjestämään monipuolisia liikuntamahdollisuuksia paikallisille kansallismielisille, joten ottakaa yhteyttä meihin esimerkiksi sähköpostitse: turku[at]vastarinta.com

 

Aiheeseen liittyen:

Urheilu – rikollista toimintaa?
Vastarintaliike “väkivaltaisen ekstremismin” toisessa tilannekatsauksessa

6 KOMMENTIT

  1. Nämä “kohujutut” kansallismielisistä ovat kyllä parasta huumoria. Osoittaa kuinka kykenemättömiä nykyjärjestelmän kannattajat ovat käsittelemään asiaa.

    Ja pahoitteluni Juhani Starczewskille. Ehkä seuraavassa elämässä synnyt “valittuna”.

  2. Oikaisu:

    Keskisuomalainen uutisoi virheellisesti:
    “Hän myös muistutti lukijoita, ettei ole juutalainen itse.”

    En kuulu juutalaiseen seurakuntaan, eikä minua ole ulkonaisesti ympärileikattu, vaan olen sisällisesti juutalainen eli Jumalan Henki on ympärileikannut sydämeni uskoon Jeesukseen Messiaana! Usko Sinäkin! : ))

    Roomalaiskirje:
    2:25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
    2:26 Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
    2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. >> Jakeen lisätiedot
    2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
    2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    • Kiitos tästäkin tietoiskusta. On varmasti mieltä ylentävää olla sinua vihaavan kansan orja. Israelissa ette saa edes valmistaa juutalaisten viiniä loppuun, sillä ei-juutalaiset ovat “saastaista karjaa”.

    • Voi hyvänen aika, voiko tätä ottaa edes tosissaan? Kirjoitustyyli ja absurdit raamattuviittaukset kyllä kertoisi sen puolesta, että ihka oikea J. Starczewski on eksynyt ja pahasti väärille palstoille kirjoittelemaan.

      Hei mutta Juhani, pitäisikö harkita luvattuun maahan siirtymistä, kun kerta niin “sisällisesti” juutalainen olet? Täällä sinua ei ainakaan kaivata.

    • “My opinion of christian zionists? They’re scum. But don’t tell them that. We need all the useful idiots we can get right now.” -Benjamin Netanyahu.

Vastaa käyttäjälle Ville Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here