Lauantaina 16. elokuuta joukko järjestön jäseniä teki tutustumisretken Hämeenlinnan seudun muinaislinnakkeisiin.
Muinaislinnakkeiksi eli linnavuoriksi nimitetään vartio- ja pakopaikkoja, jotka ovat korkeita kallioita, harjuja tai saaria. Suurin osa Suomen muinaislinnoista on jyrkkäseinäisiä kallioita, joiden loivanousuisimpien rinteiden puolustusta on vahvistettu puusta ja/tai kivestä tehdyillä muureilla.
Linnavuoret kertovat rautakauden levottomista ja sotaisista ajoista, mutta toisaalta myös erittäin järjestäytyneestä ja kekseliäästä yhteiskunnasta. Linnoissa on esimerkiksi ollut käytössä merkkitulia, joilla on voitu varoittaa naapurikyliä vihollisista. Linnakkeet ovat myös usein “jonoissa”, joista on näkyvyys toiseen linnakkeeseen. Näin on pystytty lähettämään viesti pitkänkin matkan päähän. Yksi mielenkiintoinen tapa puolustautua on ollut jäädyttää rinteet talvisin, jolloin rinteen nouseminen on ollut lähestulkoon mahdotonta. Venäläiset kronikat kertovatkin “lasivuorista”, joille on ollut mahdotonta päästä.
Tutustumiskierrokseen kuului kolme linnavuorta: Tenholan linnavuori, Linnanpää eli Hakovuori ja Mantereenlinna. Nämä ovat osa Vanajaveden reitin linnavuoria.
Ensimmäisenä kohteena oli Hattulassa sijaitseva Tenholan linnavuori, joka on harjukukkula eikä kallio kuten useimmat linnavuoret. Toki myös sen rinteet ovat varsin jyrkät, ja kun harjunlaki on 65 metriä korkeammalla kuin Vanajaveden pinta, on ollut varmasti vähintäänkin haastavaa nousta rinnettä ylös täydessä suojavarustuksessa kantaen painavia aseita ja samaan aikaan väistellä ylhäältä tulevia kiviä ja nuolia.
Itse harjunlaki on noin 100 metriä pitkä ja 20 metriä leveä. Sisäänkäyntejä on kolme: etelä-, pohjois- ja länsipuolella yksi kussakin. Harjulle on myös rakennettu hirsimuurin kopio, joskaan sen oikeellisuudesta ei ole täyttä varmuutta.
Toisena kohteena oli Hämeenlinnassa sijaitseva Linnanpää eli Hakovuori. Linnake on erittäin kapea, alle 10 metriä, ja rinteet ovat erittäin jyrkkiä. Eteläpäässä ovat valitettavasti rakennukset ja tie tuhonneet osan linnakkeesta, mutta pohjoispäässä on jäännöksiä kahdesta kivivallista. Alempi kivivalli on pienempi ja se on ehkä toiminut vain hidasteena viholliselle. Se on saattanut myös olla kivivarasto, josta kiviä on ollut helppo vierittää vihollisen niskaan.
Hakovuori on myös erittäin uhanalaisen, Suomessa vain Hämeenlinnan lisäksi Ahvenanmaalla tavattavan vanakelton esiintymisalue. Ennakkoon hieman arvuuttelimmekin, mahtaisimmeko löytää kyseisiä kasveja sieltä, mutta kun pääsimme paikalle, huomasimme yhden kasvavan aivan opastaulun vieressä.
Kolmas kohde oli Mantereen linnavuori, joka sijaitsee Katumajärven rannalla noin 1,5 kilometriä Vanajan keskiaikaisesta kirkosta itäkoilliseen. Vuorenlaki on noin 200 metriä pitkä ja 100 leveä, ja järvenpuoleinen sivu on äkkijyrkkä. Helppokulkuisin reitti vuorelle menee sen pohjoispuolelta. Mantereen linnavuorella ei esiinny aivan yhtä selviä merkkejä muureista tai muista linnoitukseen viittaavasta, mutta paikalle kannattaa mennä jo upeiden maisemien takia.
Kiitos kaikille osallistujille mukavasta päivästä!
Katumajärven nimelläkin lienee kiintoisa, historiaan liittyvä etymologia.
Täältä voit etsiä lähiseutusi mielenkiintoiset kohteet
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/
Mielenkiintoinen katsaus suomalaiseen historiaan!
Kiitos jutusta ja kuvista! Oman historian ja kulttuurin tunteminen on tärkeintä, vaikka monikulttuurisuusmössöä tuotetaankin joka tuutista…
Mielenkiintoista, miten meilläkin on historiaa, ei ainoastaan hienommilla kulttuureilla:)
Kuvan kasvi ei ole vanakeltto, vaan pikemminkin hyvin yleinen kultapiisku. Kuvassa näkyy kasvin varsilehtiä ja kookkaita kukinnon tukilehtiä; vanakeltossa ei niitä ole. Lisäksi kuvan kukinnoissa vain muutamia kielimäisiä laitakukkia ja muut torvimaisi, kun vanakeltossa on ainoastaan kielimäisiä kukkia.
Comments are closed.