Koti Uutisia Reilut 2 000 äärivasemmistolaista osoitti mieltä Ruotsissa

Reilut 2 000 äärivasemmistolaista osoitti mieltä Ruotsissa

0
Ruotsalaisia rasismin vastustajia.
Ruotsalaisia rasismin vastustajia.

Väkivallastaan ja häiriökäyttäytymisestään tunnetut äärivasemmistolaiset kokoontuivat lauantaina Ruotsissa mielenosoituksiin. Lähteiden mukaan noin parituhatta punaista osoitti mieltään Tukholmassa ja parisataa Malmössä.

Äärivasemmistolaiset järjestivät mielenosoituksen heidän epäonnistuneen väkivaltatapauksensa jälkeen, jolloin joukko punaisia yritti pahoinpidellä Ruotsalaisten puolueen jäseniä viime viikonloppuna Malmössä. Yksi äärivasemmistolaisten johtajista joutui puukotetuksi, ja hän oli koomassa viikon ajan.

Valtamedia on toistanut täysin kritiikittä vasemmistolaista propagandaa hyökkäyksestä. Muun muassa Turun Sanomat kertoi, että puukoin aseistautuneet miehet hyökkäsivät feministien kimppuun heti tapahtuman jälkeen.

Myös Suomessa äärivasemmistolaiset ilmoittivat tukimielenosoituksen järjestämisestä Kotkassa. Eräs perussuomalaisten jäsenistä aikoi osallistua mielenosoitukseen.

 

Lähteet: Yle, The Local

Aiheeseen liittyen:

Tunnettu perussuomalainen äärivasemmiston tukimielenosoitukseen
Kuutta puukotettu Malmössa – media väittää uhreja äärivasemmistolaisiksi
Median ja äärivasemmiston liitto syventyy