Koti Uutisia Raumalla valmistauduttu kiireellä pakolaisten tuloon

Raumalla valmistauduttu kiireellä pakolaisten tuloon

2

Kansallinen Vastarinta uutisoi heinäkuun alussa 40 000 asukkaan Raumalle syksyllä vastaanotettavista syyrialaispakolaisista Jordaniasta ja Libanonista. Syyskuun alussa saapuvat ensimmäiset kaksi syyrialaisperhettä Jordanian pakolaisleireiltä ja loput myöhemmin. Rauman maahanmuuttokoordinaattori Juho Suoramaan mukaan maahanmuuttajaperheiden lasten iät ovatkin yllättäen vielä “arvoitus”, vaikka lasten piti kaupungin aiemman tiedotteen mukaan olla pääasiassa alle kouluikäisiä.

Pakolaisia otetaan yhteensä 20. Kaupungin väestöstä on ollut maahanmuuttajataustaisia enimmillään kymmenen prosenttia, ja suurin osa näistä on tullut Raumalle työn perässä. Kaupunki vastaanottaa nyt kiintiöpakolaisia ensimmäistä kertaa.

Rauman kaupunki on valmistellut pakolaisten tuloa koko kesän ajan kovaa vauhtia; näille on katsottu vuokra-asunnot valmiiksi ja asunnot on jo ehditty kalustaa. Asunnot sijaitsevat kaikkien palveluiden ulottuvilla kävelymatkan päässä keskustasta.

Hankkeessa ovat näkyvästi olleet mukana, kuten tavallista, Punainen Risti, Rauman seurakunta ja kristillinen Katulähetys-yhdistys. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Susanne Tengman on puolestaan ilahtunut “suomalaisten halusta auttaa Syyrian kriisin vuoksi” kuin myös siitä, että pakolaisille olivat kuntapaikat jo valmiina ennen lopullista vastaanottamispäätöstä.

Syyriasta saapuu kaiken kaikkiaan Suomeen 500 pakolaista, jotka sijoitetaan 24 kuntaan eri puolille Suomea. Suomen 750 pakolaisen kiintiötä nostettiin äskettäin kolmellasadalla “tilapäisesti” Syyrian tilanteen vuoksi. Työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman kuitenkin uskoo kansainvälisen yhteisön kehottavan Suomea nostamaan pakolaiskiintiötä pysyvästi.

Lähde: Yle

2 KOMMENTIT

  1. “Rauman kaupunki on valmistellut pakolaisten tuloa koko kesän ajan kovaa vauhtia; näille on katsottu vuokra-asunnot valmiiksi ja asunnot on jo ehditty kalustaa. Asunnot sijaitsevat kaikkien palveluiden ulottuvilla kävelymatkan päässä keskustasta.” Siis eihän tämmöistä saa edes työssäkäyvät suomalaiset! Mitä seuraavaksi? Avataan niille pankkitili ja laitetaan starttiraha in alkuun. Vasemmisto on varmasti enemmän ku onnellinen. Siitä ne ongelmat voivat sitten alkaa, myös Raumalla.

Comments are closed.