Koti Uutisia Rasismi johti valkoisen pojan itsemurhaan

Rasismi johti valkoisen pojan itsemurhaan

0

Britanniassa on noussut julkisuuteen tapaus, jossa rasistinen koulukiusaaminen johti 9-vuotiaan valkoisen pojan itsemurhaan.

UK_Aaron_Dugmore

Aaron Dugmoresta tuli Britannian monikulttuurisuuden uusin uhri ja samalla yksi nuorimmista itsemurhan tehneistä. Aasialaisten oppilaiden kuukausia jatkunut rasistinen nimittely ja uhkailu ajoi 9-vuotiaan Dugmoren epätoivoiseen ratkaisuun.

Perheensä muuton vuoksi poika joutui syyskuussa siirtymään monikulttuuriseen kouluun, jossa 75 prosenttia oppilaista oli ei-valkoisia. Kiusaaminen oli jatkunut ensimmäisestä päivästä alkaen aina kahden viikon takaiseen itsemurhaan saakka.

Äidin ja isäpuolen mukaan koulu ei tehnyt mitään kiusaamisen lopettamiseksi lukuisista pyynnöistä huolimatta, vaan sen sijaan rehtori Martin Collin oli jopa kerran sanonut pojan äidille, että “teidän ei ollut mikään pakko tulla tähän kouluun, vaan valitsitte itse tulla tänne”.

 

Aiheesta muualla:

The Sun