Koti Uutisia Ramin Azimin valitus elinkautisesta tuomiosta hylättiin hovioikeudessa

Ramin Azimin valitus elinkautisesta tuomiosta hylättiin hovioikeudessa

1
Ramin Azimi ja hänen uhrinsa Jonna Männistö.
Ramin Azimi ja hänen uhrinsa Jonna Männistö.

Kansallinen Vastarinta on useaan otteeseen uutisoinut nyt 26-vuotiaan afgaanin Ramin Azimin tapauksesta. Azimi pahoinpiteli raa’asti 17-vuotiaan porilaisen Jonna Männistön Ulvilan Kullaalla kaupan pihalla sekä raiskasi ja lopulta poltti tämän elävältä Kokemäen Sääksjärvellä ladossa. 30. tammikuuta 2015 Männistö lehti lenkille kotoaan Porin Metallikylästä eikä sen jälkeen koskaan palannut.

Azimi oli tuona iltana lähtenyt ajamaan kotoaan Helsingistä Männistön luo. Azimilla ja Männistöllä oli ollut suhde, jonka Männistö oli vähän aikaa sitten katkaissut oltuaan sitä mieltä, ettei hänen ja Azimin suhde toiminut. Azimi puolestaan on kertonut halunneensa Männistön kanssa naimisiin.

Azimi lähti tammikuun 2015 lopussa omien sanojensa mukaan “sopimaan asiat Männistön kanssa”, mutta hän ottikin Männistön lenkiltä kyytiinsä tämän viimeiselle ja tuskalliselle matkalle, jonka lopuksi hänet sidottiin, valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen.

Azimin kertomukset kyseisen illan tapahtumista vaihtelivat oikeusprosessin aikana moneen kertaan, ja hänen puolustusasianajajansa Rauli Virtanen on väittänyt perättömästi Azimilla olevan “semanttinen parafasia”. Semanttinen parafasia on kehityshäiriö, joka vaikuttaa henkilön kielelliseen ymmärtämiseen ja saa henkilön käyttämään usein vääriä sanoja.

Azimille tehtiin mielentilatutkimus, ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos teki lausunnon siihen liittyen. Mielentilatutkimuksessa ei selvinnyt mitään, minkä vuoksi Azimi ei olisi tehnyt tekojaan täydessä ymmärryksessä.

Azimi valitti hovioikeuteen tämän vuoden helmikuussa käräjäoikeuden elinkautisesta tuomiosta ja vaihtoi samalla asianajajaa. Vaasan hovioikeus on kuitenkin nyt hylännyt Azimin valituksen. “Azimin syyllistymisestä näihin rikoksiin ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä”, hovioikeudesta kerrotaan.

Lähteet: MV-lehti, Satakunnan Kansa

1 KOMMENTTI

  1. “semanttinen parafasia”. Kokoajan tapahtuu “kehitystä”. Ei itse elukoitten suhteen, vaan sen mitä “sairauksia” (“mielenterveysongelmainen”) raakalaisilla milloinkin on.
    Vielä itse kauheaan tapaukseen mennäkseni, jonka tuskaa lisää vielä viattoman tytön kuva sekä edesvastuuttoman valtion, joka laskee maahan puoliapinoita, primitiivireaktioineen tappamaan tyttöjä, joita tämä maa tulee tarvitsemaan äiteinä ja terveiden suomalaisten kansalaisten “tuottamiseen” (anteeksi).
    On erittäin rikollista ja tuomittavaa toimintaa “saattaa” nuorisoamme ja etenkin naispuolisia kanssakäymiseen jonkin kulttuurimarxsistisen aivopieru -hapatusen “elämänarvojen” rohkaisemana toimintana, jolla pyritään estämään “rasismia”. Siis ilmiötä, jota ei edes tosiasiallisesti ole, vaan siihen sopii täydellisesti wanha suomalainen sanonta: Siitä puhe, mistä puute.”
    Sanoakseni tämänkin, mies näyttää suhteellisen siistiltä ja länsimaisittain pukeutuneelta eli pirukseen sen näköinen, ettei “sinisilmäinen” tyttö osaa tälläistä varoa. Miehenä voin antaa yleispätevän neuvon rodusta piittaamatta tyttösille. Miestä kannattaa ainá varoa, sillä hän on fyysisesti voimakkaampi, mutta henkisesti lapsen tasolla.

Comments are closed.