Koti Uutisia Ramin Azimille syytteet muun muassa murhasta ja törkeästä raiskauksesta

Ramin Azimille syytteet muun muassa murhasta ja törkeästä raiskauksesta

9
Ramin Azimi.
Ramin Azimi.

Satakunnan käräjäoikeus vastaanotti haastehakemuksen 17-vuotiaan Jonna Männistön murhatutkintaan liittyen, ja virallinen syyttäjä päätti nostaa 25-vuotiaalle, iranilaislähtöiselle Ramin Azimille syytteet murhasta, törkeästä raiskauksesta, törkeästä vahingonteosta ja liikennerikkomuksesta.

Kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmala kertoi Satakunnan Kansalle, ettei epäilty ole esitutkinnassa tunnustanut syyllisyyttään henkirikokseen. Syyttäjän mukaan on kuitenkin “todennäköisiä syitä epäillä hänen syyllistyneen nimenomaan murhaan”.

Jonna Männistö lähti lenkille tammikuun 30. päivän iltana, eikä hän tämän jälkeen palannut enää koskaan kotiinsa. Männistö ilmoitettiin kadonneeksi ja hänen ruumiinsa löytyi seuraavana päivänä palaneena ladosta Kokemäen Sääksjärveltä. Uhrin henkilöllisyys pystyttiin varmuudella tunnistamaan vasta DNA-näytteen perusteella.

Käräjäoikeus ei ole vielä päättänyt jutun käsittelyn alkamispäivää, mutta tämä tulee tapahtumaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Käsittelypäiviä on varattu kaksi, sillä tapauksessa tullaan kuulemaan useita todistajia.

Lähteet: Satakunnan Kansa, Iltalehti, MV-lehti

Aiheeseen liittyen:

Porilaisen lenkkeilijätytön surmaaja todennäköisesti iranilaislähtöinen maahanmuuttaja
17-vuotiaan lenkkeilijän surmatapauksen oikeuskäsittely alkoi
Jonna Männistön murhatutkintaan haetaan jo toista kertaa lisäaikaa

9 KOMMENTIT

  1. Että tämä tapaus ei lakkaa iljettämästä. Toivottavasti tämä tapaus saa näkyvyyttä mediassa(turha toivo) ja ihmiset ja etenkin samanikäiset teinitytöt ajattelee henkeä pidemmälle.

    • Hyvin nuoretkin tyttöparat saattavat testata kiinnostavuuttaan vastakkaisen sukupuolen kanssa nettipalstoilla jotka ovat keskittyneet parisuhteen hakemiseen. Pienellä lirkuttelulla he kertovat henkilökohtaiset tietonsa jne. Ystävättäreni 12-vuotiasta (peruskoulun kuudesluokkalaista) tuli oikein vaatimaan aikuinen mies mukaansa. Ei jäänyt vaatiminen yhteen kertaan ja sen vuoksi vanhemmat joutuivat joustamaan todella paljon työajoistaan suojellakseen lastaan kun tämä sulhasehdokas uhkasi tappaa koko perheen.

      Vanhempien pitäisi olla valveilla tämän ilmiön suhteen ja tiedostaa että nykyisessä yliulkonäkökeskeisessä maailmassa monet pikkutytötkin haluavat arvosteluttaa itsensä netissä.

      Olen todella surullinen että Suomi on saanut oman Elin Krantzinsa 🙁

  2. Siis tätä hirviötä ei siis karkoteta? Voi v****! Kyllä Suomi on rikollisten, varsinkin värillisten luvattu maa!

  3. Ja vielä en voi ymmärtää niitä naisia jotka seukkaa noitten otusten kanssa, tässä on sitten tulos. “mamut on paljon asiallisempia kuin te suomalaiset junttimiehet”

    • Monet tytöt haluavat todisteita siitä omasta viehättävyydestään. Sen vuoksi haastankin Suomi-miehet kohteliaisuuskampanjaan. Sillä voidaan ihan oikeasti estää näitä surullisia tapauksia. Huomenna on hyvä päivä aloittaa.

  4. Ehdottomasti karkotus maasta. Tämän saastan kotimaassahan tällaisesta rikoksesta saa yleensä kuolemantuomion. Suomessa puolestaan pääsee siistiin vankilaan, pian avovankilaan ja koevapauteen. Joka päivältä maksetaan päivärahaa ja saa täysylöspidon ilman työvelvoitetta. Jos tekee rikoksen se kamnattaa tehdä jossakin
    Pohjoismaassa.

Comments are closed.