Koti Uutisia Rakenteilla oleva vastaanottokeskus paloi Saksassa

Rakenteilla oleva vastaanottokeskus paloi Saksassa

2

40 turvapaikanhakijan oli määrä saapua toukokuussa pieneen Tröglitzin kylään Saksassa. Heille suunniteltu vastaanottokeskus kärsi kuitenkin mittavia vaurioita viime viikonloppuna sattuneessa tulipalossa.

Entinen kaupunginjohtaja Markus Nierth syyttää kansallissosialistisia voimia vastaanottokeskuksen vastaisten protestien lietsomisesta.
Entinen kaupunginjohtaja Markus Nierth syyttää kansallissosialisteja vastaanottokeskuksen vastaisten protestien lietsomisesta.

Saksi-Anhaltin osavaltiossa sijaitsevaan Tröglitzin kylään saapuville turvapaikanhakijoille tarkoitettu rakennus syttyi tuleen lauantain vastaisena yönä. Poliisi on antanut ymmärtää, että palo olisi sytytetty tahallaan, sillä sen levittämisessä käytettiin apuna ilmeisesti polttoainetta.

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta rakennuksen vahingot ovat niin suuria, että se on jonkin aikaa asuinkelvoton. Turvapaikanhakijoiden oli määrä saapua kylään ensi kuussa. Tulipalon ja vastaanottokeskukseen kohdistuneiden protestien vuoksi on kuitenkin epäselvää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Poliitikkojen päätös sijoittaa 40 turvapaikanhakijaa pieneen kylään kohtasi niin suurta vastustusta, että kaupunginjohtaja Markus Nierthin oli jätettävä tehtävänsä viime kuussa. Nierth tunsi, ettei hän saanut tukea muilta viranomaisilta käsittelemään “uusnatsien vihamielisyyttä”, joka kohdistui hänen suunnitelmiinsa asuttaa kymmeniä turvapaikanhakijoita kylään.

Lähteet: Nordfront.se, Yahoo! News

2 KOMMENTIT

  1. Voi voi, nyt viivästyy Tröglitzin kylän raiskaustilastojen rikastuminen 🙁

  2. Olen tällä hetkellä Frankfurt lentokentällä. Näkymä on jostain Turkista tai Kabulista…. Siis työntekijät. Luulin olevani Saksassa. Noh, sama Lontoon Heatrow.
    Kuuleepa ainakin eksoottisia kieli. Onneksi en ole nainen, ettei tule “rikastetuksi”. Tai mistä sen tietää, mitä nämä lampaan **nijat tekee…

Comments are closed.