Koti Artikkelit Radikaali tie vapauteen

Radikaali tie vapauteen

13

06122013_AK

Vastarintaliikkeen aktiivit eri puolilla Suomea kävivät 6.12. muiden kansallismielisten kanssa muistamassa itsenäisyystaistelijoita sankarihaudoilla. Itsenäisyyspäivänä oli paikallaan kunnioittaa sotien veteraanien muistoa, mutta tärkeää on katsoa myös hieman kauemmas historiaan, itsenäisyyden varsinaisille synnyinsijoille. Ilman suoraa toimintaa ja kansalaisrohkeutta historiamme voisi olla kovin erilainen.

Naiiveissa juhlapuheissa itsenäisyys rinnastetaan milloin yleiseen äänioikeuteen, milloin ”pohjoismaiseen suvaitsevaisuuteen” ja suomalaisille perinteikkääseen esivallan kunnioitukseen. Hämäräksi jäävät tällöin yhteiskunnalliset virtaukset, jotka todella mahdollistivat irtautumisen vieraasta vallasta. Kamppailu oli vastakkainasettelua, raivoa ja radikalismia. Sotaveteraanien perintöä harva puhuva pää televisiossakaan tohtii kiistää, mutta aktivismin vuodet sekä jääkäri- ja lapualaistoiminta ovatkin heistä jo jotain paljon synkempää. Tahtoi eliitti tai ei, olivat juuri kansalaistottelemattomuus ja kansallismielinen vallankumouksellisuus voimia, joiden avulla Suomi lunasti vapautensa.

Ensimmäinen sortokausi ja ajan aktivismi ovat ainutlaatuisia sivuja suomalaishistoriassa. Kansan ja esivallan välinen vastakkainasettelu oli parhaissa voimissaan. 1900-luvun alkuvuosien merkkihenkilöksi nousi ansaitusti Bobrikovin surmannut Eugen Schauman. Monet muut aktivistit ovat kuitenkin jääneet mitättömälle huomiolle, mikä on sääli, sillä heidän suoran toimintansa historiallinen ja symbolinen arvo on suuri. Mitä ylimielisemmäksi ja epäoikeudenmukaisemmaksi maamme poliittinen ja taloudellinen johto uskaltautuvat, sitä ajankohtaisemmaksi muuttuu muun muassa Suomen Aktiivisen Vastustuspuolueen ja helsinkiläisen Verikoirien esimerkki.

1900-luvun alussa venäläistämistoimenpiteitä vastustaneet suomalaiset jakautuivat passiivisiin ja aktiivisiin vastustajiin. Jälkimmäiset perustivat 1904 maanalaisesti toimineen Suomen Aktiivisen Vastustuspuolueen, jonka tehtävänä oli horjuttaa venäläisvaltaa iskemällä suoraan sitä vastaan. Järjestön johtoon kuuluivat Konni Zilliacus, Gunnar Castrén ja Johannes Gummerus. Sen tavoitteeksi julistettiin hävittää uskollisuudentunne, jota suomalaiset perinteisesti olivat tunteneet hallitsijaansa kohtaan. Vapaustaistelua tahdottiin vahvistaa radikaalilla julkaisutoiminnalla, kansaa aseistamalla sekä tukemalla puolueen taistelujärjestöä. Zilliacus piti yhteyttä vallankumouksellisiin ja Venäjän vihollisiin ulkomailla sekä onnistui saamaan Japanin hallitukselta rahoitusta ase- ja räjähdehankintoihin. Lopullisena päämääränä oli tsaarin syrjäyttäminen Venäjällä ja vallankaappaus siitä irtautuvassa Suomessa.

Vastustuspuolueeseen liittyi tiiviisti myös 1906 perustettu Voimaliitto, jolla oli kymmeniätuhansia jäseniä ympäri Suomea. Se oli urheiluyhdistykseksi naamioitu puolisotilaallinen järjestö, jossa vallankumouksellisia opetettiin esimerkiksi käyttämään aseita ja liikkumaan erämaassa. Perustamisvuonna helmikuussa Voimaliiton onnistui salakuljettaa Sveitsistä 2 500 kivääriä, mutta vallankumoukselliset suunnitelmat olivat liikaa poliisille ja senaatille. Itsenäistyvän Suomen puolustusvoimiksi tarkoitettu järjestö kiellettiin vielä samana vuonna. Sen perintö jäi kuitenkin elämään suojeluskuntatoiminnassa. Liiton johtajiin kuuluivat Paavo ja Bobi Sivénin isä Osvald Sivén, joka monien aktivistien tavoin jatkoi itsenäisyyspyrkimyksiä hankkimalla myöhemmin jääkärikoulutuksen Saksassa.

Nuoren aktivismin ehkäpä toimintakykyisimmäksi järjestöksi osoittautui yllättäen nuorista koululaisista koottu Verikoirat, joka myös kykeni seisomaan hurmeisen nimensä takana. Se sai opastusta Aktiivisen Vastustuspuolueen miehiltä, mutta alkoi pian toteuttaa itse laatimaansa hyökkäysohjelmaa suomalaisvihamielistä virkavaltaa vastaan. Vaikka Verikoirat ammensi innoitusta suomalaisen kulttuurin merkkiteoksista, ei sen näkemys vapaustaistelusta ollut järin romantisoitu. Aktivistit tiesivät, että kamppailu tulisi olemaan likaista, kuluttavaa ja mahdollisesti hengenvaarallista, mitä kuvastaa erään ”verikoiran” kirjoittama runo:

Moni maansa kavaltaa,
miehet nuoret vannokaa,
tarttukaatte koston kalpaan,
syöskää sydämeen se halpaan.
Miehet nuoret vannokaa,
pettureille kuolemaa!

Koirat kansan verta juo,
vereen sortukohot nuo.
Kun ei laki oikeus auta,
kosto auttaa, jumalauta!
Miehet nuoret vannokaa,
sortajille kuolemaa!

Verikoirien kirkkain esikuva oli tietysti Schauman. Ketään ryhmän aktivisteista ei koskaan saatu tuomiolle sen iskuista, joihin kuuluivat melko harmittomien mielenosoitustaisteluiden lisäksi venäläisviranomaisten salamurhat ja pommi-iskut. Lisäksi Verikoirat vainosi suomalaisia, jotka tekivät yhteistyötä sortajiksi koettujen poliisien kanssa. Vuoden 1905 keväällä järjestö teloitti poliisin vasikaksi epäilemänsä Arvo Fabian Virtasen, minkä jälkeen Helsinkiin levitettiin lentolehtisiä, joissa kerrottiin Virtasen saamasta ”kuolemantuomiosta”. Nuoret suunnittelivat jopa Nikolai II:n surmaamista, mutta suunnitelma peruuntui epäonnekkaiden sattumusten vuoksi. Iskua varten nuoret olivat varustautuneet paitsi käsiasein niin myös myrkkykapselein kiinnioton varalta – he tiesivät suorittavansa mahdollista itsemurhatehtävää. Verikoirat avusti myös prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen ampuneen Lennart Hohenthalin vankilapaossa. Hän oli toiminut Aktiivisen Vastustuspuolueen taistelujärjestössä ja saavuttanut lähes Schaumanin veroisen maineen.

Aktivistien perintö jäi elämään ensimmäisen sortokauden jälkeen. Muutamia vuosia myöhemmin perustetun jääkäriliikkeen sotilaallinen ja poliittinen voima olivat pienempien maanalaisten järjestöjen pohjatyön tulosta. Aktivistien toiminta vaikutti lopulta myönteisesti Suomen itsenäistymiskehitykseen. Se muutti yleistä mielipidettä niin Suomessa kuin itänaapurissa. Protesti oli siirtynyt kirjoituspöydiltä kaduille. Vaikka aktivistit eivät saaneetkaan aloitettua aseellista kansannousua, poliittisen johdon arvovalta kärsi karvaita tappioita. Tavallisten suomalaisten elinolojen suhteellinen vakaus ja mukavuus olivat kuitenkin jälleen välittömän vallankumouksen painavin este.

Onkin rohkaisevaa, että 1900-luvun alun aktivistiliikkeellä oli huomattavasti varsinaista kokoaan suurempi vaikutus historian kulkusuuntaan. Heidän ja kaikkien muiden uhrivalmiiden suomalaisten muistoa olimme 6.12. kunnioittamassa. Alla kuvia eri paikkakunnilta.

 

Kollaasi_06122013

 

Juuso Tahvanainen

13 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Erittäin hieno artikkeli, sekä kunnioitettavaa toimintaa aktivisteilta. Kiitos molemmista!

  2. Tulipa paljon uutta tietoa itsenäisyyden alkuajoilta, näistä asioista oli varmaan vahingossa unohdettu mainita koulujen historian tunneilla… Ja hienoa nähdä, miten useilla paikkakunnilla osataan vielä käsitellä itsenäisyyspäivää sen ansaitsemalla tavalla!

  3. Tämä on taas niitä artikkeleita jotka valottavat historiaamme. Niin kansan, kuin kansakuntienkin osalta. Itselleni tässä oli suuri pala mamme historiaa, josta en ollut tiennyt mitään.

    Toivottavasti saamme lisää tietoa. Tieto on valtaa.

    • Sotaveteraanit eivät olleet pakanoita vaan kristinuskon Jumalaan uskovia miehiä. Halusitte tai ette, niin Suomen historia on viime vuosisatojen ajalta kristinuskon historiaa – ei pakanallisuuden historiaa.

      Lukutaidon leviäminenkin Suomeen on puhtaasti protestanttisen kristinuskon ansiota, kun Raamatut käännettiin kansan kielelle ja kirkko opetti kansalaiset lukemaan. Myös Suomen kirjakieli piti luoda tyhjästä, jotta Raamatut voitaisiin kääntää suomeksi. Suomen kirjakielen luoja, Mikael Agricola, varsinaiselta ammatiltaan muuten pappi, oli protestanttisen kristinuskon luojan Martti Lutherin oppipoika.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

      • Ihanko totta? Aivan kaikkiko olivat hartaita kristittyjä? Vai oisko sittenkin, että siihen aikaankin oli ns. tapakristittyjä, jotka myötäilivät silloisen yhteiskunnan normeja? Vanhainkodissa työskenneltyäni opin tuntemaan veteraaneja, jotka olivat enemmän pakanoita kuin kristittyjä. Ja aina korostivat suomalaisuuttaan.

        Suomen historia menee pidemmälle kuin ”viime vuosisadat”. Suomella on ylivoimaisesti enemmän pakannallista historiaa kuin kristittyä sellaista, mutta sitähän te uskovaiset että halua tunnustaa saatika halua, että muut suomalaiset oppisivat todellisista juuristaan. Suomalainen luonto on 100 prosenttisen puhtaasti pakanallinen ja mitä on Suomi tai suomalaisuus ilman meidän luontoa. Suomalaisuus ei perustu mihinkään seemiläiskulttiin, paina se nyt jo kalloosi.

  4. Hienoa toimintaa aktivisteilta! Samaa ei voi sanoa punikeista, joiden touhut itsenäisyyspäivänä olivat juuri niin fiksuja kuin heiltä voisi odottaakin.

  5. Suomi tarvitsee jonkinlaisen ryhtiliikkeen, arvoja ja yhteishenkeä nykyisen nihilismin tilalle sekä tervettä kansallisylpeyttä. Reiluuden palauttamista yhteisöihin, yhteiskuntaan, talouteen ja politiikkaan sekä höpsötysten (monikulttuuri, EU jne.) lopettamista.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here