Koti Uutisia PVL:n vappumielenosoitusten kokoontumispaikat ja -ajat julkaistu!

PVL:n vappumielenosoitusten kokoontumispaikat ja -ajat julkaistu!

6

1. toukokuuta PVL järjestää Ruotsissa kaksi pohjoismaalaisille ystävällismielistä mielenosoitusta teemalla ”työväki globalismia vastaan – pohjoisen kansan puolesta!”. Niistä toinen pidetään Kungälvin keskustassa, ja toinen puolestaan Ludvikan keskustassa. Molempien mielenosoitusten tapaamisaika on klo 12 paikallista aikaa.

Kungälvissä tapaaminen tapahtuu keksitehtaan, Göteborgs kexin edessä. Aivan kokoontumispaikan vierestä löytyy suuri parkkitila, mutta myös muualla lähistöllä on hyvät pysäköintimahdollisuudet. Mikäli paikalle haluaa tulla julkisilla, on matkakeskukselta lähes kahden kilometrin kävelymatka keksitehtaalle. Tämän noin kahden kilometrin matkan voi tosin kulkea bussilla: Grön express pysähtyy aivan kokoontumispaikan kohdalla, mikäli hyppää pois keksitehtaan pysäkillä.

Ludvikassa kokoontuminen tapahtuu Mossplanilla ABB:tä vastapäätä. Parkkitilaa alueelta löytyy todella hyvin. Rautatieasemalta on vähän alle kilometri matkaa tapaamispaikalle. Molemmille mielenosoituksille on myönnetty luvat, ja ne tulevat lähtemään tapaamispaikalta liikkeelle klo 13. Ennen tätä on tehtävä hieman valmisteluja. Aiempi kokemus osoittaa, että mielenosoitukseen mukaan pääseminen on suorastaan mahdotonta, mikäli paikalle tulee myöhässä. Siksi haluammekin painottaa kaikkia tulemaan paikalle hyvissä ajoin kello 12.

Puheet aloitetaan noin klo 14. Kungälvissä puheet pidetään Nytorgetilla, ja Ludvikan puheenpitopaikka kantaa nimeä Garvarens torg. Suosittelemme kaikkia niitä, jotka haluavat tulla kuuntelemaan puheita saapumaan tapaamispaikoille klo 12 ja osallistumaan myös mielenosoituskulkueeseen. Viime vuosina poliisi on useaan kertaan estänyt mielenosoituskulkueeseen osallistumattomia ihmisiä pääsemästä kuuntelemaan puheita.

Lisätietoa muun muassa järjestyssäännöistä ja puhujista tullaan julkaisemaan lähiaikoina.

Lähde: Nordfront

https://www.nordfront.se/samlingsplats-och-tid-for-1-maj-demonstrationerna.sm

6 KOMMENTIT

  1. Ääniä ei ole laskettu oikein! Vain täysi idiootti uskoo tulokseen.

    Esim. Paavo Väyrynen sai presidentinvaaleissa lähes 200 000 ääntä. Nyt hän on Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaana jossa on lähes miljoona äänioikeutettua.

    Tulospalvelu antaa hänelle vain vähän yli 300 ääntä! Äänestäjiä pidetään pilkkana.

    Kävin tänään äänestämässä ehdokasta Marco de Wit. Edes minun yksi ääni ei näy tulospalvelussa!!!

    Kaikki se jukisuus ja mainos jota SKE:n puheenjohtaja on saanut ei korreloi mitenkään tuon äänimäärän ja valtavan äänestäjä määrän kanssa.

    Pelkästäään Nykysuomen kyselyssä Marco sai yli 60 ääntä! Nyt on kyse koko Uudenmaan vaalipiiristä! Noin 900 000 äänioikeutettua!

    Ilja Janitskin olisi saanut vain vähän yli 140 ääntä! Vähintään kymmenkertainen pitää äänimäärän olla!

    Pelkästään oikeustalon edessä oli noin 50 ihmistä ottamassa vastaan Iljan kun oikeusistunto oli päättynyt!

    Nämä vaalit ovat vilpilliset. Ja nyt ollaan laittomuuden tilassa.

    Kansalla on nyt oikeus ja velvollisuus ottaa ohjakset omiin käsiinsä.

    • Marco De Wit on ruikuttava ja uhriutuva pelle, tekee kansallismieliset vain naurunalaiseksi. Ei osaa puhua, eikä todellakaan osaa ajaa kansallismielisten asiaa. De Wit ramppaa polpon luona vikisemässä suvakeista ja polpo nauraa suoraan päin naamaa. PVL tietää, että polposta on vain haittaa, joten perustuslailliset oikeudet levittää sanomaa on itse turvattava varautumalla puolustautumaan hyökkäyksiä vastaan. “Suomen kansa ensin” on aika ironinen nimi puolueelle, jota johtaa ei-suomalainen.

      • Marco de vittu on kuin suoraan jostain sirkuksesta. Todellinen haittaisämmaallinen

  2. Ei vaikuta uskottavilta Oulussakaan ASYL:in äänimäärät. Muutenkin on annettu julki, että uutta hallitusta on muodostettu jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Ihan niin kuin Oulussa tulevat valiokuntapaikat jaettiin puolueitten kesken jo ennen vaaleja. Siionistit voittivat taaskin vaalit, ei tosin rehellisesti, mutta näinhän ne aina.

  3. Äänestyslappuihin lyödään komeasti leimat, pujotellaan kirjekuoriin tai vaaliuurniin. Laskennan tulokset pujotellaan yksityisen, aikaisemmista vaalihuijauksista ulkomailla kiinnijääneen firman omistamaan tietokoneeseen, joka pullauttaa tuloksen ihmeteltäväksemme.

    Vakuuttavien puitteiden vuoksi kaikki uskovat, että se sama joukko joka normaalisti huijaa meitä missä vain pystyy, ryöstää meitä ja paskoo päällemme, pamahtaa yht’äkkiä äärirehelliseksi kun on vaalit.

    Äänestyslipusta voisi jäädä äänestäjälle itseirroitettava kuitti, jossa olevalla koodilla voi myöhemmin anonyymisti tarkistaa, mille numerolle kyseinen lippu on ohjautunut. Ei jää kiinni tekniikan monimutkaisuudesta ja lisää tarkastusmahdollisuuden muuten suljettuun pompöösiin.

    Vielä parempi systeemistä tulee kun virallisen järjestelmän rinnalle tulee vallanpitäjistä riippumattomia sivustoja, joilla voi pitää rinnakkaisen äänestyksen käyttämällä omaa tarkastuskoodiaan.

  4. varisverkosto aikoo mennä häiriköimään Kungälviin estämään nimenomaan suomalaisten marssille lähtöä.

Comments are closed.