Koti Uutisia Ukrainan kriisi Putinin entinen avustaja varoittaa Suomea

Putinin entinen avustaja varoittaa Suomea

1

UK_Andrei_Illarionov

Kuusi vuotta Venäjän presidentti Vladimir Putinin avustajana toiminut Andrei Illarionov varoittaa Suomea Putinin suunnitelmista. Ruotsalaiselle Svenska Dagbladetille antamassaan haastattelussa Illarionov kertoo, että Putinin suunnitelmana on myös palauttaa Suomi Venäjälle. Suomi lukeutuu avustajan mukaan Putinin etupiiriin, jonka hän katsoo kuuluvan itselleen.

”Georgia, Ukraina, Valko-Venäjä, Baltian maat ja Suomi ovat alueita, joiden Putin katsoo kuuluvan Venäjälle. Suomi oli 109 vuotta osa Venäjää vuosina 1809–1917. Putinin mielestä hän vain suojelee hänelle ja hänen edeltäjilleen kuuluneita alueita”, Illarionov vastaa lehden kysymykseen. Avustaja kertoo Putinin sanoneen, että bolshevikit syyllistyivät maanpetokseen vuonna 1917 myöntämällä Suomelle itsenäisyyden.

Avustaja kuitenkin toteaa, ettei Baltian maiden ja Suomen palauttaminen Venäjälle kuulu Putinin tämän päivän suunnitelmaan. ”Hän voi käsitellä ne myöhemmin”, Illarionov sanoo.

Illarionov ei usko, että Natosta on paljon hyötyä Suomen tai Euroopan puolustamiselle. Hänen viestinsä on, että Putin pitäisi pysäyttää nyt eikä myöhemmin, koska silloin se olisi jo liian myöhäistä.

Lähde: Svenska Dagbladet

Aiheeseen liittyen: Venäjä huolissaan venäläisväestön kohtelusta Virossa

1 KOMMENTTI

Comments are closed.