Koti Uutisia Kotimaa Puolustus- ja turvallisuusyhtiö Patrian toimitusjohtaja erotettiin

Puolustus- ja turvallisuusyhtiö Patrian toimitusjohtaja erotettiin

3

Suomen Puolustusvoimien kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä Patria Oyj on erottanut nykyisen toimitusjohtaja Olli Isotalon. Irtisanomisiin aloite tuli Patrian hallitukselta. Yhtiön hallitus perustelee irtisanomista yhtiön strategian muuttamisena. Yhtiö tähtää tulevaisuudessa enemmän kansainvälisille markkinoille palveluiden tarjoamisella. Yhtiön hallituksen mukaan taloudellinen tulos ei ollut muutenkaan riittävä.

Patria on tunnettu muun muassa kranaatinheitinjärjestelmistään ja elinkaaripalveluista puolustus- ja turvallisuustuotteille. Patrian konserni kattaa laajasti koko maanpuolustuksessa tarvittavat osa-alueet. Vuonna 2017 Patrian liikevaihto oli 467,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 33,9 miljoonaa euroa.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Todennäköisesti käsky tuli taas kerran suomalaisen yrityksen ampumisesta “omaan jalkaan”, sillä missään muussa asiassa kuin oman kansan kansanmurhaamisessa ja oman suomalaiskansallisen liikeyrityksen toimininnan halvauttamisessa tai myymisessä ulkomaille yhden euron kiskurihintaan ole sydäntä enää lähempänä.
    Vielä kun sosialistipresidentti on hallinnut 12-vuotta, ei siinä ajassa ole myyty ulkomaille muuta kuin pari klemmaria joita on vähän teroitettu. Tärkein suomalainen liikestrategia on, ettei tienata saa, se on niin rumaa. Ja jos näin pääsee käymään. On tällöin lafka heti myytävä pilkkahinnalla ja iloittava vastuu ministerin loisto kaupasta TV:n pää uutislähetyksessä samppakaljan vieläkin kirvellessä nenässä. Parin päivän päästä sitten saammekin kuulla, että kyseinen “nyrkkipaja” lopetetaan ja suomalaiset työntekijät saavat “bonuksensa” käteen. Heillä ei virtaa muu kuin pettymyksen kalja.

Comments are closed.