Koti Uutisia Kotimaa Puolet eläkeläisistä kokee toimeentulo-ongelmia

Puolet eläkeläisistä kokee toimeentulo-ongelmia

2

Eläketurvakeskuksen uuden kyselytutkimuksen mukaan puolella Suomen eläkeläisistä on jonkinasteisia vaikeuksia tavanomaisten menojen kattamisessa, ja lähes kymmenen prosenttia eläkeläisistä kokee vakavia toimeentulo-ongelmia. Tutkimus perustuu syksyllä 2017 kerättyyn kyselyyn, johon vastasi lähes 3 000 eläkkeensaajaa. Vastaajat olivat 55–85-vuotiaita vanhuus-, työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläkeläisiä.

Kyselyn mukaan erityisesti pienituloiset, työkyvyttömät ja yksinasuvat eläkeläiset kokevat merkittäviä toimeentulovaikeuksia. Kolmasosa vastaajista kertoi, ettei heille jää rahaa välttämättömien menojen jälkeen, ja moni kertoi myös karsineensa niistä, kuten lääkkeistä ja terveydenhoidosta.

– Eläke on niin pieni, että en saa ostettua vaatteita. Samat vaatteet 20 vuotta. Rahat ei oikein riitä ruokaan. Onneksi saan joskus ruoka-avustusta eräältä kauppiaalta, 70-vuotias naisvastaaja kertoi.

Toisaalta puolet kyselyyn vastanneista eläkkeensaajista kertoi olevansa kohtalaisen tyytyväisiä toimeentuloonsa. Kahdella kolmasosalla jää rahaa käyttöön välttämättömien menojen jälkeen, ja noin 40 prosenttia kykenee säästämään tuloistaan. Lisäksi joka viides eläkeläinen ilmoitti tukevansa läheisiään taloudellisesti.

Lähteet: Eläketurvakeskus, MTV

2 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Kun kohdennettaisiin matumiljoonat niille jotka ovat Suomea rakentaneet ja luoneet pohjan sille mitä nyt ammennetaan kaksin käsin karvaislle sotalapsille ja humanitaarista mersua tarvitseville etnoeläkeläisille niin poistuisi tämäkin ongelma.

    Suomi ei valitettavasti ole Legion Etrangere joka huolehtii täysin palvelleista jäsenistään hautaan asti. Kansallissosialistisessa systeemissä tämä tulee muuttumaan. Tuki niille jotka ovat sen ansainneet. Ja piste. Mérde…

  2. Ei ole mikään uutinen Euroopassa, jossa prioriteetit ovat päin Angela Merkelin ja jutkujen karvaista persettä.
    Huom! Totuus ei ole koskaan kaunista kuultavaa!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here