Koti Uutisia Rotu Puola kertoo ottavansa maahanmuuttajia ainoastaan sukulaiskansoista

Puola kertoo ottavansa maahanmuuttajia ainoastaan sukulaiskansoista

7

Puolan Italian suurlähettiläs Anna Maria Anders kertoo Varsovan hallituksen kieltäytyneen ottamasta osaa EU:n sopimukseen välimereltä tulvivien maahantunkeutujien jakamisesta ja että hallitus suostuu ottamaan vastaan vain maahanmuuttajia, jotka jakavat samankaltaiset kielelliset ja kulttuurilliset perinteet puolalaisten kanssa.

”EU haluaa (pakolaisten) uudelleenjakamista, mutta me emme muuta näkökantaamme. Varsova tekee jo muutenkin niin paljon. Puolassa on 2 miljoonaa ukrainalaista, joista osa on paennut sotavyöhykkeiltä. He integroituvat hyvin, jakavat osittain kielemme, perinteemme ja kulttuurimme.” Anders kertoo

Toisin kuin Puola, Suomi ikävä kyllä on sitoutunut sisäministeri Maria Ohisalon toimesta mukaan EU:n Maltan sopimukseen, jolla jaetaan maiden kesken Eurooppaan tunkeutuvia rotumuukalaisia.

Lähde: Breitbart.com

7 KOMMENTIT

  1. Loistavaa että Puola ei taivu EU:n painostuksiin ja pistää vastaan tälle hulluudelle.

  2. Kuten Unkarikin, mutta pian ne jäädyttävät kokonaan näiden Eu tuet.Olisi paras erota pirunnyrkistä mutta kalliiksi ja lähes mahdottomaksi sekin on tehty kuten Brexit on sen osoittanut.Juutalaisten ja Luciferiaanien liitto koko systeemi.Luulin joskus että nämä ovat mielikuvituksen tuotetta onhan tämä kaikki jo nähtävissä ja Kataisen heitto takavuosilta “uuden maailman järjestyksen ajasta” ja että Suomeen tarvitaan 2 miljoonaa maahanmuuttajaa.Eu on jyvittänyt Suomen pinta-alan mukaan 40 miljoonalle asukkaalle.Ei nämä veijarit huvikseen näitä puhele.

    • EU kostaa lyhyellä aikavälillä siitä eroamisen, kun taas pitkällä aikavälillä ero maksaa itsensä takaisin monin verroin, enkä puhu pelkästään rahasta.

  3. Eli vain slaaveja otetaan Puolaan? EU-komissio varmasti riemastuu tällaisista vapaan liikkuvuuden vapaista tulkinnoista.

  4. Malta… Hyi helvetti. Oksettavia, ruskeanaamasia otuksia ovat nuokin. En ole koskaan lukenut Maltaa osaksi Eurooppaa.

  5. “Kaalimaat” näyttävät suuntaa terveelle Euroopalle.

    Olen NIIN kateellinen näille maille, kuten Puola, Unkari, Eesti, Serbia jne.

    Näissä maissa myös kommunismi on LAILLA KIELLETTYÄ. Eikös kuulostakin mahtavalta?

  6. Nuo ovat kauttakulkumaita. Yksikään siirtolainen ei halua jäädä noihin maihin. Miljoonat ja taas miljoonat puolalaisetkin ovat äänestääneet jaloillaan ja muuttaneet muualle. Etenkin Saksaan.

Comments are closed.