Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Pudasjärvi – varoitus Suomelle

Pudasjärvi – varoitus Suomelle

28

AK_pudasjarvivaroitussuomelle

Heinolan maahanmuuttokeskustelun myötä pienten paikkakuntien suuret pakolaismäärät ovat nousseet jälleen puheenaiheeksi. Imagoaan puunaavat päättäjät väittävät, että asukaskatoa vastaan voidaan taistella haalimalla mahdollisimman paljon pakolaisia veronmaksajien elätettäväksi. Lukijan pyynnöstä julkaisemme uudelleen vuonna 2012 kirjoitetun artikkelin Pudasjärven epäonnistuneesta väestöpoliittisesta kokeilusta. Kaupunginjohtaja Kaarina Daavittilan viimeisimpiin suunnitelmiin kuuluu syyrialaissiirtokunnan rakentaminen kuntaan.

Meistä jokainen on kuullut yleisimmät argumentit monikulttuurisuuden puolesta. Monikulturistien mukaan siirtolais- ja pakolaisvirrat eivät ole poliittisesti keskusteltavissa oleva aihe, sillä Suomen väestörakenteen muutos on väistämätöntä ja luonnollista. Monikulttuurisuus kuvataan historialliseksi välttämättömyydeksi, jota ei voi eikä tule vastustaa. Todellisuus on päinvastainen: Monikulttuurisuus riippuu poliittisista päätöksistä. Värillisten maahantulo on keinotekoista, ei luonnollista, väestönmuutosta. Tästä mainion esimerkin tarjoaa Pudasjärven kunta ja sen syöksykierre pakkomonikulttuuriin.

Pudasjärvi on vajaan 9 000 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Se on tiivis yhteisö, jossa uutiset leviävät nopeasti kuntalaisten keskuudessa suullisesti. Nekin asiat, joista paikallisjulkaisu Iijokiseutu tai oululaislehti Kaleva tahtoisivat vaieta, tulevat kuntalaisten tietoisuuteen nopeasti. Suurin osa pudasjärveläisistä on kansallismielisiä, perinteisiin arvoihin luottavia työtätekeviä suomalaisia. Niin Suojeluskunta kuin Lapuan liike saivat Pudasjärvellä aikoinaan huomattavaa kannatusta. Vapaussotaan kunnasta lähti taistelemaan kaikkiaan 37 suojeluskuntalaista. Toisaalta myös vastapuolella on Pudasjärvellä verevä historia: Ennen Neuvostoliiton kaatumista kunnan paikallispolitiikassa aiheutti epäjärjestystä vahva kommunistiklikki, mutta 1990-luvulle tultaessa se menetti vaikutusvaltansa. Monet entiset kommunistit kadottivat mielenkiintonsa yhteiskunnallisiin asioihin, ja keskustalaisuus korvasi jyrkän vasemmistolaisuuden. 2000-luvulla Suomessa yleistynyt puoluepoliittiset rajat hämärryttänyt trendi saapui myös Pudasjärvelle. Kaupungin pakolaistulvasta ei voikaan syyttää tiettyjä puolueita. Esimerkiksi toisinaan “maahanmuuttokriittisinä” pidetyt perussuomalaiset ovat Pudasjärvellä hypänneet valtavirran kelkkaan ja tehneet tiivistä yhteistyötä pakolaisten kanssa. Tunnettu perussuomalainen Kari Tykkyläinen on järjestänyt kulttuuritempauksia värilliselle nuorisolle. Pikemminkin tilanteesta on syytettävä kunnanjohdossa yli puoluerajat vallitsevaa liberalismia, näköalatonta kehitysuskoa ja kantasuomalaisiin kohdistuvaa elitististä ylenkatsetta. Onpa pakolaishankkeessa mukana varmasti niitäkin, jotka naiivisti todella tahtovat kohentaa kovista muuttotappioista kärsivän kunnan asemaa.

 

Pakolaistulva alkaa

Pudasjärven vastaanottokeskus perustettiin vuonna 2009 Oulun vastaanottokeskuksen sivutoimipisteeksi. Maahanmuuttajakoordinaattorina aloitti tuolloin Sirpa Timonen-Nissi. Pudasjärvelle tuli pian väkeä Irakista, Afganistanista, Somaliasta ja muualta Afrikasta. Kaupunkiin saapuvat nuoret sijoitetaan aluksi paikalliseen tukiasumisyksikköön, jossa he asuvat A-luvan saamiseksi asti. Myöhemmin täysi-ikäiset pakolaiset siirtyvät asumaan keskustan vuokra-asuntoihin. Alaikäiset A-luvan haltijat puolestaan sijoitetaan Rimminkankaan tukiasumisyksikköön. Pakolaisten asumisjärjestelyt sekä laajat sosiaali- ja koulutuspalvelut syövät luonnollisesti huomattavia määriä kunnan ja valtion varoja vuosittain, eikä maahantulijat ole hyödyttäneet kaupunkia juuri millään tavalla. Värilliset nuoret ovat toistuvasti ottaneet keskenään yhteen vastaanottokeskuksen tiloissa, mikä on lisännyt varmasti monien epäluuloja koko pakolaishanketta kohtaan. Suomen Punainen Risti palkitsi kuitenkin tuoreen vastaanottokeskuskunnan välittömästi myöntämällä sille “Arvoteko”-maininnan värillisten haalimisen johdosta. Erilaiset humanitääriset järjestöt ovatkin vuosien varrella antaneet kunnalle paljon tunnustusta sen kamppailusta kantakulttuurin muuttamiseksi. Kunta on järjestänyt jatkuvasti erilaisia tilaisuuksia, koulutustapahtumia ja seminaareja, jotta kantaväestön usein monikulttuurisuudelle kriittiset mielipiteet saataisiin kokonaan kitkettyä.  Laiskuudesta kunnanjohtoa ei voi syyttää. Mikko Kälkäjän ja Virpi Harilahti-Juolan kaltaisten kunta-aktiivien viimeisimpänä haasteena mainittakoot pudasjärveläisten totuttaminen lukuisiin kongolaisperheisiin, jotka asettuivat kaupunkiin tänä keväänä. Nähtäväksi jää, kuinka he siinä onnistuvat.

Kaarina Daavittila, Eero Oinas-Panuma, Vesa Riekki, Pertti Hemminki, Annika Forsander.

Samalla, kun suomalaistaustaiset pudasjärveläiset yrittivät totutella kunnan uusiin asukkeihin ja pakolaispolitiikan haittailmiöihin, pudotti kunnanjohto uuden pommin. 20.12.2011 kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti, että vuonna 2018 vähintään 10 % pudasjärveläisistä on oltava ulkomaalaistaustaisia, toisin sanoen ei-valkoisia. Sen sijaan, että kaupunki olisi pyrkinyt kohentamaan suomalaisten lapsiperheiden hyvinvointia ja kannustamaan suomalaisten syntyvyyttä, se siis päätti järjestelmällisesti muuttaa koko Pudasjärven etnisen koostumuksen. Koska Pudasjärvi on sisäministeriön maahanmuuttotyön pilottikunta, ovat sen päätökset esimakua koko Suomea koskevasta tulevaisuudesta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja äänekäs ei-valkoisen maahanmuuton kannattaja Eero Oinas-Panuma on julkisuudessa vakuutellut etenkin nuorten pakolaisten olevan suoranainen siunaus Suomelle. Mikäli Oinas-Panuma,  Kaarina Daavittila, Vesa Riekki ja muut palkitut monikulturistit olisivat kiireeltään tutkineet suurempien kaupunkien ja maiden tilannetta, olisivat he tulleet ehkä toisiin ajatuksiin. Ghettoutunut, väkivaltainen, syrjäytyneiden ei-suomalaisten yhteisö ei tule juuri tuottamaan veroeuroja tai hyvinvointia.

 

Miksi vastustaa pakolaisuutta

Veroja maksavien kuntalaisten on vaikea hyväksyä sitä, että he joutuvat rahoittamaan monikulturistisen kaupungin- ja valtionjohdon väestöllistä koetta. Harva uskoo, että Pudasjärven ponnistukset tulevat koskaan maksamaan itseään takaisin. Voikin olla, että hanke pumppaa muutenkin kovilla olevan kunnan viimeisistäkin elinvoiman rippeistään, mikäli muutosta ei tapahdu. Talven kongolaispäätös osui muutenkin arkaan saumaan. Suomea ovat koko kevään ajan ravisuttaneet törkeät raiskausuutiset, joissa aggressiivisena osapuolena ovat olleet ei-valkoiset maahantulijat. “Uussuomalaiset”, joista osa on ollut alaikäisiä, ovat syyllistyneet suomalaislasten raiskauksiin muun muassa Pirkanmaalla ja Helsingissä. Aamulehti julkaisi huhtikuussa tutkimuksen, jonka mukaan Suomessa raiskauksiin syyllistyneistä joka kolmas on ulkomaalainen. Tähän lukuun eivät tietysti edes sisälly Suomessa syntyneet, rodullisesti ei-valkoiset asukkaat. Poliisin mukaan ulkomaalaisen raiskaamalla naisella on vielä huomattavasti suurempi kynnys ilmoittaa rikoksesta kuin suomalaisen raiskaajan uhrilla. Erityisen kunnostautuneita synkissä tilastoissa ovat irakilaiset, joita on otettu myös Pudasjärvelle.

Pian vastaanottokeskuksen perustamisen jälkeen pudasjärveläiset saivatkin tietää, että paikallinen nainen oli raiskattu. Poliisin tiedottaminen aiheesta oli äärimmäisen niukkaa, eikä syyllistä edes saatu kiinni. Pudasjärvi oli nyt virallisesti kansainvälistynyt.

Selvittämätöntä raiskaustapausta on seurannut laaja rikosten kirjo, joka lähes poikkeuksetta on keskittynyt varkauksiin ja väkivaltaan. Vastaanottokeskuksessa on tapeltu toistuvasti ja poliisin on täytynyt ottaa uusia pudasjärveläisiä tuon tuostakin säilöön. Heinäkuussa 2011 ulkomaalaiset jengiytyivät suomalaisia vastaan paikallisten suosimalla uimarannalla. Rajun nujakan seurauksena poliisi pidätti kaksi suomalaista ja suuren joukon ulkomaalaisia. Tappelussa käytettiin apuna myös erilaisia aseita, kuten rautaputkia ja kiviä. Ulkomaalaisryhmät ovat myös uhkailleet itseään nuorempia suomalaisia. Vastarintaliikkeen paikallisen tukijäsenen perheenjäseneltä uhattiin viiltää kurkku auki keskellä kirkasta päivää. Uhkailijat olivat täysi-ikäisiä afrikkalaisia. Varastettuja pyöriä on löytynyt vastaanottokeskuksen lähistöltä. Kaikenikäisiä suomalaisia on pahoinpidelty yöllä ilman varsinaista syytä – silminnäkijöiden mukaan tekijät ovat olleet maahanmuuttajataustaisia. Pitäjällä on myös liikkunut värillisiä, jotka ovat pyrkineet suomalaisten asuntoihin jonkin tekosyyn varjolla. Suurin osa suomalaisista on tietenkin käskenyt heitä poistumaan. On kuitenkin myös niitä, jotka ovat päästäneet sääliin vedonneen ulkomaalaisen sisään. Kunnassa onkin paljastunut tapauksia, joissa suomalaisasuntoihin sisälle päästetyt miehet ovat kahvittelun ja ruokailun jälkeen kadonneet pikaisesti paikalta – mukanaan kännyköitä, koruja ja rahaa. Usein ryöstön uhrit ovat olleet eläkeikäisiä. Heikoissa asemissa olevat suomalaiset pudasjärveläiset ovat kärsineet eniten kaupunginvaltuuston vastuuttomista päätöksistä.

 

Johtajat syyllisiä

Pudasjärven väestöllinen muutos ei ole demokraattisen prosessin tulosta. Kaupungin johtajisto, poliisi, toimittajat, koulujärjestelmä ja Punaisen Ristin kaltaiset vaikutusvaltaiset järjestöt ovat pimittäneet paikkakuntalaisilta tietoa ja tarjonneet äärimmäisen yksipuolisia näkökulmia pakolaiskysymykseen. Ulkomaalaisten rikoksista ei juuri uutisoida, elleivät ne ylitä kansallista uutiskynnystä, jolloin niistä hiljeneminen olisi jo liian suuri uskottavuustappio. Sen sijaan “rasistisista” rikoksista – toisin sanoen rikoksista, joissa syyllinen on etninen suomalainen – uutisoidaan näyttävästi oletettuine motiiveineen silloinkin, kun tapahtuneesta ei ole edes pitäviä todisteita. Poliisi on suhtautunut vähättelevästi paikallisten ulkomaalaisista tekemiin rikosilmoituksiin. Se ei myöskään ole tiedottanut ryöstelevistä ulkomaalaisista silloinkaan, kun tämä olisi ollut kansalaisten oman turvallisuuden kannalta hyvin tärkeää. Voisiko olla, ettei paikallinen poliisi tahdo ärsyttää vahvasti monikulttuurisuusoriontoitunutta kaupunginjohtoa?

Myös paikallisjulkaisu Iijokiseutu on omaksunut kaikkien journalistiperiaatteiden vastaisen esivaltaa ja poliittista johtoa nöyristelevän linjan. Se ei puolella sanallakaan kritisoi tai esitä poikkeavia näkökulmia pakolaishankkeeseen. Se ei ole myöskään julkaissut yleisönosasto- tai tekstiviestipalstoillaan kuntalaisten monikulttuurisuutta kritisoivia kirjoituksia. Kansallinen Vastarinta päätti kokeilla Iijokiseudun sensuurikynnystä: lehti ei julkaissut maltillisintakaan tekstiviestiä, jossa pohdittiin, onko kunnan pakolaispolitiikkaa todella mietitty loppuun asti.

Se puolueettomuudesta. Iijokiseudun otsikot kirkuvat iskulauseita, kuten “Ennakkoluuloton edelläkävijä”, “Kulttuurit kiertoon” ja “Ennakkoluulot poltettiin pois”. Lehti suitsutti maaliskuussa rasisminvastaisella viikolla kaupunginjohtoa ja sen visiota monikulttuurisesta Pudasjärvestä. Pääkirjoituksessa puolestaan kehotettiin lukijoita kasvattamaan lapset “jo pienestä pitäen monikulttuuriseen maailmaan”. Antonio Dalasin ja Ali Lachen Elaabedin kaltaiset Pudasjärvellä laittomasti oleskelleet mustat nuoret saivat kummatkin kansallisen median varauksettoman tuen puolelleen. Mikäli viestimiin on uskominen, Pudasjärvi ei kuulu ainoastaan kiintiöpakolaisille, vaan myös laittomille maahantulijoille. Kirkko ja tunnetut papit ovat tehneet kovasti töitä laittomien siirtolaisten Pudasjärvellä pitämiseksi.

 

Pudasjärven tulevaisuus on myös meidän

Monet Pudasjärven tapahtumista kuulostavat hyvin tutuilta. Samaa tapahtuu kaikkialla Suomessa koko ajan. Pudasjärvi on mielenkiintoinen kunta siksi, että siellä monikulttuurinen kehitys on tapahtunut hyvin tiiviin aikavälin sisällä. Lehdistön, koulutuksen, esivallan ja poliitikkojen saumatonta yhteistyötä on helppo seurata, kun piirit ovat Pudasjärven kokoisessa kunnassa pienet ja selkeät.

Pudasjärven politiikka – pakkomonikulttuurisuus – on koko Suomen tulevaisuus. Pakkomonikulttuurisuuteen kuuluu, että se aloitetaan jo mahdollisimman nuoressa iässä. Alkuvuodesta pudasjärveläisten koululaisten vanhemmille lähetettiin sähköposti, jossa tiedotettiin nuorille järjestetystä vastaanottokeskuspäivästä. Kontakti pakolaisten ja kantaväestön välille pyritään luomaan, kun lapsi on vielä haavoittuvaisimmassa iässä. Tiestysti vastaanottokeskuspäivä oli merkitty kaikille pakolliseksi. Poikkipuisia asenteita ei sallittu.

Nyt on pudasjärveläisten ja kaikkien suomalaisten aika vaatia näkyviä muutoksia eliitin politiikkaan. Mikäli valtamedia ei suostu julkaisemaan suomalaisten tuntoja, ja mikäli poliitikot eivät edusta päätöksillään kansan tahtoa, täytyy toimia ulkoparlamentaarisesti. Kehotamme pudasjärveläisiä ottamaan yhteyttä Suomen Vastarintaliikkeeseen ja viemään vastalauseen rohkeasti kadulle!

 

 

Aiheesta lisää:

Päättäjät: Pudasjärvestä Helsingin lailla monirotuinen vuoteen 2018 mennessä

Aktivismia Pudasjärvellä

Aiheesta muualla:

Vastaanottokeskusinfo

Iltalehti: Joka kolmas raiskaaja on ulkomaalainen

Juuso Tahvanainen

28 KOMMENTIT

  1. Tämä on todellinen ongelma, ei pelkästään Pudasjärvellä vaan myös kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Jokaiseen on alkanut muodustua (tai on jo muodustunut) alueita, joissa asuu pääosin maahanmuuttajia. Toivottavasti tähän kehitykseen herätään täällä ajoissa ja tehdään oikeita ratkaisuja sen estämiseksi. En halua nähdä Ruotsin mallia täällä Suomessa. Siellä on alueita, johon ei edes poliisi uskalla mennä. Valtaa pitävät maahanmuuttajajengit.

  2. Ollaan liian lepsuja monissa asijoissa ja käännetään “toinen poski” ja tulos nähdään tässä, vähemmistöt käyttävät meitä häikäilemättömästi hyväksi. Tässäkin pätee se, että pitemmällä aikajaksolla vahvempi kulttuuri “syö” heikomman kulttuurin.

  3. Te Kuopion pojat olitte oikealla asialla täällä Pudasjärvellä. Toivoisin, että jos tulisitte joskus uudestaan niin täältä tulisi varmaan paikallisiakin mukaan kun tietäsi kampanjapäivän.

    Terveisin Kari Kortesalmi

  4. Juu onpa tullut seurattua, aika läheltä tilannetta, toiset sopeutuu toiset ei. Suurin osa ei. Tympii, kun tuntuu että sieltä kassasta löytyy rahaa. Paremmin pärjäävät kuin kuntalaiset. Jos jotain kiinnostaa jutella tarkemmin, ottakaa yhteyttä sähköpostiini. Voi löytyä tietoa miten suojellaan jo maastakarkotettuja. Ja ketkä suojelevat. T. Matti Kummala

    • Pudiksen oma nuoriso joutuu muuttaan muualle kun kaupunki tukee vain pakolaisia ja unohtaa oman työtä-etsivän ja tukea kaipaavan NUORISON!

  5. Meillä eurooppalaisilla on sellainen ongelma, sekä Pudasjärvellä että muuallakin läntisessä maailmassa, ettei meillä ole varsinaisia yhteisöjä jotka pyrkisivät tietoisesti ja suunnitelmallisesti edistämään oman ryhmän etuja. Sen sijaan meillä on iso joukko kaikesta mahdollisesta valittavia ihmisiä, jotka kiukuttelevat milloin mistäkin facebookissa, lehtien kommenttiosastoilla (silloin ja siinä määrin kuin se sallitaan) ynnä muualla. Koskaan se kiukuttelu ei kuitenkaan johda mihinkään konkreettiseen, rakentavaan toimintaan, eikä sen ole tarkoituskaan johtaa, vaan ihmisille riittää että he saavat valittaa milloin mistäkin ja syytellä milloin ketäkin.

    Monet eurooppalaisten keskuudessa elävät vieraat ryhmät suhtautuvat yhteisöllisyyteen täysin päinvastoin kuin me ja ne ovatkin olleet varsin menestyksekkäitä. Juutalaiset ovat varmaankin paras esimerkki tästä, mutta sama pätee moniin muihinkin ryhmiin, kuten vaikkapa kiinalaisiin, latinoihin, lounais- ja etelä-aasialaisiin ja mikä ettei (ainakin Amerikan) neekereihinkin. Olkoonkin, että etenkin viimeksi mainitun ryhmän “menestys” on pääasiassa seurausta tietoisesta, yhteiskunnan uudelleenjärjestelyyn tähtäävästä politiikasta eikä niinkään kyseisen ryhmän omista ponnisteluista. Mutta siitäkin huolimatta voidaan sanoa että Amerikassa on olemassa myös “Black community” jolla on jonkin verran yhteiskunnallista vaikutusvaltaa ja joka pitää ainakin joissain asioissa yhtä.

    Meillä näin ei ole. Parhaassa tapauksessa voimme tiukan paikan tullen luottaa kenties pariin ystävään ja lähimpiin perheenjäseniimme, mutta monilla ei ole senkään vertaa tukea. Tukemisen sijaan meidän eurooppalaisten keskuudessa on todennäköisempää että vaikeuksiin joutuneeseen pyritään ottamaan etäisyyttä kaikin mahdollisin keinoin, ja vakuuttelemaan että ”me” kuulumme ihan eri porukkaan kuin se vaikeuksiin joutunut.

    Poliitikot, virkamiehet, poliisit yms. veronmaksajien kustannuksella kansainvälisiä ohjelmia toteuttavat tai niiden toteuttamista turvaavat loiseläjät ovat kuitenkin hyvin pieni joukko ihmisiä, joilla on todellisuudessa vain sen verran valtaa ja liikkumavaraa kuin kansa heille antaa. Yksittäisiä kansalaisia he toki pystyvät kiusaamaan ja vainoamaan, mutta kollektiivisen vastarinnan edessä he ovat aivan yhtä voimattomia kuin kuka tahansa yksittäinen kansalainen joka nyt joutuu heidän hampaisiinsa.

    Aiemmassa kommentissa toivottiin että kehitykseen herättäisiin meillä ajoissa: toki näin, mutta kaikkein olennaisin asia joka jokaisen tulisi jo vähitellen tajuta sekä muun Euroopan esimerkistä että kotimaamme kehityksestä on se, että valtiovalta ei tule missään vaiheessa pysäyttämään nyt käynnissä olevaa muutosta, olipa vallassa mikä tahansa nykyisistä puolueista.

    • Todella hyvin sanottu.

      Poliisit ovat usein heti helisemässä, kun mustat tai mustalaiset vastustavat heitä joukolla. Pieni romanivähemmistö on uhkailemalla saanut koko maan polvilleen. Eläkkeelle teini-ikäisenä ja hamerahat sossusta.

      Meidän suomalaisten pitää ottaa homma haltuun.

  6. Hyvin onnistui kampanja Pudasjärvellä. Pudasjärvi ei ikinä unohdu Kuopion poijilta eikä Oulunkaan. Kurenalla on vielä toivoa.

  7. Että näin Pudiksella! Hyvä Daavittila:) Oletko koskaan kuunnellut mitä paikalliset ovat mieltä saadessasi omaa asiaa läpi, asiassa kuin asiassa? Tää on jotain uskomatonta:(

  8. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Pudasjärvi ei tukenut minua ja poikaani kun muutimme tänne. Asuntoa ei kaupungilta tuntunut saavan millään, koska kaikki oli varattu tuleville kongolaisille. Kuitenkin Pudasjärveltä muuttaa suomalaisia pois paljon enemmän kuin tänne muuttavia niin luulisi kunnan myös tukevan mielellään siinä asiassa. Muutenkin olen saanut huomata tässä parin edellisen kuukauden aikana, että Pudasjärvellä kohdellaan minua ja lastani paljon väheksyvämmin kuin maahanmuuttajia. Seurakunta ei myönnä kuin 2 kk apua ruokaostoksiin, mutta Oulussa sitä saa joka kuukausi. Mutta miten on maahanmuuttajien kanssa? He saavat jatkuvaa tukea niin seurakunnalta kuin kaupungilta. Olisiko päättäjien aika miettiä millaisen tulevaisuuden he haluavat Pudasjärvelle. Jos he haluavat, että maahanmuuttajat saavat vallan, niin siinä he tulevat onnistumaan jos jatkavat samaa politiikkaa. Ja itsekin olen saanut kärsiä maahanmuuttajien ahdistelusta tällä kylällä. Millainen tulevaisuus voi olla lapsellani jos homma jatkuu näin. Ei kovin hyvä. Joten taidan mennä kasvattamaan lapseni jonnekin missä yh-perheitä tuetaan ja missä ihmisillä on maalaisjärkeä.

  9. Jos jollain tekee mieli keskustella Pudasjärven asiasta tosimielellä niin Oulun aktivistelta löytyy e-mail-osoite. Olen Pudasjärven vastarinnan tukijäsen. Aina on toivoa Pudasjärvelläkin, vaatii vain rohkeita tekoja.

  10. Hyvä juttu. Aivan sairasta toimintaa tuo pudasjärvi ja myös yleisesti. Kohta ollaan Englannin mallissa (EDL) mallissa, joka ei sinänsä ole maahanmuuttoa vastaan, vaan sitä, että se talloo valtaväestön ja oman maan kansalaisten oikeuksia ja myös syrjii heitä.

  11. Kylläkait täältä Pudasjärveltä on kohta hakeuduttava pois. En halua lastani kasvattaa kohta mahdottomaksi käyvässä ympäristössä. Suuri virhe oli päästää Daavittila tänne huseeraamaan. Nouskaa Pudasjärveläiset vastaan, ei anneta pilata hienoa Kaupunkiamme!!!!

  12. Vastarintaliike tulee taatusti uudelleen Pudasjärvelle, se on varma se!

  13. Suomalaisten palveluja tullaan lähivuosina ajamaan kovalla kädellä alas, koska yli varojen ei voida elää vuodesta toiseen. Samaan aikaan maahanmuuton aiheuttamia menoja lisätään, eikä silloin olla köyhiä eikä kipeitä. Syy tähän selviää kun tutkii maahanmuuton mekanismeja Suomessa ja muissakin maissa.

    Tässä jutussa tarkastellaan ja otetaan kantaa vain maahanmuuton taloudellisiin seurauksiin.

    Maahanmuuttokeskustelu alkaa olla väljähtynyt.
    Suomalaiset on opetettu itsesensuroimaan ajatuksensa.
    Poikkipuolisesta maahanmuuttokriittisestä sanasta koko valtakoneisto tarttuu kiinni kuten hihamerkkikaustista olemme nähneet.

    Suomella ei ole joka vuosi varaa ottaa uutta velkaa yli miljardia euroa maahanmuuton kustannusten rahoittamiseen. Suomessa on kolme suurta ulkomaalaisille valuvaa rahan käyttöä, joiden takia rahat eivät enää riitä peruspalveluihin:
    Kreikan ja muiden euromaiden tukeminen, humanitäärinen maahanmuutto ja kehitysapu.

    Rahankäyttö maahanmuuttoon tulee lisääntymään 10 vuodessa ainakin kaksinkertaiseksi, jos ei saada muutosta aikaiseksi.
    Lisää maksettavaa tulee tästä aiheutuvien velkojen koroista.
    Täällä jo olevien kotouttaminen on epäonnistunut ja siihen vaaditaan lisää varoja.
    Toisaalta maahanmuuttajien määrä tulee 10 vuodessa 2-3-kertaistumaan, koska pidikkeiden saaminen näihin nykyajan valloitusretkiin on mahdotonta.

    Maahanmuuton kehityskeskustelut.
    Maahanmuutosta järjestetään pilvin pimein erilaisia tilaisuuksia, joissa pohditaan sen vaikutuksia Suomeen.
    Tilaisuuksia järjestävät puolueet, kunnat ja lukuisat järjestöt.
    On olemassa lukuisia julkisella rahalla toimivia yksikköjä, joissa maksetaan palkkaa siitä, että mietitään, mitä vielä enemmän voitaisiin maahanmuuttajien eteen tehdä.

    Näiden tilaisuuksien aiheet voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään:
    kuinka vaikeaa maahanmuuttajilla onkaan vieraassa maassa ja mitä voisimme tehdä enemmän maahanmuuttajien hyväksi.
    Jokaisessa puheenvuorossa pitää toistaa mantroja siitä, kuinka maahanmuutto on voimavara ja välttämätön Suomelle.
    Kolmas asiaryhmä puuttuu: millä maksamme tämän kaiken.

    Toinenkin tabuaihe kyllä on. Maahanmuuttajien rikollisuutta ei käsitellä kehitysseminaareissa.

    Puhujiksi ja paneeleihin ei kutsuta maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia. Paikalle kutsutaan maahanmuuttajien omat edustajat ja ne virkamiehet, joiden tehtäviin kuuluu edistää maahanmuuttajien asemaa.
    Jos joku yleisöstä uskaltautuu kysymään jotain kriittistä, hänet vaiennetaan nopeasti. Hyvä, ettei sentään poisteta tilaisuudesta.

    Kriittiset kysymykset tehdään verhotusti, koska kaikki pelkäävät rasistin leimaa.
    Eräässä tilaisuudessa saatiin yleisökysymys: mitä kaupunki voi tehdä luku- ja kirjoitustaidottomien työllistämiseksi.
    Vastaus oli sentään rehellinen: Tunnustettiin, että tämä on vaikea kysymys, jopa mahdoton ratkaista.
    Tällaiset ihmiset tarvitsisivat kokopäivätoimisen tukihenkilön, joka auttaisi elämään Suomessa.
    Syrjäytyneistä nuorista suuri osa on maahanmuuttajia. Nämä kuulemma tarvitsisivat vierihoitajan kellon ympäri.
    Ajatus “hyvyydestään” huolimatta todetaan liian kalliiksi (toisaalta se ratkaisisi Suomen työttömyyden kertaheitolla!).

    Valtio on määrännyt lainsäädännössä lähtökohdat kehitykselle.
    Se ei mahdollista muuta kuin lisärahan lapioimisen, koska muutoin rikottaisiin lakia. Sinänsä mielenkiintoista on, että kantaväestön palveluista voidaan ottaa rahaa pois tarvittaessa lakia muuttaen.

    Viranomaisten haaveena on kotouttaa myös suomalaiset: meidät on opetettava suvaitsemaan hiljaa hyväksyen se mitä ulkomailta tulee.
    Luulenpa, että aika monelle riittää, että osallistuu verojen maksamiseen ja muutoin elää omaa elämäänsä.
    Kovin moni ei edes tunne samassa rapussa asuvia ihmisiä, saatikka että kutsuisi heitä “kotiinsa kahville” (kuten eräs presidentti suositteli).

    Brosyyrejä, kirjasia, julkilausumia ja erilaista värikästä propagandaa on tehty maahanmuutosta suomen kielellä varmaan tuhansia.
    Ja yhtä lailla eri maailman kielillä. On nettisivuja.
    Olisi kiva tietää, lukeeko niitä kukaan muu kuin tämä koneisto itse.
    Kaikissa sama sisältö: ”Me, allekirjoittaneet kaupunginjohtajat arvostamme myötävaikutusta, jonka maahanmuutto ja maahanmuuttajat ovat antaneet Euroopan kaupungeille.”
    Kumma kyllä lukemalla esimerkiksi Walter Laquerin kirjan ”Euroopan viimeiset päivät” tulee erilaisiin ajatuksiin. Onko yhdessäkään tilaisuudessa pohdittu sitä, millaiseen Eurooppaan olemme kiihtyvällä vauhdilla menossa.
    Sitä ei pohdita missään nykyisen virkamiesarmeejan järjestämässä tilaisuudessa, saatikka että edes kansalaisilta kysyttäisiin -halutaanko me todella tällainen uusi Suomi.

    Kun lähtökohta on tämä, ei voi odottaa mitään muuta kuin lisää vaatimuksia rahasta. Kuntia velvoitetaan työllistämään maahanmuuttajia.
    Useat heistä saavatkin erilaisia hyväpalkkaisia usein melko turhanaikaisia virkoja.
    Myös suomalaiset olisivat iloisia, jos joku vaatisi heidän työllistämistään ja perustaisi lumevirkoja heitä varten.
    Sellaisia lumevirkoja, joissa puuhastelu luokitellaan työksi ja siitä maksetaan palkkaa.

    Maahanmuuton virkamiehet
    Isompien kaupunkien maahanmuuttojohtajista on tullut globaaleja toimijoita, jotka kiertävät ympäri maailmaa tapaamassa toisia samanmielisiä.
    Nämä virkamiehet olisivat ilman maahanmuuton tuomaa kansainvälisyyttä tavallisia paperinpyörittäjiä kuntien virastoissa. Heidän päivän huippuhetkiä olisivat iltapäivälehtien 10/15 kysymystä ratkaisut.
    On ihan toista asua hienoissa hotelleissa ulkomailla veronmaksajien piikkiin ja hakea uusia ideoita verorahojen käyttöön.

    Suuri osa maahanmuuton virkamiehistä on kantasuomalaisia, mutta erilaisten lumevirkojen myötä maahanmuuttajataustaisten virkamiesten määrä kasvaa koko ajan.

    Kaikenlaisia työllistäviä hankkeita käynnistetään, vaikkei niiden todellisista tuloksista juurikaan ole näyttöä.
    Hankkeet, kuten ihmisoikeuksien parantamisen 67! toimintaohjelmaa näennäisesti koskevat kaikkia kansalaisia.
    Todellisuudessa tällaiset ihmisoikeuskeskukset ja vähemmistövaltuutetun toimistot on tehty enimmäkseen maahanmuuttajien aseman edelleen parantamiseksi.
    Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat

    Jokainen viranomainen tai kolmannen sektorin työntekijä, joka saa palkkansa maahanmuutosta, ei koskaan sano, että Suomessa asiat ovat maahanmuuttajille hyvin ja voitaisiin vähän hengähtää välillä.
    Nämä ihmiset kyllä näkevät, että EU-maissa Kreikassa ja Italiassa maahanmuuttajat eivät saa yhtä paljon etuja kuin pohjoismaissa, ja siksi sinne ei pidä ketään palauttaa. Mutta he eivät näe, että monikuttuurisuus on tie tuhoon.

    Kyse ei ole siitä, että nämä henkilöt olisivat erityisen hyviä kansalaisia, vaan puhtaasti omasta ahneudesta.
    Mitä enemmän maahanmuuttoon annetaan rahaa, sitä enemmän siitä hyötyvät myös nämä suomalaiset.
    Jos vähemmistövaltuutettu sanoisi, että asiat ovat hyvällä mallilla, hänen virkansa voitaisiin lopettaa.
    Kun hän syyllistää suomalaisia rasismista ja syrjinnästä, hän saa virastoonsa lisää virkoja ja määrärahoja.

    Objektiivisella totuudella ei ole merkitystä. Osa rahavirrasta tulee omaan taskuun palkkoina ja erilaisina ulkomaisina matkoina.

    • Jos mietitään ongelmaa hieman laajemmin ja kysytään “Miksi Suomeen halutaan pakolaisia?” lienee vastaus Suomalaisittain selkeä. Jos taas kysytään “Miksi joku haluaa lähteä pakolaiseksi?” niin vastauksia on useampaa sorttia. Kuitenkin ne voitaneen rajata sen ajatuksen alle, että täälä on asiat vielä joiltain osin paremmin.

      Vaikka TV.stä ei juuri usein tulekkaan hyviä dokumentteja, niin nyt TV1:ltä tulee sarja “köyhyys – Miksi?”. Ja juuri tänää sielä esitettiin yksi osa kymmenosaisesta dokumenttien sarjasta “Afrikkaa ryöstämässä”:

      http://areena.yle.fi/tv/1716415

      Eli se, että joku haluaa Suomeen tarkoittaa että asiat ovat kotimaassa huonommin. No, hyvä meille. Toistaiseksi. Mutta jos asiaa ajatellaan tulevaisuuteen, niin maamme kansantalous ei kestä nykyistä pakolaisvirtaa. Ja sen vuoksi olemme kohta samassa asemassa Afrikan maiden kanssa. Ja koska maamme kansantalous ei määräänsä enempää elätä, meidän tulisikin vaikuttaa omalla käyttäytymisellä siihen että pakolaisilla tilanne maassaan paranee. Voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta ostokäyttäytyminen lienee se ainoa vaikutusväline jolla siihen päästään täältä pohjolasta. Hylätkämme isojen monikaupallisten tuottajien tuotteet ja katsokaappe pieneeen paikalliseen tuotantoon. Silloin monikansalliset yhtiöt menettävät rahansa ja heidän valtansa romahtaa.

      Suomea ollaan ajettu jo vuosia kehitysmaiden tasolle. Siitä toistaiseksi vielä onnistumatta. Valtiovaltamme teki vuosisadan alussa niin hyviä päätöksiä että Suomen kansa vaurastui niillä. Toisin kuin viimeisten vuosien aikana. neljän viimeisen presidentin aikana velkamme on kasvanut suuremmaksi kuin koko historiamme aikana. Eikä siis olla kaukana siitä tilanteesta, että IMF pakkolunastaa tai pakottaa myymään infraamme. Silloin olemme kansakuntana hävinneet.

      Terotetaan työkalut, laitetaan nurkat kuntoon ja opetellaan vanhat taidot. Niillä pärjätään. Raaka-aineet kerätään ja kierätetään keskenämme. Ei siinä tarvita monikansallisia Stenoja.

  14. Pienessä 9000 asukkaan kotikaupungissani luonto on onneksi vielä täysin puhdas monikulttuurisuudesta.

  15. Suomen talous on ajettu katastrofaaliseen kuntoon (vaikka valitettavasti moni ei ole tätä vieläkään ymmärtänyt) ja Suomen omavaraisuus ruoan suhteen on 20% luokkaa (ilman ostettavia lannoitteita, torjunta-aineita ja petrolia). Tästä seuraa, että ennen pitkää ruokaa ei riitä kaikille – edes suomalaisille -, eikä ole rahaa ostaa ruokaa ulkomailta. Moni graafinen suunnittelija tai systeemianalyytikko tms. joutuu kuolemaan nälkään, kun ei ehdi siirtymään perusarvoihin; ne, jotka jäävät henkiin, muuttuvat ääremmäisen vihaiseksi.

    Tästä syystä ystävällinen neuvoni ulkomaalaisille ja epäsuomalaisille on tämä: poistukaa tästä maasta vielä hyvän sään aikana.

    Vääjäämättä lähestyvässä sisällissodassa (huom! se syttyy täysin riippumatta meidän tahdosta tai tahdottomuudesta, tapahtumien logiikka pakottaa meitä siihen) – nykyisen yhteiskunnan romahdus ja sen puhdistus vahingollisesta aineksesta toteutuu tavalla tai tosella. Epäselväksi jää vain se, miten moni suomalainen kuolee ennen kuin maa on jälleen vapaa vahingollisesta aineksesta ja sitä suosivista pettureista. Veikkaan, että kun suomalaiset nälkiintyvät, niin ulkoimaiset miehittäjät ja heidän nykyiset suojelijansa (l. kansakunnan petturit) saavat kyytiä tyyliin 1918 ver.2.

    Korostan, ettei tämä ole kehotus mitään “kansanryhmää” vastaan, vaan kylmä toteamus tulevaisuuden todennäköisimmästä kehityksen vaihtoehdosta. Sen toteuttaminen riippuu vain ruoan riittävyydestä, joka taas riippuu kansakunnan taloudellisesta tilasta. Koska “multikulturismin” tai vaikkapa “edustuksellisen demokratian” tms. luonnonvastaisen järjestelyn harrastaminen on mahdollinen vain kun on vatsa täynnä ja asunnot lämpimiä.

  16. Kyllä oma etninen Suomen kansa olisi laitettava etusijalle, että leipää ja lämmintä riittäisi. Vuoden 1918 toistuminen ei olisi kenenkään etu! Kansallissosialismihan on luokkaristiriitoja vastaan? Kuitenkin nykyisten päättäjien toimien jäljet pelottavat. “Jos haluat elää rauhassa, niin varustaudu sotaan!” Näin totesivat viisaat muinaiset roomalaisetkin. Esimerkiksi luomuviljelun opettelu ja harjoittaminen ei ole mitään haihattelua, vaan realismia. Kriisi tulee pikemmin kuin veltto enemmistö arvaakaan! Koululaisille tulisi opettaa erä- ja maanpuolustustaitoja, mikäli vielä elätämme toivoa, että joku uudistus auttaisi! Herää, Suomi!

  17. Suomen alkuperäisväestöä vaihdetaan ruotsinkielisten värikavereihin ja Skandinaviaa haaveillaan USA:n osavaltioksi. Sitä se monikulttuurisuuspakkopulla on, sillä aikaa juutalaiset lunastaa kavereineen Pohjois-Suomesta ja Lapista parhaimmat kiinteistöt ilmaiseksi. Ovatko muuten ruotsinkieliset valkoiset kertoneet, paljonko ovat saaneet aseisiin rahaa maailmansotien aikana juutalaisilta sijoittajilta? On muuten vieläkin tutkimatta, olivat ensin Natsi-Saksan puolella ja pettivät sitten parempien rahojen takia heidät. Alkuperäisväestö Suomessa saa tuta kaikkien koston, vaikka ei ole vieläkään saanut itsenäistyä. Vain kosmeettisesti kirjallisesti olemme itsenäinen valtio, koska kansainvälisten sopimusten mukaan itsenäisyysjulistus tuli tästä Kalevala-projektista kruunun alueita koskien antaa ja allekirjoituttaa.

  18. Neekerit vois vaikka painuu takas sinne mistä on tullukki. Neekereitä ja muita pakoliasii hyysätään ihan liikaa pudiksel siis ne saa tehä mitä halluu ja kukaan ei puutu siihen. Ett tämmöstä se o nykyjää pudiksella se homma. Vesaki sellanen neekereiden hyysääjä.

  19. Tehdäänkö Suomestakin samanlainen kansojen sulatusuuni kohta kuin Amerikasta? Hallinto on ajamassa ohjelmaa, koska esimerkiksi opetushallituksessa on laadittu monikulttuurisuusagenda jota täytyy noudattaa. Sehän on vaan suositus mutta virkamiehet lukevat sitä nöyränä kuin raamattua. Se löytyy esim. haulla :
    Selvitys syrjinnän vastaisen pedagogiikan keinoista.pdf

Comments are closed.