Koti Uutisia Protestiäänivaalien voittaja: Adolf Hitler

Protestiäänivaalien voittaja: Adolf Hitler

12

Sunnuntaiset presidentinvaalit ja sitä edeltänyt ennakkoäänestys saivat myös perinteiset protestiäänestäjät liikenteeseen. Yleensä äänikuninkaana näissä epävirallisissa vaaleissa on ollut Aku Ankka, mutta tällä kertaa voittajaksi nousi uusvanha tulokas: Adolf Hitler.

Ilta-Sanomien haastattelema Uudenmaan vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Matti Hilli kertoo ääntenlaskennassa heidän törmänneen kokonaan uuteen ilmiöön, joka oli yllättänyt vaalivirkailijat. “Nyt pisti silmään sellainen historiallinen henkilö kuin Adolf Hitler. Jonkinlainen porukka oli tarrannut samanlaisen Hitler-naaman vaalilippuihin”, Hilli kommentoi.

Myös äänestysnumero 88 päätyi moniin lappuihin. Tämäkin oli saanut virkailijat ihmettelemään ja jopa pähkäilemään, voisiko liikkeellä olla jotakin neurologista häiriötä, joka pistää ihmisen kirjoittamaan äänestysnumeron kahteen otteeseen paperiin. Luku tuli kuitenkin sen verran usein vastaan, että he ryhtyivät selvittämään asiaa ja päätyivät lopputulokseen, että luku 88 tarkoittaa “Heil Hitler” eli ääniä on annettu edesmenneelle valtakunnanjohtajalle muutenkin kuin tarrojen kautta. “Yllättävän paljon näitä lippuja oli”, Hilli kertoo Ilta-Sanomille.

Äänestysnumero 88:aa oli näkynyt runsaasti myös muualla Suomessa. Keskisuomalainen kirjoittaa, että suurin osa mitätöidyistä äänistä oli annettu Hitlerille eri tavoilla.

Hilli kertoo Ilta-Sanomille myös, että perinteisiä kirkkoveneitä ei löytynyt yhtäkään kappaletta Uudenmaan vaalipiiristä, vaikka yleensä niitä on useampia. “En tiedä, mistä on kyse. Onko nuorison anatomian tuntemus heikentynyt ja heillä on asialistalla tärkeämmäksi noussut enemmän tällainen poliittinen vakaumus”, hän pähkäilee Ilta-Sanomille. Kehityssuunta on siis positiivinen: luokattoman huumorin sijasta protestiäänestäjät kiinnostuvat nyt enemmän rehellisestä politiikasta.

 

Lähde: Ilta-Sanomat

12 KOMMENTIT

  1. Tällä saa varmaan aika paljon paskaa niskaansa täälä, mutta mutta. Mielestäni jos jotain parlamentaarisesti haluaa saada aikaan kannattaisi äänestää Persuja. Valistaa sitten kansaa tätä kautta vaikka juutalaisista tai rotueroista, mutta parlametaaristen pitää olla hiljempaa.

    Sionismi ei Suomen politiikassa kuitenkaan ole ongelma, toisin kuin vaikka USA:ssa, kunhan se rajoittuu nimelliseen Israel-supporttiin. Toki parempi jos ei shillaa Israelia, mutta en näe Suomen kontekstissa suurena haittana. Tärkeämpää on matujen pysäyttäminen ja EU-ero, ja ne vaatii laajaa kansan kannatusta eli populismia. Joku liittovaltio pohjoismaiden kesken on vielä hyvin epärealistista eikä ajankohtaista, ellei Ruotsin tilanne muutu ensin radikaalisti ja se on iso jos. Joten sen ehdottaminen vaihtoehdoksi EU:lle on vielä tässä vaiheessa epärealistista.

    Juutalaisten vaikutusvaltaa voinee vastustaa parlamentaarisessa politiikassa nimeämättä niitä. Sitä paitsi tällöin syyttää ainoastaan oikeasti vastuullisia. Kuten pankkiireita, kulttuurimarxisteja, tieteenvääristelijöitä jne.

    Suora kansallissosialismi on tänä päivänä politiikassa kovimman vastuksen tien kulkemista. Jos halutaan suomalaisuus pelastaa, onko pakko hirttäytyä kaikkeen saksalaisen kansallissosialismin historian painolastiin?

    Weev (esim. Race Ghosteissa) ja Anglin tällä hetkellä nimenomaan ehdottaa sitä, että politiikassa menee GOP:hen (Suomen oloissa PS), voittaa vaaleja ja on populisti. Sitten voi muuten kertoa totuuksia, mutta erottelee sen parlamentaarisesta politiikasta.

    Tietty jos haluaa käyttää muita keinoja, niin se on oma lukunsa, mutta PVL:n toiminta ei ole oikein optimoitu sitäkään varten, se on sellaiseen kovin avointa.

    • Tällä järjestelmällä ja niin kauan kun Tieto oyj hoitaa ääntenlaskun on aivan sama mitä sinne lappuun piirtelee. Mitään muutosta äänestämällä EI TULE KOSKAAN!

      • Huono on perustaa puoluetta, kun koko aate on julistettu laittomaksi samaan aikaan, kun historian suurimman kansanmurhaajan jälkijättöiset seuraajat nauttivat puoluetuista sun muista parlamentaarisista eduista.

    • Perussuomalaiset oli jo kertaalleen hallituksessa, mutteivät tehneet mitään positiivista siellä. Lisäksi puolueen nykyinen puheenjohtaja on todistanut olevansa kansanpetturi mm. tukemalla ääri-islamilaista Saudi-Arabiaa ja TTIP-sopimusta EU-parlamentissa. Persujen presidenttiehdokaskin julisti olevansa kaikista juutalaismyönteisin ehdokas kaulassaan roikkuvan Daavidin tähti-korunsa kanssa.

      Perussuomalaiset eivät siis ymmärrä reaalipolitiikan päälle ja ovat yhtä korruptoituneita kuin muutkin kansanpetturipuolueet.

    • En nyt sanoisi että saa “paljon paskaa niskansa”. Persujen ongelma on vain se että ne ovat sinistien ja globalistien tiukassa talutusnuorassa. Eivätkä Persut hae eroa EU:sta.

      Jussi kun kiersi ennen Eu-vaaleja kaikkia kyläpahasia niin kyselin muutamasta asiasta mitä hän aikoo tehdä jos pääsee parlamenttiin. Mitään niistä hän ei ole tehnyt. Tai jos onkin, niin on jopa jäsenistöltään se erityisen hyvin salannut. Esimerkkinä nyt vaikka ampuma-ase direktiivi.

      Ja Laura, ikinä ei voi luottaa ihmiseen joka käy Isrelistta siunauttamassa itsensä seuraavaksi maan päämieheksi. Ei sionisteilta anota lupaa tulla Suomen johtajaksi. Sitä kysytään Suomen kansalta. No, Lauralla on kuintekin MP:in paikka odottamassa sinistein hallitsemassa EU:ssa.

      • Lisäksi vielä NATO myönteisyys jota salakavalasti hivutetaan vaikka ei aivan suoraan sanota. Ei ole persuista suomen itsenäisyyden pelastajiksi -tärkeimmät asiat ovat puolueelle tabuja ja homma keskittyy pelkästään islamista öyhöttämiseen.

  2. Miksei Vastarintaliike pyrkiny saamaan omaa ehdokasta mukaan tavottelemaan valtakunnankanslerin paikkaa?

  3. Adolf Hitleriä ovat euroopankin mittapuulla alettu kaipaamaan muodossa tai toisessa johtuen EU:n ja etenkin Saksan Angela Merkelin rajoittamattoman ja kritiikittömän muslimi-invaasion vuoksi, joka on aiheuttanut jokaisessa EU:n hännystelijä -maassa vakavaa rikollisuutta puhumattakaan lukuisista islamistisista terroristi-iskuista a la carte Allahu Akbar. Toinen tekijä on valtamedian yksipuolinen uutisointi, joka tarkoittaa yhtenevästi monikulttuurista aivopesua ja melskaamisella itsetarkoituksellisesti “rasismilla”, “vihapuheela” ja “äärioikeistosta”, joka yksipuolisesti syyllistää valkoisen eurooppalaisen kantaväestön sälyttäen muslimien tekemät rikoksetkin heidän (valkoiset) niskaansa. Myös globalisti -hallitusten jatkuvat tosinajattelijoiden vainoamiset, sananvapauden täydelliset mielivaltaan perustuvat kavennukset ja poliisikunnan vasemmistolainen politisoituminen, joka ei perusta puuttumista kansalaisen elämään rikosoikeudellisin perustein vaan poliittisten toimijoiden (EU:n) ja maan hallituksen vaatimusten mukaisella tavalla siten, ettei pidätyksille, sakoille yms. ei ole rikoslaissa olevaa sanktioperustetta

Comments are closed.