Kapinallisryhmien toimintaan ja sissisodankäyntiin erikoistunut Small Wars Journal julkaisi hiljattain yhdysvaltalaisen valtio-opin professori Roger D. Petersenin haastattelun. Petersenin mukaan vallankumous vaatii aina menestyäkseen väkivaltaiseen toimintaan painostavat yhteiskunnalliset ympäristötekijät.
Ennen kaikkea onnistunut aseellinen vallankumous tarvitsee Petersenin mukaan olot, joissa kansalaiset kokevat, etteivät he voi välttää osallistumista sotaan. Niidenkin, jotka eivät ole aluksi tahtoneet mukaan taisteluihin, on tunnettava painetta liittyä joko kapinallisten tai hallituksen hyväksi toimiviin huoltoryhmiin tai esimerkiksi aseistettuihin paikallismiliiseihin. Petersen toteaa haastattelussa, että kansannousu on sosiaalinen ilmiö, jonka ymmärtämiseksi ja toteuttamiseksi tarvitaan psykologista tutkimusta. Kaunan tunteet hallitusta kohtaan motivoivat kansalaisia aseettomaan vastarintaan ja kapinallisten materiaaliseen avustamiseen. Yhteisöllisyyttä ja velvollisuuksia arvostavat kansalaiset liittyvät puolestaan usein miliiseihin. Myös nopeat muutokset yhteiskuntahierarkioissa synnyttävät kannatusta väkivallalle. Mitä vahvemmat kulttuurin perhe- tai heimoidentiteetit ovat, sitä nopeammin kansa järjestäytyy kapinallisryhmiksi yhteiskunnallisten mullistusten myötä.
Petersenin mukaan länsimaiset puolustusvoimat eivät ota kapinallistutkimuksessaan irrationaalisia ja tunnetekijöitä tarpeeksi hyvin huomioon tällä hetkellä. Yhdysvallat esimerkiksi oletti, että irakilaiset kääntyisivät lännen puolelle huomatessaan, ettei kaadettu hallitus enää kyennyt turvaamaan heidän toimeentuloaan ja hyvinvointiaan. Todellisuudessa kosto- ja kunniakäsitykset voivat toisinaan peitota jopa perustarpeet, mikä luo toimintatilaa kapinallisille.
Lähi-idän lisäksi Itä-Euroopan ja Balkanin poliittista historiaa kirjoissaan käsittelevä Petersen myös muistuttaa, että niin kauan kuin vallanvaihto tuottaa kansalaisille enemmän haittaa kuin hyötyä henkilökohtaisessa elämässä, ei aseellisella vallankumouksellisella toiminnalla ole mahdollisuuksia menestyä. Jos vallankumous on yhden selväpiirteisen ryhmän harteilla, hallitus ja puolustusvoimat pystyvät tuhoamaan sen helposti. Mikäli tilanne kuitenkin on kuten 1940-luvun Liettuassa, jossa kapinamieliala oli juurtunut jo kansan enemmistöön, ei kehittynytkään armeija kykene Petersenin mukaan tukahduttamaan sitä.
Lähde: Small Wars Journal
