Koti Uutisia Postol: tuuliolosuhteet kumoavat Yhdysvaltain tiedusteluraportin sariinihyökkäyksestä Syyriassa

Postol: tuuliolosuhteet kumoavat Yhdysvaltain tiedusteluraportin sariinihyökkäyksestä Syyriassa

2

Truthdig-sivuston 21.4. julkaisemassa artikkelissa Massachusettsin teknillisen korkeakoulun tieteen, teknologian ja kansainvälisen turvallisuuspolitiikan emeritusprofessori Theodore A. Postol tarkistaa ja täsmentää aiempia analyysejään Valkoisen talon 11.4. päivätystä tiedusteluraportista. Sillä on oikeutettu Syyrian presidentin Bašar al-Assadin hallinnon syyllistämistä Khan Shaykhunissa 4.4. väitetysti tehdystä sariini-iskusta.

Postolin johtopäätös on, että otettaessa huomioon tuolloin vallinneet tuuliolosuhteet sariinin leviäminen Yhdysvaltain tiedusteluraportin esittämästä paikasta olisi aiheuttanut suuren määrän uhreja paikan välittömässä läheisyydessä, koska tuulen suunta olisi kuljettanut myrkkykaasun suoraan viereiselle tiiviisti asutetulle alueelle.

Munition Crater = kadussa oleva kuoppa, joka Yhdysvaltain tiedusteluraportin mukaan aiheutui väitetystä lentokoneesta pudotetusta sariinipommista. Siitä lähtevät keltaiset nuolet osoittavat tuulen suuntaa.

Useat toimittajat raportoivat kuitenkin väitetyltä iskupaikalta, eikä heidän raporteissaan mainittu ihmisuhreista satojenkaan metrien säteellä. Postol kritisoi Valkoisen talon raporttia siitä, ettei siinä ole selvitetty, millä alueella väitetyn kaasuiskun uhrit syntyivät. Hän viittaa aiempaan analyysiinsä, jonka mukaan myrkkykaasun vapautumispaikaksi väitetty kadussa oleva kuoppa ei voinut aiheutua lentokoneesta pudotetusta sariiniräjähteestä.

Postol huomauttaa, ettei hänen analyysistään seuraa, ettei uhreja olisi voinut syntyä kaasuiskusta, joka olisi tehty jossain muualla kuin Valkoisen talon raportin esittämässä paikassa. Tämäkin kuitenkin merkitsisi tiedusteluraportin täydellistä kumoutumista.

Lopuksi Theodore A. Postol toteaa joutuvansa vastentahtoisesti käsittelemään asiaa, jota hän oli toivonut voivansa olla käsittelemättä.

Postol muistuttaa, että valtamedian tehtävä tässä tilanteessa olisi raportoida tosiseikoista, jotka ovat selvästi ja yksiselitteisesti ristiriidassa Yhdysvaltain hallituksen väitteiden kanssa. Näin ei ole tapahtunut, Postol toteaa ja jatkaa, että tämä on osoitus demokraattisten mekanismien lamautuneisuudesta Yhdysvalloissa.

Postolin mukaan presidentti Trump hallintoineen teki kansainvälisen oikeuden vastaisen ohjusiskun Syyriaan ilman mitään todellisia tiedustelutietoja, tai todennäköisemmin hän jätti huomioitta saamansa ammattimaiset tiedustelutiedot – ottaen samalla riskin sotilaallisesta yhteenotosta Venäjän kanssa.

Professori Postolin tukeutuminen riippumattomaan mediaan alleviivaa valtamedian epäonnistumista ja kyvyttömyyttä oppia historiasta. YK:n asetarkastajia Irakissa vuosina 2002–2003 johtaneen Hans Blixin sotaa edeltäneet lausunnot siitä, ettei mitään joukkotuhoaseita ollut löydetty, kaikuivat kuuroille korville Yhdysvaltain hallinnon ja valtamedian paukuttaessa sotarumpuja. Seurauksena oli Irakin kaaokseen ajanut laiton ja Isisin nousulle puitteet luonut hyökkäys, jonka seurauksiin on useiden tieteellisten arvioiden mukaan kuollut jopa 500 000–1 000 000 irakilaista.

Nyt ollaan vastaavan kaltaisessa tilanteessa: läntiset valtamediat suhtautuvat kepeän välinpitämättömästi Yhdysvaltain hallinnon esittämien väitteiden vastaisiin todisteisiin, ja väitettyyn kaasuiskuun liittyvien motiivien pohdinta tai edes tosiseikkojen neutraali esittäminen vaikuttaa lähes ylivoimaiselta tehtävältä – kuten se on ollut (ainakin ilman lukijoiden tekemiä oikaisupyyntöjä) vuoden 2013 Ghoutan sariini-iskun kohdalla.

 

Lähteet: Vastavalkea, Truthdig

2 KOMMENTIT

  1. Yhdysvaltojen valehtelu tässä asiassa on nyt aika kauan ollut selvää kaikille jotka globaalista geopolitiikasta ymmärtävät. Jo pelkkä hyötynäkökulma todistaa että kaasuiskua EI tehnyt Assad taikka Venäjä. Kyseessä ei välttämättä ole myöskään suora false flag, vaan ennemmin faktojen valikoivaa käyttöä propagandatarkoituksessa. Faktathan kun ovat seuraavat, näitä ei ole siis yksikään taho eli USA nukkeineen, Venäjä tai Assadin hallinto kiistänyt: SAA tekee ilmaiskun paikalle, paikalla on FSA:n tai heidän liittolaisensa asevarasto, alueelta tulee raportteja sariinista. Tähän lisätään se että SAA tuhosi kemialliset aseensa Ghoutan iskun jälkeen hyväntahdon eleenä vuonna 2014.

    Todennäköisintä onkin, kuten myös monet venäläislähteet ovat jo kauan väittäneet, että Assad iski asevarastoa varten, asevarastossa oli kapinallisten käyttövalmiita sariiniaseita, jotka sitten levisivät alueille. Yhdysvallat sotateollisen kompleksinsa hurmoksessa luonnollisesti käyttivät tilaisuuden hyväksi saadakseen tekosyyn jolla rankaista Israelin vihollista ja polttaakseen 100 miljoonaa dollaria.

  2. Tuon nyt saattoi arvatakin. “Vain varkaat ja huorat huutavat kunniansa perään.”
    Presidentti Donald Trumph astui obama-miinaan. Vaikka en itse voinut mitään tietää, mutta vaisto sanoi tuon teon olleen hätiköity ja tyhmä. Ei pidä ryhtyä obamaksi obaman paikalle vaan olla valkoinen mies nimeltä John Wayne, joka tiesi, milloin oli viisasta pitää coltti kotelossa ja katsoa vain kulmainsa alta merkitsevästi ja milloin se oli vetää lonkalta nopeimmin kuin kukaan pahis siihen kykeni.
    Kun kuulet koiran haukkuvan, se ei aina ole koira, vaan ihan joku muu, joka vain kuulostaa koiralta.

Comments are closed.