Koti Uutisia Porsas pahoinpideltiin kuoliaaksi Tanskassa

Porsas pahoinpideltiin kuoliaaksi Tanskassa

6

Aarhusin kunnassa Tanskassa sijaitsee vuonna 1990 avattu luontokeskus Natursamarbejdet, joka on avoinna kaikelle yleisölle. Luontokeskus on nyt joutunut poistamaan kaikki porsaansa, koska maahanmuuttajalapset ovat muun muassa heitelleet niitä kivillä useaan otteeseen.

Lapsilla ei ole enää mahdollisuutta helliä ihastusta herättäneitä pieniä porsaita Aarhusin luontokeskuksessa Tanskassa, sillä porsaat jouduttiin viemään pois eläinsuojelun nojalla niihin kohdistuneen toistuvan raa’an pahoinpitelyn vuoksi. Eräässä tapauksessa porsas jouduttiin lopettamaan maahanmuuttajataustaisen lapsen pistettyä sitä kepillä. Toisissa tapauksissa kyse on ollut kivien heittelystä.

Kunnan biologi Niels Jørgen Friis toteaa Metroxpress-lehdelle: ”Alueella on toista etnistä alkuperää olevia lapsia, jotka valitettavasti eivät välitä porsaista. Heistä oli hauskaa heitellä kiviä niitä kohti.”

Luontokeskuksen johtaja Carsten Drasbæk yritti suojella porsaita pahoinpitelyltä rakentamalla aitoja. Väkivallanteot porsaita kohtaan kuitenkin jatkuivat, kunnes niitä ei voitu enää pitää keskuksessa.

Myös kanojen, lampaiden ja kaniinien on kerrottu joutuneen väkivallan uhreiksi.

UK_porsas_pahoinpideltiin_kuoliaaksi_Tanskassa

 
Lähteet: Metroxpress, Nordfront

6 KOMMENTIT

  1. Tässä taas nähdään, kuinka paljon toiset rodut luontoa kunnioittavat.

    Söpö kuva 🙂

  2. Pienenä harjoitellaan porsaan kivityksellä.
    Osataan sitten isona puoliksi kuopata ja kivittää ”hairahtunut” nainen / tyttö, joka on joutunut raiskatuksi.

  3. Järjetöntä! Liian vapaa kasvatus huomataan tossaki jutussa selvästi.

    • Tuskin on mitään tekemistä vapaan kasvatuksen kanssa. Enemmänkin kyseessä on islamilainen kasvatus, jonka mukaan porsas on likainen eläin.

Comments are closed.