Koti Uutisia PornHub juhlii hanukkaa

PornHub juhlii hanukkaa

10

Maailman suurimpiin pornosivustoihin lukeutuva PornHub juhlistaa yhtä juutalaisten tärkeimmistä juhlapyhistä toivottamalla kävijöilleen hyvää hanukkaa sekä muuttamalla logonsa O-kirjain Daavidin tähdeksi. Tämän lisäksi logoon on liitetty juutalaisten symboli eli menora-kynttilänjalka.

Pornosivuston päätös juhlistaa juutalaista juhlaa on merkittävä, sillä juuri juutalaiset ovat isossa roolissa pornotuotannossa. Esimerkiksi juutalainen professori Nathan Abrams kirjoitti vuonna 2004 aiheesta ylistävän artikkelin, jossa hän iloitsi, kuinka juutalaiset pornotuottajat murentavat ei-juutalaisten arvomaailmaa.

Lähde: Nordfront

10 KOMMENTIT

  1. Muistan ajan jolloin nämä sivut tulivat käytännössä yhdessä yössä kaikkien käyttöön – ennen sitä pornon levittäminen oli rangaistavaa ja, jos sitä filmien muodossa halusi joutui hakemaan sen alan liikkeestä täysi-ikäisenä.

    Näin sen kuuluisi ollakin.

    Juutalaiset ovat tottakai nyt tyytyväisiä, kun saavat levitettyä tätä rappiollista, muun muassa rotujen sekottamis- ja pettämispornoa kaikkien ulottuville.

    Porno on todella haitallista etenkin ihmiselle kasvavassa iässä olevalle ihmiselle. Se vääristää ja kyseenalaistaa olemassa olollaan oikeastaan kaiken mikä liittyy seksuaalisuuteen.

    Suomen pitäisi hävetä tässäkin asiassa, että se kansalaisilleen tätä saastaa etenkin nykymuodossaan tarjoaa.

  2. Vai että sionistinen sivusto… No, en ylläty. Näyttää sielä noita leikkokikkeleitä olevan heti haitaksi asti.

    Tuo yläreunassa oleva kynttilänjalka, piti oikein tarkistaa että onko siinä tullut juutalaisille vahinko kynttilöiden määrässä. Mutta vissiin ei. Pikainen googletus osoittaa että juutalaisilla on sekä seitsemän että yhdeksän kunttilän jalkoja. No, aina sitä oppii uutta. Vaikka ei tämä tieto nyt mitenkään paranna elämääni.

    Mutta joo… rappiokulttuuria pahimmillaan. Tai tekijöiden mielestä, sitä parasta kulttuuria. Onneksi suomalaisten DNA vielä kehittyy.

  3. Mun mielestä ei ole sinänsä mitään fundamentaalisen väärää siinä, että tällaisia sivustoja on. Ei ole pakko vierailla jos ei halua. Eikä tämä ole kannanotto siihen, ovatko ne juutalaisomisteisia tai ei.

    • Fundamentaalisen väärä on vähintäänkin siinä että tätä rainaa on kaiken ikäisten ulottuvilla.

      Ylipäätään tällaisen tarpeellisuudesta ja vaikutuksesta yleensäkin ihmisten arvomaailmaan voi olla useampaa mieltä. Olisko maailma jotenkin huonompi paikka mikäli tätä ei olisi tarjolla? Olisko sillä vaikutusta ihmisten arvomaailmaan ja valintoihinkin?

  4. Amerikan elokuvateollisuus on juutalaisten käsissä. Tämä koskee myös aikuisviihdealaa, jolla toimivia yrityksiä juutalaiset ainakin epäsuorasti omistavat. Hieman ihmetyttää, että uskonnollinen symboli laitetaan tällaiselle sivustolle, kun muuten toimitaan vain kulissien takana.

    Suurella rahalla saa laatua. Pornhub on yksi suosituimmista ja parhaista pornosivustoista. Ainakin jossain niin mainittiin…

  5. Mietitäämpäs asiaa taas kertaalleen vähän enemmän… Kuten jo yllä mainittua, se että www-palvelin on kaikkien nähtävillä kertoo huonosta moraalista niin sivujen ylläitäjien kuin Suomen reitittäjienkin puoellta. Mutta sitten on kokonaan tämä toinen puoli. Seksi ja porno ovat kaksi eri asiaa. Pornosta on tullut nuorille virheellinen käsite seksinä. Nuoret miehet kohtelevat nuoria naisia kuten ovat rainoissa tottuneet näkemään. Sitä pidetään normaalina. Ehkä siksi nykyään pidetään anaaliseksiä normaalina, vaikka aniharva nainen siitä pitää. Mielleyhtymä kahdenkeskisestä seksistä on vääristynyt pornoteollisuuden manipuloimana.

    No, osa alalle päätyvistä nuorista naisista kuvittelee saavansa helppoa rahaa ja tienaavansa omaisuuksia kun “niin moni muukin on onnistunut”. Pornoteollisuus on kuitenkin raakaa businesta. Siinä näyttelijät alistetaan ensimmäisenstä otoksesta asti ja nöyryytetään niin perusteellisesti ettei normaaliin elämään sen jälkeen juuri enää ole mahdollisuuksia. Lieveilmiöinä henkiseen pahoinvointiin tarjotaan studioiden puolelta huumeita ja alkoholia, joiden kautta näyttelijät jäävät entistä tiukemmin pornoteollisuuden alistamiksi.

    Kaikenkaikkiaan pornoteollisuus käyttää henkilöitä juuri niin kauan kun heistä joku on kiinnostunut ja joku maksaa. Sen jälkeen heidät viskataan kylmästi yli laidan ja jälleen on yksi ihmiselämä tuhottu. Tämä on ehkä se pornoteollisuuden moraalittomin puoli. Silti uusia “näyttelijöitä” virtaa kymmeniä tuhansia vuodessa kaupunkeihin luomaan uraansa. Yksinomaan Pariisiin tulee vuodessa tuhat nuorta naista kuvitellen olevansa muutaman vuoden töissä jotta saa pesämunan oman elämän aloittamiseen. Keskimäärin yhtä lukuunottamatta muut lähtevät vuoden sisällä varattomimpina kuin tulivat. Poikkeuksetta tautien ja päihdeongemien kanssa.

    Joku varmaan muistaa tässä pari vuotta sitten kun erään opettajattaren luona aikaa vietti yksi ja useampikin alle 15 vuotias poika. Ihmiset ihmettelivät että mitä väärää siinä on jos vanhempi nainen opettaa nuoria seksin saloihin. Ja että kuka 15 vuotias poika ei olisi onnensa kukkuloilla ja miehuutensa tunnossa kun on päässyt harrastamaan seksiä monta kertaa päivässä. Kyse ei olekkaan tästä näkökulmasta, vaan siitä että mielleyhtymä seksipalveluista oppiarvojen tai rahan saamiseksi on syntynyt. Se vääristää nuoren käsitystä maailmasta ja elämän lainalaisuuksista. Syntyy kuvitelma että seksiä tarjoamalla voi elää elämänsä ilman työntekoa ja että kaikki voi hoitaa seksillä. No, toisinaan näin käy. Mutta yhteiskunnallisesti tarkasteltuna aivokapasiteetin puute ja se työpanos joka yhteiskunnasta jää puuttumaan kieroutuneen maailmankuvan vuoksi, se on yhteiskunnalle kestämätön tilanne. Ja siksi se on rangaistavaa.

    Lopuksi sanottakoon vielä sen verran että se mikä tapahtuu avioparin seinien sisällä se on kukin parin henkilökohtainen asia. Mutta pornoteollisuus luo yleistä moraalittomuutta ja ongelmia kansantaloudelle. Mutta se luo myös mielenterveysongelmiin, katsojillekkin.

  6. Ihmettelin aikoinaan, miksi Baywatch-elokuvasta tehtiin törkykomedia, jossa näytettiin kuolleen miehen sukupuolielinten räpläämistä. Eipä tarvitse enää ihmetellä, kun katsoo leffan tiedoista, että yksi rainan tuottajista oli juutalainen Ivan Reitman.

  7. Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.

  8. Tähtien sota -elokuvien perimmäinen tarkoitus on on promota juutalaisuutta: jo elokuvasarjan nimi TÄHTIEN sota viittaa Daavidin tähteen. Näyttelijöistä mm. Carrie Fisher oli juutalainen ja Harrison Ford puoliksi. Elokuvasarjan tunnetuimpia hahmoja, vanha ja viisas Yoda muistutti olemukseltaan juutalaistiedemiestä Einsteinia. Anakin Skywalker esitetään aluksi neitseellisen raskauden tuloksena syntyneenä messiaana, joka sittemmin kääntyy kansansa petturiksi ja hirmuhallitsijaksi vähän kuin juutalaiset suhtautuivat aikoinaan Jeesukseen.

Comments are closed.