Koti Uutisia Porin baariampujalle neljä vuotta vankeutta

Porin baariampujalle neljä vuotta vankeutta

1

Satakunnan käräjäoikeus on käsitellyt viime vuoden puolella Porissa tapahtunutta ampumavälikohtausta. Käräjäoikeus tuomitsi tekijän neljän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä, törkeästä vammantuottamuksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Ampumavälikohtaus tapahtui marraskuun loppupuolella baarin edustalla, jolloin tekijä ampui kahta miestä. Ensimmäistä uhria tekijä ampui vatsaan ja polveen. Toista uhria ampuja ampui jalkaan. Syytetty väittää tapahtuneen olleen hätävarjelua ja sanoo, että toiseen uhriin kohdistunut ampuminen oli ollut vahinko. Oikeuden mukaan tekijän olisi tullut tietää, että vatsaan kohdistuneesta ampumisesta seuraus olisi suurella todennäköisyydellä ollut kuolema. Oikeus hyväksyi kuitenkin tekijän väitteen siitä, että toisen uhrin ampuminen oli vahinko ja tuomitsi tässä tapauksessa tekijän törkeästä huolimattomuudesta.

Nyt tuomittu ampuja joutuu myös maksamaan vahingonkorvauksia uhreilleen. Kaiken kaikkiaan hän joutuu maksamaan vahingonkorvauksia 39 350 euroa. Myös tuomitun mukana ollut mies tuomittiin 60 päivän ehdottomaan vankeuteen pahoinpitelystä.


Lähde: Yle

1 KOMMENTTI

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Mistähän rodusta mahtaa olla kyse? Saattaa olla tyhmäkin kysymys, mutta eipä se minua haittaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here