Koti Uutisia Porilaistytön raa’an murhan käsittely jatkuu ensi maanantaina hovioikeudessa

Porilaistytön raa’an murhan käsittely jatkuu ensi maanantaina hovioikeudessa

3
Ramin Azimi ja hänen vain 17-vuotias uhrinsa Jonna Männistö.

Porilainen 17-vuotias Jonna Männistö lähti kotoaan Metallikylän kaupunginosasta lenkille tammikuun 30. päivän iltana 2015. Lenkin jälkeen hänen piti lähteä vielä työvuoroon. Tällöin hänen tuolloin 25-vuotias entinen poikaystävänsä Ramin Azimi saapui Poriin aikeinaan omien sanojensa mukaan “sopia asiat Männistön kanssa”. Männistö jätti Azimin vuoden 2014 joulukuussa todeten, ettei heidän suhteensa toiminut ja että seurustelusuhde oli painostava.

“Asioiden sopiminen” tarkoitti tosiasiassa sitä, että Azimi ajoi Männistö kyydissään ensin Ulvilan Kullaalle kaupan pihaan pahoinpitelemään ja raiskaamaan tämän. Sen jälkeen Azimi vei Männistön Kokemäen Sääksjärvellä sijaitsevaan latoon tytön ollessa vielä hengissä. Azimi sitoi Männistön, valeli tämän päälle bensiiniä ja sytytti uhrinsa palamaan.

Azimi valitti murhasta ja törkeästä raiskauksesta saadusta elinkautistuomiostaan. Hän väitti, etteivät tapahtumat menneet marraskuun 2015 oikeudenkäynnissä esitetyllä tavalla ja ettei hänellä olisi ollut suunnitelmissaan pahoinpidellä, raiskata ja polttaa Männistöä elävältä.

Azimin kertomukset tapahtuneesta ovat oikeudellisen prosessin aikana vaihtuneet tämän tästä, ja puolustusasianajaja Rauli Virtanen on selitellyt tämän syynä olevan tekijän “semanttinen parafasia”. Oirekuvaan kuuluu puolustuksen mukaan “väärien sanojen käyttäminen” ja kielellisen ymmärtämisen vaikeudet eri tilanteissa. Käräjäoikeus puolestaan totesi, ettei Azimin syyllisyydestä ole mitään epäselvyyttä ja että teko oli suunnitelmallinen, pitkäjänteinen ja päättäväinen.

Joulukuussa 2015 tapauksen käsittely päätettiin siirtää Vaasan hovioikeuteen, ja käsittelyn on määrä alkaa tulevana maanantaina. Käsittelyyn on varattu aikaa kolme päivää. Satakunnan Kansa kirjoittaa, ettei Azimin valituskirjelmää ollut tiistaina saatavilla hovioikeudessa.

Lähde: Satakunnan Kansa

3 KOMMENTIT

  1. Monikulttuurisuus on rikkaus. Siinä sai porilainen likka rikastusta oikein urakalla, kyllä on varmasti Stubb ja kumppainit ylpeitä. Pöyristyttävintä on, että Rasmuksessa puolustellaan tätä murhaaja-raiskaaja ja haukutaan tätä uhria rasistiksi yms.

    • Miten tapaus liittyy mitenkään monikulttuurisuuteen?
      Sairaalloista mustasukkaisuutta ja masennusta yms. esiintyy kaikissa kulttuureissa ja toisaalta kulttuurisidos on tällaisissa tapauksissa mielestäni irrelevantti.

      • Mikään negatiivinen asia ei toki mädättäjän mielestä liity etnototeemeihin.
        Kerro nyt vielä meille kuinka Suomessakin on pitkät perinteet raiskatuksi tulleiden naisten kivittämisestä.

Comments are closed.