Koti Uutisia Porilaisessa vastaanottokeskuksessa asuva turvapaikanhakija tuomittu ehdolliseen vankeuteen

Porilaisessa vastaanottokeskuksessa asuva turvapaikanhakija tuomittu ehdolliseen vankeuteen

4

Porin poliisi tuli paikalliseen Liinaharjan vastaanottokeskukseen huhtikuussa 2016 ottamaan kiinni tuolloin 19-vuotiasta irakilaisturvapaikanhakijaa häiriökäyttäytymisen vuoksi. Turvapaikanhakija ei kuitenkaan hyväksynyt asiaa. Hän alkoi huitoa ja potkia poliiseja, minkä jälkeen poliisit kaatoivat hänet lattialle.

Vielä lattiallakin mies rimpuili ja yritti edelleen potkia ja lyödä poliiseja. Hän sai tartuttua poliisin virka-aseen varalippaaseen niin, että se irtosi paikaltaan. Ennen kuin turvapaikanhakija ehti saada mitään vielä pahempaa aikaan, hänen jalkansa onnistuttiin sitomaan nippusiteillä ja hänet raudoitettiin.

Satakunnan käräjäoikeus antoi kesäkuussa tuomion viiden kuukauden ehdollisesta vankeudesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Tämän tuomion Vaasan hovioikeus vahvisti pari viikkoa sitten. Turvapaikanhakija on kiistänyt syytteen ja väitti olleensa tapahtuma-aikana täyttä ymmärrystä vailla. Oikeus ei uskonut kahden muun turvapaikanhakijan kertomukseen siitä, että tuomittu olisi vain “vähän tönäissyt” poliiseja.

 

Lähde: Satakunnan Kansa

4 KOMMENTIT

  1. “Turvapaikanhakija on kiistänyt syytteen ja väitti olleensa tapahtuma-aikana täyttä ymmärrystä vailla. ”

    Siis täyttä ymmärrystä vailla”? Odotin jo, että hän kiisti olleesa edes paikalla. Hmm… “Aivokirurgien” ei siis tarvitse olla edes “läsnä” pääkopan nuukahkossa leikkauksessa. Niin no, jos pää irroitetaan kokonaan erilleen muusta kehosta, niin silloinhan ymmärrys on vähintäinkin “virkakunnossa”

    “Oikeus ei uskonut kahden muun turvapaikanhakijan kertomukseen siitä, että tuomittu olisi vain ”vähän tönäissyt” poliiseja.”

    Demlan pahin päivä sen 60-vuotisessa historiassa. “Ei uskonut”. Siis melkoisia ateisteja koko joukko. Kokonaiset viisi kuukautta siitä, kun vielä yrittää tavoitella “hyväntekijän” mainetta tavoittelemalla poliisin virka-asetta. Yhdysvalloissa tuosta olisi tullut kymmenissä vuosissa laskettava “kakku” ellei sitten saanut kuulaa kalloonsa selvästä vähintäinkin poliisin murhan aikomuksesta. Poliisin virka-ase ainakin valkolaisten kohdalla on niin pyhä esine, ettei siitä 5 kk selvitä. Mutta emmehän me ole Vokissa eli siinä paikassa, joka on lähinna Taivasta peruskristityn silmin asiaa katsottuna.
    Tästä nimenomaisesta tapauksesta tuskin ns. valtamedia ei antanut kertoa paljoakaan. Eihän sillä nyt mitään “uutisarvoa” ollutkaan. Tapahtuuhan noita joka päivä eli yksittäistapauksia kerta toisensa jälkeen. Toista se on meikäläisten kohdalla kun kadulle sylkeminenkin kirjoitetaan lentokoneella taivaalle ja Rönkä-setä sen vielä vahvistaa iltajumalanpalveluksessa asian ollen näin ja vielä pahemminkin.

  2. Ei mitään tuomioita turhapaikanhakijoille, vaan pullaa, pillua ja paapomista ynnä muutakin villasukkaa…!

  3. Ihanaa monikulttuurisuutta. Tähän saa #polpo nyt totuttautua.

  4. Se että näitä edes otetaan käsittelyyn on jo typerää.. sitten vielä saavat tuomion. Suomi on maailman sosiaalitoimisto, poliisi ja tuomioistuin. Tuomiokin on kallis etuoikeus johon näillä ei olisi oikeutta jos raja toimisi.

Comments are closed.