Koti Artikkelit Vastarintaliike PolPon “uskottu mies” laiminlyö hoitamansa yhdistyksen laskut!

PolPon “uskottu mies” laiminlyö hoitamansa yhdistyksen laskut!

14

Pirkanmaan näytösoikeudenkäynnissä viime lokakuussa määrättiin lakkautettavaksi Vastarintaliikkeen lisäksi myös rekisteröity yhdistys Pohjoinen Perinne ry. Kumpikaan edellä mainituista ei ole koskaan syyllistynyt mihinkään rikokseen.

Kaarle Gummerus.

Koska poliisijohdon vaatima lakkautus ei ole lainvoimainen, määräsi oikeus yhdistyksen omaisuuden niin sanotun uskotun miehen hoitoon siihen saakka, että asiaan saadaan selvyys. Pohjoisen Perinteen tapauksessa uskottuna miehenä toimii asianajaja Kaarle Gummerus, joka on viime päivinä ollut esillä Turun turvapaikanhakijaterroristi Abderrahman Bouananen puolustusasianajajana.

Tällä hetkellä Pohjoisen Perinteen hallituksella ei ole pääsyä yhdistyksen asioihin kuten pankkitiliin. Lain mukaan Gummeruksen tehtävänä on hoitaa yhdistyksen asioita, mutta nyt on käynyt ilmi, että hän on laiminlyönyt yhdistyksen laskujen maksun. Hän on päästänyt ainakin kaksi erillistä laskua perintään, ja perintäfirma on puolestaan yrittänyt karhuta summia yhdistyksen jäsenistöltä, jolla ei ole alun perinkään ollut mahdollisuutta alkuperäisten laskujen maksuun.

Gummeruksen laiminlyöntien vuoksi perintäfirma on yrittänyt laskuttaa yhdistyksen jäsenistöltä karhukirjeitse satojen eurojen perintäkuluja. Molemmat ilmi tulleet maksut on alun perin päivätty Pirkanmaan näytösoikeudenkäynnin jälkeiselle ajalle, jolloin se on ollut kiistatta Gummeruksen lakisääteisellä vastuualueella. Kansallisella Vastarinnalla ei ole tiedossa, onko Kaarle Gummeruksen aikomuksena päästää laskut menemään ulosottoon asti.

Se, että PolPon alulle paneman poliittisen oikeudenkäynnin uskottuna miehenä toimii maahanmuuttajaterroristin puolustaja, on jo itsessään melko irvokas mutta osuva ajankuva. Vielä härskimmäksi tilanteen tekee se, että yhdistykselle pyritään tekemään taloudellista vahinkoa poliittisista syistä.
 

Toimitus

14 KOMMENTIT

  1. Ei muuta kuin rikosilmoitus kyseisestä henkilöstä tahallisen taloudellisen lisähaitan aiheuttamisesta oikeusjutun kautta.

  2. Mitä todennäköisimmin tämä on tarkkaan harkittu teko. Tällä tavalla ko. henkilö aiheuttaa jäsenille luottotietojen menetyksen ja toimii poliisihallituksen viiden vuoden koston välikappaleena. Tämä on tyypillinen tapa aiheuttaa harmia oikeuden päätöksen jälkeen.

    Asianomaiset voivat toimittaa päätöksestä kopion karhuaville tahoille sekä omalle pankilleen, jotta luottotiedot säilyvät. Sen jälkeen lakimiehestä tehdään tutkintapyyntö ja käräjäoikeuden tuomareista kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Jaa että miksi käräjätuomareista? Siksi että he määräsivät pesänhoitajaksi tahon jolla ei ole edellytyksiä hoitaa ko. pesää.

    Näin se etenee, oikeusvaltiossa. Saas nähdä mihin ko. lakimies vetoaa poliisikuulusteluissa. Poliisikaan ei voi kieltäytyä vastaanottamasta tätä tutkintapyyntöä “riita-asiaana” koska toisena osapuolena on poliisihallitus. Jonka etua tässä tutkintapyynnön vastaanottajan tulee valvoa.

  3. Uskotun miehen nimenomainen tarkoitus on vahingoittaa Pohjoinen Perinne ry:tä. Käräjäoikeuden tehtävä tässä prosessissa on vain toimia kumileimasimena syyttäjän vaatimuksille. — Jos tuomari olisi tuominnut toisin, olisi hän fasisti ja kaikki eteneminen virkauralla olisi lopussa. Ikuisesti. — Tuomioistuinten toiminta ei enää perustu lakiin. Juuri siksi tarvitsemme Kansallista Vastarintaa!

    Tämä sama kaava, kun laki ei toimi otetaan rahat, on omaksuttu USA:sta. Siellä syyttäjiä ei koske lainsäädäntö. Konkreettisena esimerkkinä vaikkapa laillisesti toimivien asekauppiaiden ahdisteleminen sulkemalla heidän pankkitilinsä.

    Nyt ja vuosia eteenpäin laittomuus valtioiden toiminnassa tulee vain lisääntymään. Se on kansainvälinen suuntaus. Eikä laittomuuden lisääntyminen koske vain valtioiden sisäistä toimintaa. Myös “valtioiden yläpuolella” olevien elinten, esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK:n) sääntöjä ei enää noudateta. — Vahvat toimijat, USA, Englanti ja Ranska, sanelevat omat lakinsa muista välittämättä. — Samoin on valtioiden sisällä: Kansalaiset ja kuka vaan, joka saa haltuunsa alueen, jo pian muodostaa sinne oman No-Go alueensa, jolla valtion laki ei ole voimassa.

    Suomeen syntyy tai on jo syntynyt veljeskunnille myötämielisiä tuomioistuimia. Niissä leimattavat päätökset on sovittu jo etukäteen oikeussalin ulkopuolella. — Amerikassa se on New York, missä veljeskunta hallitsee. Siellä syyttäjän vaatimukset leimataan päätökseksi yli 99 prosentissa tapauksissa. Mitä oikeudenkäyntiä se sellainen on!

    • Kysessä on selkeä virkavelvollisuuden laiminlyönti, mutta tuomiolle Kaarle Gummerus’ta ei saada.
      — Veli ei veljeä tuomitse.

  4. Tunnen miehen jo 80-luvulta Helsingistä. Hoiteli yrityskauppojen seurauksena omaisuutta eteenpäin eli toimi putsarina. Ei rikollista mutta täysin moraalitonta toimintaa. Rahat liiviin ja jäljelle tyhjä pesä ja työpaikat meni. Täysin toimivia ja kannattavia yrityksiä lyötiin lihoiksi surutta. Sanooko Mancon Teille mitään ? Kaarle Gummerus oli yhteistyössä ja nuorena lakimiehenä järjesteli asiat “laillisesti.” Tällä herralla on miehisyyden ja kunnian tilalla pelkkää tyhjää.

    • Surullisinta tässä on, että me, kansa, olemme menettäneet poliittisen vallan näille herroille. — Poliittinen järjestelmä ei enää edusta kansaa.

    • Juu, Mancon on tuttu. Tutustuin Helsingissä Manconin viimeiseen toimitusjohtajaan joka kertoi surullisesta tarinasta. Häneltä oli kysytty että lähteekö pelastamaan konepajaa jolla on asiakkaita ja jonka tase on periaatteessa kunnossa. Mutta joka joutui suhteellisen pienen valuuttalainen ja äkisti vähenneen tilauskannan vuoksi pankin asettamaan ahdinkoo. Mutta että pajalla olisi ollut selkeät selviämismahdollisuudet parinkin vuoden lyhennysvapailla lainanmaksuilla. Ja aluksi pankinjohtajakin oli suotuvainen.

      Mutta kun kaveri sitten alkoi töihin niin kuuden kuukauden kuluttua oli selvää ettei yritystä voinut pelastaa. Yrityksen omaisuus oli ulosmitattu saatavista joita toimitusjohtajalle ei koskaan kunnolla perusteltu. Osa töistäkin oli siirretty toiselle yritykselle ja yrityksen kiinteistöt sekä koneet ja laitteet sekä varastot olivat siirtyneet ulkopuolisen omistukseen. Pelkillä työpalkoilla olisi pitänty maksaa velat. Kun kustannuksia tuli kuukausisttaisista kuluista joita ei ennen ollit. Olihan kaikki jo omaa ja maksettua.

      Silloin kaveri myös ymmärsi ettei enää koskaan löytäisi toimitusjohtajan pestiä Suomesta. Hänet oli ajettu tahallisesti miinaan. Niimpä hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Riadiin, perusti konsulttiyrityksen ja tarjosi import-export palveluja.

      Ja missä kaveriin törmäsin?? Töölön koirapuistossa. Samainen kaveri kertoi minulla paljon asioita joista on ollut myöhemmin hyötyä. Esimerkiksi sen, miksi 30 vuotiasta henkilöä ei otettu monikansallisen yrityksen putkiosaston pomoksi, vaan siihen otettiin yli 50 vuotiaita. Kaveri kertoi että Saudi-Arabiassa pitää olla kova luonne. Pitää rankasita heti vaikka ruoskaa jos joku työntekijä korottaa ääntään. Maasa ei kuulemma voi olla pomo jos kaikki työntekijät eivät pelkää sinua. Koska eri klaanit eivät tule keskenään toimeen.

      Mutta joo… Mancon on tuttu. Harmi että se tuhottiin. Ja kenen avustuksella?

    • “Suomen lähihistorian sortovalta aloitettiin 1987 systemaattisella ryöstämisellä Suomen Pankin vapauttaessa tuolloin pääomien maastaviennin 1987 ja ryöstelyn jatkuminen varmistettiin ETA-sopimuksella. Vielä 80-luvun puolivälissä Suomi oli sangen varakas maa, joka kykeni teollisuutensa vientituloilla maksamaan kaiken tarvittavan tuonnin ja Suomen elintaso sekä sosiaaliturva soveltuivat tuolloin malliesimerkiksi.
      Vuoden 1987 jälkeen Suomen elintaso alkoi huonontua huomattavasti. Elintason romahtaminen ilmeni esimerkiksi sosiaaliturvan heikkenemisenä1 ja koulutusmäärärahojen vähentymisenä2, tuotantolaitosten vanhentumisena ja kansantuotteen vähentymisenä3.
      Elintason laskemisen lisäksi 90-luvun talouskriisin aikana bruttokansantuote laski 13 prosenttia ja työttömyys kohosi 3,5 prosentista 18,9 prosenttiin4. 90-luvulla yritysten omarahoitusosuus romahti lähes puoleen entisestä. Kunnat, seurakunnat ja valtio ajautuivat alituiseen myymään omaisuuttaan. Maatilojen tuottoarvo ei kattanut sitä velkamäärää, joka niille valtion tuella tuputettiin. Lisäksi jäljellä oleva omaisuus Suomessa alkoi siirtyä ripeässä tahdissa ulkomaiseen omistukseen.
      Syytä on muistaa, että vuosina 1990–1993 järjestettiin lama, jolla Suomen talous, kulttuuri, poliittinen ilmapiiri syöstiin perikatoon. Esko Ahon hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta pankit päätettiin pelastaa ja salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella. Siten pankeille annettiin vapaat kädet poistaa markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkituenpiikkiin. Tämän järjestetyn laman uhreiksi joutui noin 65 000 yrittäjää, joista itsemurhaan päätyi 14 500 ihmistä. Silloinen Suomen poliittinen johto syyllistyi kansanmurhaan! Tämä oli Koiviston konklaavin saavutus.” http://www.magneettimedia.com/suomen-yhteiskunnan-perikato-ja-jalleenrakennus/

  5. Brendon O’Connell wow your way off on this one brother. Hitler was a hero. and definitely wasn’t racist or a mass murderer of the Jews. he wanted no war only peace. he offered to disarm his nation if others would. he only went to land that was Germany’s before the war to save his people from Poland. all you think you know about Hitler is a Jewish lie to keep anyone ever standing up to the Jews like Hitler did again. he wasn’t a drugy either.

    hyviä videooita mutta hitler hommat menee metsään!!

  6. Kaarle Gummerus on maanpetturi, epäsuorasti vihollisen kätyri.

  7. On aika ottaa oikeus kansan käsiin ja rangaista rikollisia valtaeliitin kätyreitä. Tähän voisi sopia sanonta, Pelko on aseeni.

  8. Miten tähän maahan onkin päässyt pesimään tämän sortin nilviäisiä?! Kansa on nukkunut samaan aikaan kun nilviäiset ovat saaneet tehdä tihutöitään. Nyt sitten ollaan tässä! Olis jo aika herätä ja palauttaa valta takaisin sinne minne se kuuluu eli kansalle!

Comments are closed.