Koti Uutisia Kotimaa PolPon rahankeruutempaus sai aikaan suuria tuloksia

PolPon rahankeruutempaus sai aikaan suuria tuloksia

10

Suomen poliittinen poliisi (PolPo) on jälleen kerran tehnyt tehtävänsä valtion varojenkerääjänä ahdistamalla kansalaisia. PolPo järjesti nimittäin keskiviikkona jälleen kerran vuosittaisen nopeusvalvontamaratoninsa, jolloin tavallisia kansalaisia metsästetään rahan takia. Kaiken kaikkiaan 5 558 henkilöä jäi kiinni ”ylinopeuksista”, joka tarkoittaa isoa rahasummaa maanpettureiden kansanvaihto-ohjelmalle.

Suurimman osan sakoista PolPo kykeni antamaan ilman oikeaa työtä, sillä kokonaiset 4 574 sakkoa saatiin aikaan automaattivalvonnalla. Poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta kertoo kansalaisille, että kiinnijääneiden määrä on suurempi kuin vuosi sitten, eli kyseessä on siis suuri ”menestystarina”.

Kansalaisilta ei kuitenkaan kiitosta heru PolPolle. Muun muassa sosiaalisessa mediassa ihmetellään sitä, miksi PolPo aina ajoittaa operaation juuri siihen aikaan kun teillä on kesäkelit ja kylteissä vielä talvirajoitukset.

Komisario Pasi Rissanen Oulun poliisista ei kuitenkaan ymmärrä kansalaisia.

– Nyt kun katson ikkunasta ulos täällä Oulussa, niin tuolla sataa räntää. Jos edellinen vuorokausi olisi ollut tämmöinen, niin tuskin sitä keskustelua olisi siinä tapauksessa käyty.

Lähde: Yle

10 KOMMENTIT

  1. Anteeksi nyt vaan, minulta heruu kiitosta Polpolle. Tällaisia kampanjoita pitäisi olla usemapia vuodessa eikä niitä saisi tiedottaa etukäteen.

    Perustelut: Jokainen joka on anonut ajo-oikeutta ja sen vastaanottanut on hyväksynyt noudattavansa voimassaolevaa tieliikennelakia. Ja jos ajaa ylinopeutta, syyllistyy rikokseen (nykyisin rikkomuksen) josta rangaistuksena määrätään sakkoa. Eli, ylinopeutta ajava tietoisesti rikkoo voimassa olevaa tieliikennelakia.

    Laki on laki, mutta onko laki oikein, se on se mistä pitäisi keskustella. Nimittäin, nopeusrajoituksilla pakotetaan ihmisiä kaupunkialueille joissa on omat monopolit mm. lähiliikenteen osalta. Kaupungiesta ei saa päästä liian nopeasti pois mutta niihin ei saa tullakkaan liian nopeasti. Joukkoliikenteen pitää olla kaikkein nopein tapa tymatkaliikenteeseen jolloin sitä kontrolloimalla voidaan kontrolloida koko kansaa keskitetysti.

    Suomalaiset ovat vain niin tyhmiä että ajavat ylinopeutta. Esim. Hämeenlinnan väylällä työmatkaliikenne Hämeenlinnan kohdalla on joka aamu 10km/h yli sallitun nopeuden. Ja Hyvinkään kohdalla se on jo 20km/h. Ei tarvittaisi kun tutka Hyvinkään eteläiselle sillalle niin jo olisi koko suoranmitta aikaa pysäytellä autoja. Toinen vastaava paikka olisi “Hullukukon silta” jossa kohtaa ajetaan aamusta riippumatta myös 20km/h ylinopeutta. Ja poikkeuksetta joka ajoneuvo.

    Lyön pääni pantiksi että siinä vaiheessa kun suomalaiset ovat ajaneet nopeusrajoitusten mukaan 4kk niin nämä “iskut” loppuvat ja peltipoliisit poistuvat. Ne eivät ole sen jälkeen luomassa kustannuksia kun taloudellinen hyöty jää saamatta.

    Mutta, asia on viimekädessä suomalaisten omassa määräysvallassa. Ajaakko nopeusrajoitusten mukaan vai rikkoakko lakia. Minä ajan aina nopeusrajoitusten mukaan. Ja siksi varmaan olenkin se “kirottu tulppa” joka aamu Hämeenlinnan väylällä. Jotain on pahasti vialla kun itse ajaa 100km/h ja yhdistelmä porhaltaa ohi vasenta kaistaa pitkin.

    • Eli nopeusrajoitukset ovat liian alhaisia, Suomesta löytyy lukemattomia paikkoja, joissa on selvästi liian alhaiset nopeusrajoitukset, motareilla pitäisi olla 140kmh kesäaikana.

    • 1. En minä vaan muista allekirjoittaneeni mitään sitoumusta tieliikennelain noudattamisesta siinä vaiheessa kun kävin autokoulun ja sain ajokortin. 2. Yritätkö sanoa, että ajokortittomien (siis polkupyöräilijöiden ja jalankulkijoiden) ei tarvitse noudattaa tieliikennelakia? Kyllä se koskee niitäkin, eipä vaan näytä poliisia kiinnostavan, kun jalankulkijoille ja pyöräilijöille voi kirjoittaa vain muutaman kympin sakon, kun taas hyvätuloiselta autoilijalta voi saada jopa satoja tuhansia euroja. 3. Hämeenlinnasta en tiedä, mutta täällä meilläpäin ajetaan alinopeutta, talvellakin eräällä kantatiellä poikkeukselliesti satasen rajoitus ja porukka körötteli 80 km/h, ja kesälläkin näkee kämmäreitä jotka ajaa satasen alueella 90 – 95 km/h kun eivät ilmeisesti ymmärrä että nopeusmittarin näyttäessä satasta todellinen nopeus on alempi. 4. Alkoholia koskeva kieltolaki kuulemma kumottiin aikoinaan, kun sitä ei muka pystytty valvomaan eikä se estänyt ihmisiä juomasta viinaa. Miksiköhän sama logiikka ei toimi ollenaan ylinopeuksien suhteen?

  2. >Perustelut: Jokainen joka on anonut ajo-oikeutta ja sen vastaanottanut on hyväksynyt noudattavansa voimassaolevaa tieliikennelakia.

    Oletko sitä mieltä että jokaisen tulisi kiltisti noudattaa lakia, kun se päivä koittaa, kun sinun pitää maksaa päästöveroa koska hengität?

    Nopeusrajoitukset Suomessa on koulujen edustaa ja kylien ydinkeskustaa lukuunottamatta aivan liian matalat siitä syystä, että sillä voidaan kerätä valtiolle ja eliitille rahaa jolla tämä kansa sorretaan. Lypsylehmä kansanpettureille.

    Se, että jokin on laki ei tarkoita, että se on järkevä tai hyvä laki.

    • Et sitten lukenut juttuani tai ymmärtänyt sanomaani. Otappas hattu päästä ja lue ajatuksella uudelleen.

      Ja mitä mielipiteeseeni tulee, niin lakia pitää noudattaa. Me emme koskaan voi lyödä vihollistamme omilla ehdoillamme sillä heillä on 10 000-kertaa isommat voimat kuin meillä. Me voimme voittaa vihollisemme VAIN heidän tekemillään ehdoilla. Esim. äänestämällä. Äänestämällä voimme vaihtaa eduskunnan. Ja silloinkin vain niin että seuraavana aamuna, viralliseen ääntenlaskentaan menee joka paikkakunnalla ihmisiä ja kirjaa ylös jokaisen ehdokkaan äänimäärät. Ja niitä sitten verrataan Tieto Oyj:n tuloksiin. Se vaatii työtä, mutta vain näin voimme voittaa.

      On turha kuvitella että Suomessa syntyy mitään Ranskan keltaliveihin verrattavaa ilmiötä. Ja jos meinaisikin, niin aina löytyy joku jonka tekemisten vuoksi se suuri yleisö kääntää selkänsä.

      Ja minäkin olen aina ollut ajoissa, vaikka olen noudattanut nopeusrajoituksia. Olen siinä suhteessa rekisterien ulkopuolella, että minusta ei ole merkintää kamerassa eikä kirjoissa.

  3. Jokapaikkaan olen tullut perille vaikka olen noudattanut nopeusrajoituksia. Aina.

  4. Mitä vikaa nopeusvalvonnassa on, rangaistuksenhan voi välttää nuodattamalla sääntöjä.

  5. Liikennekulttuuri on rapautunut viimeisen 20 vuoden aikana vauhdilla. Lopullinen niitti tuli, kun poistettiin LP käytöstä ja suunnattiin “resurssit” muualle hyödyllisempään toimintaan.
    Tämän päivän poliisit kun eivät välitä liikennerikkeistä, ajokäyttäytymisestä tai muista liikenteeseen liittyvästä, poistunut on myös ennakointi ts. toimitaan vasta sitten kun tapahtuu.
    Tämän päivän liikenne on yhtä minäminä kaaosta, perusasioita myöden. oletetaan omaavansa erioikeuksia muihin nähden milloin milläkin verukkeella ,haman sattuessa sitten kuullaankin aika repertuaari meriselityksiä.
    – Punainen on uusi vihreä,
    – hätätielle saa pysäköidä jos menee kaverille kaljoille,
    – jalankulkijoita ei tarvitse varoa vaan heidän pitää varoa ajoneuvoja,
    – markettien parkkipaikoilla on vapaa nopeus ja jalkakäytävälle ovien lähettyville saa pysäköidä jos asiointi kestää hetkisen (30 min.), pitäisivät vain muut omista asioistaan huolta.
    – vilkkua ei tarvitse näyttää, koska ei kuulu muille mihin olen menossa.
    – keltaisella sulkuviivalla saa ohittaa jos edelläajava ajaa liian tarkasti nopeusrajoituksen mukaan tämä koskee myös sulkuviivoitusta risteyksen ja liikenteenjakajan läheisyydessä, edellä könyävän vika.
    – saat alkaa ryhmittäytymään haluamallesi kaistalle heti kun keula on vierellä ajavan auton takaoven kohdalla onhan silläkin sivupeilit, seuraisi tonttu liikenettä,
    – pisnispuheluita (sekä muuta paskanjauhantaa äidin kanssa) on pakko hoitaa ajaessa luuri korvalla eihän 60.000€ leasinauton (Santander) haltijalla ole varaa hands freehen tai aikaa kytkeä puhelinta auton järjestelmään, hallitsen multitaskin koska on sentään koulutettu henkilö (maist. ins. ID100TT1 etc.).
    – sekä sen vähintään 100 muuta tapausta arkipäivän liikenteestä.
    Ajoneuvon merkillä tai iällä ei sinällään ole väliä ,koska ei vain ole osattu sisäistää muiden olemassaoloa liikenteessä ja sääntöjä, todennäköisesti vielä vanhemmat tai isovanhemmat ovat kustantaneet ajokortin, erityisoikeudet lisääntyvät vielä puolella jos alla on firman; taksi, pakettiauto, kuorma-auto.

    • Aikasen hyvin tiivistetty,puuttuu vaan ne hölmöt jotka ajelevat pari metriä toisten etupuskurista vasemmalla kaistalla. No, leikki sikseen, joskus tosiaan tuntuu että ajokortteja on jaettu muropaketeissa ja arvottu satunnaisotannalla.

      Oma ajotyylini on suhteellisen reipasvauhtinen, muttei aggressiivinen; en roiku puskurissa, en kiilaile ja pyrin olemaan joustava aina tilanteen mukaan. Taajamissa tarkkana nopeuksien kanssa, mutta tienpäällä tulee otettua vähän rennommin. Ja toistaiseksi Suomessa vältytty tiketeiltäkin. Ulkoa on jokunen pikavoitto, mutta ne ei käy kortin päälle ja hintakin kohtuullinen; esim. Belgiassa 160@120, 50€.

Comments are closed.