Koti Artikkelit PolPon Jari Taponen: “Satiiri ja parodia” ovat “haitallista viestintää”

PolPon Jari Taponen: “Satiiri ja parodia” ovat “haitallista viestintää”

7

Kuten uutisoimme eilen, eliitti on pyrkinyt sensuroimaan “Vihapuhepoliisina” ja “Keijo Kaarisateena” tunnetun parodiatilin, joka on irvaillut humoristisesti poliittisesta äärikorrektiudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Some-politikoinnista tunnettu ylikomisario Jari Taponen vaikuttaa olevan tyytyväinen sensuuriin.

Jari Taponen on hyökännyt ankarasti kansallismielisten laillisia kampanjoita vastaan. Samalla hän flirttailee avoimesti väkivaltavasemmiston kanssa. Kuvassa Taponen ja Suvi Auvinen.

Taponen itse on ollut toistuvasti Kaarisateen parodian kohteena, sillä ylikomisario on ottanut aggressiivisesti kantaa pakkomonikulttuurisuuden puolesta. Taponen on ilmoittanut tahtovansa sensuroida muun muassa maahanmuuttokriitikoiden ylläpitämät poliisiparodiasivut ja Vastarintaliikkeen julisteet.

Lisäksi Taponen on esiintynyt julkisuudessa mielellään äärivasemmistolaisen Suvi Auvisen ystävänä, vaikka Auvinen on iloinnut avoimesti esimerkiksi lapsiperheeseen kohdistuneesta poliittisesta tuhopoltosta. Tämän vuoksi ylikomisariosta on tullut niin sanotun PolPo-ilmiön (poliittinen poliisi) tunnetuin symboli.

Kaarisateen kohtaama sensuuri synnytti laajaa tyytymättömyyttä paitsi kansallismielisissä piireissä myös esimerkiksi libertaarien kokoomuslaisten joukossa. Tänä aamuna Taponen julkaisi Twitterissä viestiketjun, jossa hän syytti keskustelijoita “haitallisesta informaatiovaikuttamisesta”. “Informaatiovaikuttaminen” on eliitin kapulakieltä, jolla viitataan “väärien” poliittisten mielipiteiden ilmaisuun.

Taponen viittasi Valtioneuvoston julkaisuun, jossa kansalaisia valistetaan siitä, kuinka informaatiovaikuttamisella “voidaan pyrkiä lietsomaan epäluottamusta sekä väestön keskuudessa että väestön ja viranomaisten välille”. Hän myös vihjasi, että ilmiön taustalla voi olla “valtiollinen toimija”, mikä on kiertoilmaus Venäjälle, joka on eliitin kaikkien salaliittoteorioiden ytimessä.

Ylikomisario liitti viestiketjuun Valtioneuvoston julkaisun kuvakaappauksen, jossa yhdeksi “informaatiovaikuttamisen” keinoksi luokitellaan “satiiri ja parodia”. Suomen PolPo on vaatinut lainsäätäjiltä jopa telekuunteluoikeutta voidakseen vakoilla parodiatilien ylläpitäjiä. Valtioneuvoston julkaisussa todetaan:

“Informaatiovaikuttamisessa huumoria voidaan kuitenkin käyttää työkaluna harhaanjohtavan informaation levittämiseen ja yksilöiden, narratiivien tai mielipiteiden naurunalaiseksi saattamiseen tai kritisointiin. Huumoria voidaan käyttää kiistanalaisten mielipiteiden oikeuttamiseen.”

Kuvakaappaus Valtioneuvoston julkaisusta.

Mikäli Taposeen ja Valtioneuvostoon on uskominen, eliitin “narratiivia kritisoivat” tai “kiistanalaisia mielipiteitä” esittävät suomalaiset ovat pahantahtoinen viides kolonna, jota Vladimir Putin tai jokin muu “valtiollinen toimija” ohjailee salakavalasti huumorin ja sarkasmin keinoin. Kuten Keijo Kaarisade on usein todennut, naurunvapauteen todellakin kuuluu naurunvastuu – ja vastuu voi olla suomalaisille toisinajattelijoille erittäin raskas.

Mielenkiintoista kyllä, Valtioneuvoston uhkalistalle lukeutuu myös “argumenttien tulva”. Koska kulttuurimarxistien väitteet rotujen harmonisesta rinnakkaiselosta pakkomonikulttuurisessa utopiassa perustuvat valheille, on eliitti joutunut määrittelemään vasta-argumentit eli rationaalisen keskustelun yhteiskunnalliseksi uhaksi. Mitä Orwell mahtaisi ajatella?

Lähteet: Jari Taponen, Valtioneuvosto

7 KOMMENTIT

  1. Venäjällä on ihan vastaava poliittisen huumorin bannaus meneillään. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen että maamme viranomaiset ovat putinisteja, tekevät kuten hänkin, mitä tulee sananvapauteen. Päättäjämme tekevät maastamme venäjä-kopiota:

    https://ecpmf.eu/news/legal/russia-putin-satire-as-extremist-material-on-prohibition-list

    Suomessa matkitaan myös Neuvosto-aikaista vainoa toisinajattelijoita, varsinkin kansallismielisiä sellaisia, kohtaan. Esimerkkinä Ukrainan vainotut “rasistit”:

    https://www.eurozine.com/the-hippies-of-soviet-lviv/

  2. Paljonko veronmaksajien rahaa palaa tähän naurettavaan perseilyyn kuten tuohon Valtioneuvoston tekemään “analyysiin”?

    • Aivan helvetisti. Ja rahat menevät maanpettureiden ja näiden kavereiden taskuihin.

  3. Onko tämä Taponen se parodiapoliisi? Vai todellinen PolPon ykkösnyrkki pahuuden voimia vastaan?

  4. Kirjoitin jo kauan sitten että satiiri tullaan pian kieltämään.

    Ikävästi toteutuvat kaikki nämä mielipuolisimmatkin visiot yksi toisensa jälkeen.

    • Vainottu toisinajattelija Alexander Solchenizyn puhui taannoin USA:n Harwardin yliopiston oppilaille. TÄRKEÄ sitaatti joka PITÄISI olla jokaisen kansallismielisen selkäytimessä, tai ainakin nuoren koululaisen oppikirjoissa (1979):

      ”Elin koko elämäni kommunistisen juntan alaisuudessa. Voin kertoa että sellainen yhteiskunta jolta puuttuu objektiivinen oikeuden mittari on todellakin hirveä. Mutta sellainen yhteiskunta jolla on vain lakijärjestelmä mittanaan ei myöskään ole ihmisen arvoinen.

      Yhteiskunta joka perustuu elottomaan lain kirjaimeen (rule of law, globalistien käyttämä termi, kääntäjän huomautus) eikä nouse tämän tason yläpuolelle, ei voi saavuttaa läheskään todellista inhimillistä potentiaaliaan. Lain kirjain on liian kylmä ja kankea herra jotta sillä olisi suotuisa vaikutus yhteiskuntaan. Aina kun yhteiskunnallisen elämän kontaktipinta koostuu lakien ja sääntöjen verkostosta, syntyy moraalisen keskinkertaisuuden ilmapiiri, joka lamauttaa ihmisten korkeammat pyrkimykset. Pelkkä yhteiskunnallisen säädöstön verkosto on aivan liian heikko kyhäelmä jotta se voisi vastata tämän uhkaavan vuosisadan vaaroihin pätevästi.

      Länsimaisessa modernissa yhteiskunnassa on epätasa-arvo nostanut päätään salliessaan yhtälailla hyvät kuin pahatkin teot.

      Valtiomies joka haluaa saavuttaa jotakin tärkeää ja hyvinkin konstruktiivista maansa eteen joutuu astelemaan erittäin varovasti, jopa nöyristellen. Häntä ympäröi tuhannet pikaiset ja vastuuttomat kriitikot; sekä parlamentti että media tökkivät häntä.

      Edistyäkseen valtiomiehen tulee todistaa jokaisen askeleen erikseen perustelluksi ja virheettömäksi. Itse asiassa, jos joku on tavallista pätevämpi ja mainiompi, saa tällainen tuskin mahdollisuutta näyttää väriään. Hänen eteensä asetetaan tusinoittain ansoja. Näin keskinkertaisuus valtaa alaa, demokratian asettamien rajoitusten aiheuttamana.

      On mahdollista ja suhteellisen helppoa vahingoittaa nykyistä länsimaista hallintovaltaa. Se onkin heikentynyt huomattavasti kaikissa länsimaissa.

      Yksilöiden oikeuksien turvaaminen on saavuttanut niin hysteerisen tason että yhteiskunta ei enää kykene suojaamaan itseään tietyiltä yksilöiltä.

      On aika. On tosiaan aika, että länsimaissa aletaan turvaamaan ihmisten velvollisuuksia oikeuksien ylikorostamisen sijaan…” Lähteessä loput puheesta:

      russia-insider.com/en/solzhenitsyns-prophetic-1978-indictment-west-full-text-harvard-speech/ri21699

  5. Poliisissa on iso joukko todellisuudesta vieraantuneita kirjoituspôytäsankareita, joiden pahin painajainen on joutua oikeisiin töihin. On niin paljon mukavampaa rönttäkelillä hakea kupponen kuumaa ja jatkaa netin syövereiden surffausta, josko sieltä löytyisi joku kielletty sana tai viittaus johonkin, joka saattaisi olla oikein tulkittuna poliittisesti epäkorrekti lausuma.

    Samaan aikaan kenttäsikakolleegansa painivat hallituksen ja vihervasurien anarkopazkojen lempilasten lieveilmiöiden kanssa kera narkkien, juoppojen ja muun mukavan ja moni heistä kiroaa koko johdon ja nämä kirjoituspöydällä lentävät poliisioletetut alimpaan helvettiin. Kentällä elää kapinahenki, rotat tietävät sen ja tekevät kaikkensa sen tukahduttaakseen. Siitä on hyvä esimerkki poliisin sisäinen “käräytä kaveris”-systeemi, jossa voi (muka) anonyymisti puukottaa selkään niitä, joidenka maailmankatsomus ei miellytä.

    Jos valta vaihtuu minun elinaikanani, otan mielelläni vastaan siivoustehtäviä viranomaispiireissä.

Comments are closed.