Koti Artikkelit PolPo: Vastarintaliikkeen jälkeen kielletään mahdollisesti muitakin järjestöjä

PolPo: Vastarintaliikkeen jälkeen kielletään mahdollisesti muitakin järjestöjä

46
Timo Kilpeläinen.

Poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen uhkailee tuoreessa blogissaan, että Vastarintaliikkeen kiellon jälkeen PolPo (poliittinen poliisi) voi ottaa tähtäimeensä myös muita “äärijärjestöjä”. Kansallismieliset ovat epäilleet, että PolPo voi pyrkiä kieltämään muun muassa isänmaalliset katupartioryhmät.

“Vastarintaliikkeen lakkauttaminen on yhteiskunnallisesti merkittävä ratkaisu”, toteaa Kilpeläinen. Hän kertoo “pitävänsä mahdollisena”, että “uusia lakkauttamisvaatimuksia tullaan esittämään myös jatkossa”.

Poliisitarkastaja myöntää, että Vastarintaliike kiellettiin ideologisin perustein muun muassa “juutalaisvastaisuuden” vuoksi. Käytännössä “juutalaisvastaisuus” merkitsi sitä, että Vastarintaliike esimerkiksi paljasti Suomessa asuvan juutalaisen Nena Kafkan valehtelevan kokemuksistaan toisessa maailmansodassa. Kilpeläinen kirjoittaa:

“PVL ja sen edeltäjä Suomen vastarintaliike (SVL) ovat olleet viranomaisten tuntemia järjestöjen perustamisesta lähtien. Vastarintaliike poikkeaa muista väkivaltaisista ääriliikkeistä. Se on ollut pitkäikäinen, toiminta on ollut kumouksellista ja liikkeeseen kuuluvia yksittäisiä henkilöitä on tuomittu väkivaltarikoksista. Liikkeen ideologia on sisältänyt runsaasti muun muassa juutalais- ja maahanmuuttovastaista sanomaa.

– – Hovioikeuden ratkaisussa todetaan, että toimintaan liittyy rotusyrjintää ja vihapuheen kaltaista viestintää, muun muassa holokaustin vähättelemistä ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien loukkaamista.”

PolPon mukaan kansalaisten kokoontumis- ja ilmaisunvapautta voi tulevaisuudessa kaventaa monin keinoin, joista järjestökiellot ovat vain yksi. Lisäksi Kilpeläinen haaveilee lakimuutoksista, joilla poliisi voisi “puuttua tehokkaammin” lakkautettujen yhdistysten toimintaan.

Kuvakaappaus: Twitter.

“Yhdistys- ja kokoontumislait sekä poliisin toimivaltuudet ovat kaikki tehty eri aikoina ja eri tarkoituksia varten. Kokoontumislakiin aiemmin esitetyt muutokset ovat jo etenemässä hyvää vauhtia”, poliisitarkastaja summaa.

Kilpeläinen on herättänyt hilpeyttä sosiaalisessa mediassa rummuttamalla railakkaasti monikulttuurisuuden ilosanomaa. Hän on jopa tehtaillut sosiaalisen median alustoille ilmiantoja sulkeakseen tilejä käyttäjiltä, jotka ovat rotukysymyksestä eri mieltä hänen kanssaan. Moni on kysynyt, eikö poliisi voisi käyttää resurssit hyödyllisempään toimintaan, kuten raiskaajien ja huumekauppiaiden seurantaan.

Lähde: Poliisi.fi

46 KOMMENTIT

  1. Raiskaajat ja huumekauppiaat edesauttavat perinteisen yhteiskunnan hajoamista, joten ne on objektiivisesti PolPon aputoimijoita. Tästä syystä PolPo ei ahdistele raiskaajia ja huumekauppiaita, ja antaa näiden toimia.

    Esimerkiksi, juutalaisten organisoima terroristinen ISIS ole Suomessa kielletty, samasta syystä. ISIS on PolPon liittolainen goyimien ohjaamisessa kohti uutta maailmanjärjestystä (a.k.a. Pax Judaica).

    • Niinpä, Isis ei ole Suomessa kielletty järjestö, joten kurkunleikkaajat ja terroristit voivat vapaasti kokoontua ja suunnitella terrori-iskujaan. On vain vaikea ymmärtää isänmaan pettäjiä, jotka itsekin kuuluvat loppupelissä ns. vääräuskoisiin. Toisaalta on hyvin todennäköistä, että seuraava suursota euroopassa tulee puhdistamaan väestöä. Sodan alkamista tarvitsee tuskin odottaa kovin kauan.

  2. PolPo – oikea rikollisjärjestö
    Timo Kilpeläinen – Kansanpetturi

    Kaikki järjestöt, jotka eivät rummuta globalismin, kulttuurimarxismin ja monikulttuurisen “ilosanoman” puolesta tullaan kieltämään. Timo Kilpeläinen, joka vihaa omaa kansaansa, haluaa tehdä kaikkensa, että kansalta viedään kaikki oikeudet.

  3. Mitähän virkaa Timo Kilpeläinen kyttää kun noin aktiivisesti isänmaallisia jahtaa?
    Virkojahan saattaa piakkoin vapautua kun osa ylintä päällystöä on kohta linnassa.

  4. Tuon kaltaiset “Lilleri-Lallerit” tulisi pysäyttää, ennen kuin on liian myöhäistä… Valtansa sokaisema poliittinen pyrkyri, jonka yksikään toimi ei tähtää Suomen, tai suomalaisten etuun.

    • Miten voi olla “kansanpetturi”, jos ei ole edes koskaan ollut osa kansaa? Tuo jutku on perustanut koko uransa suomalaisten hyväksikäytölle ja oman etunsa edistämiselle, tuolla harakalla ei ole mitään intressejä tehdä suomalaisten kannalta hyviä päätöksiä. Valitettavasti nämä parasiitit nakertavat Suomen pikkuhiljaa tuhoon.

    • juutalainen ei voi olla maanpetturi koska juutalaisella ei ole maata, eikä juutalainen ole Suomalainen.

    • Häikäilemätön ja hävytön tyyppi, ja nyt sitten inisee, kun on ensin ärsyttänyt suomalaiset pahanpäiväisesti. Ostapa kuule menolippu sinne mistä tulitkin, niin ei tarvitse enempää kohdata sellaista osaa suomalaisista, jonka esilletulon olet kyllä ihan itse aiheuttanut.

  5. Kappas vaan, siitä taas yhden ylimielisen mulkeron nimi ja naama muistiin, helvetin kansanpetturi… näitä taitaa olla koko poliisihallitus täynnä? Sovittu kaikki etukäteen “oikeuden” tuomarien kanssa? Kai näillä petturitempauksilla saa kultaisia lippuja paremman leivän ääreen kansainvälisiin operaatioihin ja poliittisia irtopisteitä muilta isänmaan niskaan kusevilta isokenkäisiltä. Juu rajoittakaa rauhassa, kyllä se jossain vaiheessa on liian ylivoimainen ja innokas väkilauma vastassa kun tarpeeksi potkitte omianne…

    Eikös tätä reaktiota nimenomaan odotettu jos PVL:n kielto menee läpi? Tämän takia pusketaan kovaa vauhtia valvontalakeja läpi, voidaan valvoa yksityisiä viestejä, puheluita ja rahaliikennettä. Että tällainen “avoin demokratia”.

  6. Tuollainenkin kokovartalomulkku on tälle planeetalle jotenkin ilmestynyt. Noh, joka tapauksella PolPo-ainesta parhaimmillaan. Tosin tuon ilmestyksen vaikutus ajatteluuni ja toimintaani on puhdas nolla.

  7. Näin meillä. Kenties kaverin olisi aika ottaa uusi rooli esim vessapaperina.
    Suosta jossa mekin olemme pääsennee vain yksinkertaisesti lahtaamalla kaikki maanpetturit, heivaamalla viimeinenkin jutku ja niiden kätyri paskakompostiin jonne kuuluvat. Mullan voisi sitten lahjoittaa pyhään maahan rakentavan kultturivaihdon nimissä, saisivat kibbutsilla viljellä ehtaa kosher kurkkua jumalan valituille.
    Toki jos vähemmän inhimillisiä konsteja löytyy niin ideoita otetaan ilolla vastaan.
    Ei tässä muuten , vitutus ja pettymys kasvaa tiettyyn pisteeseen asti jonka jälkeen on parempi olla .. Valmis mihin tahansa. Kua ottaa ekan luodin??!!

  8. > Yhdistys- ja kokoontumislait sekä poliisin
    > toimivaltuudet ovat kaikki tehty eri aikoina ja
    > eri tarkoituksia varten. Kokoontumislakiin aiemmin
    > esitetyt muutokset ovat jo etenemässä hyvää
    > vauhtia
    , poliisitarkastaja summaa.

    Tämä trendi ja aatesuuntaus on nyt muodissa. Sen kannattajat löytyvät käytännössä pelkästään viran­omaisten ja valta­eliitin keskuudesta sekä niiden joukosta, jotka saavat toimeen­tulonsa valtion varoista, esimerkiksi valtion tukea saavat yhdistykset, säätiöt, yms.
    — Yhdistävä tekijä on voittojen tai palkan saaminen valtion varoista, suoraan tai välillisesti (esimerkiksi ase­teollisuus saa rahansa pelkästään valtion varoista).

    Esimerkki USA:sta.
    Korkeimman oikeuden tuomarin (Cavanaugh) nimittämisessä taistelun rintama­linja kulki sen välillä, pitääkö perustus­lakia noudattaa vai onko laki vain poliittisten tuulien mukaan vaihtuva Joustava perustus­laki.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Living_Constitution

    Esimerkki Suomesta.
    Tämä kirjoituksen aihe itsessään on esimerkki joustavasta lain tulkinnasta.
    — Yhdistys- ja kokoontumis­lait sekä poliisin toimi­valtuudet ovat kaikki tehty eri aikoina ja eri tarkoituksia varten
    Laki ymmärretään vain peite­verhoksi sille, että valtiota käytetään vain kulloisenkin poliittisen suuntauksen edistämiseksi.
    — Tällöin valtiolta puuttuu jatkuvuus. Kansalainen ei voi luottaa edes perustus­lain hänelle “takaamiin” oikeuksiin, koska seuraava hallitus voi ne kuitenkin päätöksellään muuttaa. (Ja eiväthän ihmis­oikeudet muutenkaan kuulu tietyille ihmis­ryhmille kuten natseille.)

    Ensin he tulivat hakemaan natseja, mutta en tehnyt mitään, koska en ole natsi…

  9. Tuo äijähän on kävelevä kyrpä. Onkohan tuotakin kiusattu koulussa vai mikä on, että on noin paljon kusta päässä.

  10. Kaadoit virtsaa jonkun päälle? Paskotko myös pussiin? Alennut antifan tasolle ja joidenkin mielenterveysongelmaisten, jotka pyörittää omasta paskasta “lihapullat”. Et ole kyllä ihan terve. Sun kannattaisi hakeutua hoitoon. Kun toteutat sen vastaanottokeskuksen tuhoiskun niin muista nyt videoita se ja levittää se tänne. 😂

  11. Poliisihallitus on täynnä valkoista ihmisroskaa, jotka kuuluisivat narunjatkoksi katulamppuun muistuttamaan mikä on kansanpetturuuden hinta.

  12. SAIRASTA! Lampaat teuraalle! muurarit on korruptoinu koko järjestelmän ylhäältä alas!! Kyllä tälle stoppi tulee! Vai että holokausti voiko vitun naurettavampaa väitettä olla joka vähänkin viittii asiaan perehtyä!! SAtoja jutkuja jopa myöntää että pelkkä painostus keino!!!

    HOme goys!!

    https://www.youtube.com/user/prepare333/videos

  13. Polpo ei julkaissut asiallista (mutta kriittistä) kommenttiani blogissaan. Härskiä propagandaa koko PolPon toiminta, blogit mukaanlukien. Yritetään vielä vedota että “järkevät ihmiset eivät halua polpon rekisteriin merkintää”.

    Sanoi myös Ylen ohjelmassa, että “natsitervehdys ei ole uskottavaa politiikkaa”. Pelkkiä mielipiteitä joilla yritetään vedota lammaskansaan, vailla ymmärrystä siitä mikä se “natsitervehdys” edes on. Pelkkää vallankäyttöä. Onneksi yhteiskunta on sentään läpimätä ja nuo sen kansikuvina heiluvat hahmot täysin ymmärtämättömiä todellisuudesta. Se on vielä siunaus siinä vaiheessa kun ko. yhteiskunnan kestävyys joutuu koetukselle.

  14. Nice try, Shlomo!

    No ei oikeasti, olet aika surkea PolPon provokaattori.

    PVL tässä vaiheessa herättää massat ja ylläpitää liekit/kipinät. Se on tärkein tehtävä, ja sen takia PolPo, Vääryyslaitos ja kaikki muut kansanviholliset, petturit, shlomot ja globalistit ovat huolissaan. Väkivallan käyttö tässä alkuvaiheessa olisi näille kansanvihollisille kuin lottovoitto ja unelmien täyttymys – joten ei, ei onnistu!
    Tilanne on sitten toinen kuin Suomen PVLn riveissä on esimerkiksi 50 tuhatta aktivistia, siis ei vielä nyt.

  15. Kilpeläiset ovat tyypillistäkin tyypillisempiä eliitin huoria. Tosin he itse varmaankin uskovat olevansa varsinaisia yhteiskunnan tukipylväitä…

    EU on päivä päivältä enemmän ja enemmän kuin Neuvostoliitto. Poliitikot ja poliittiset rakenteet ajautuvat tähän suuntaan kiihtyvällä vauhdilla ja huorat kulkevat karavaanin jatkona, tietenkin.

    Monet poliitikoista ymmärtävät asian, mutta he eivät halua asettua vastarintaan, sillä järjestelmä palkitsee työteliäimmät ja julkeimmat huorat. Mitä enemmän huoraat kansaasi, sitä varmemmin virkaurasi etenee. Juuri näin oli Neuvostoliitossakin.

    Kilpeläiset ovat kiusallisia ja kansanpettureita ja niin heitä tullaan aikanaan kohtelemaan, mutta silti oikea vihollinen on muualla. Ja ennen kaikkea, vihollinen ei pesi maahanmuuttajajoukoissa, sillä vihollinen on eliitin takana, vihollinen on Creme de la Creme eliitin joukossa. Ja kyllä, vihollinen on sionisti, aina, poikkeuksetta, on hän mitä uskoa tai rotua tahansa. Hän voi olla valkein arjalainen, mutta jos hän on huoran osan valinnut, hän on sionistin huora.

    Kaikki kehotukset ja kiihottaminen esim. väkivaltaan vaikkapa maahanmuuttajia kohtaan, on aina vihollisen työtä, tavalla tai toisella. Mikään ei olisi viholliselle mieluisampaa kuin suora väkivalta heidän orjiaan kohtaan. Ja orjia maahanmuuttajat ovat sionistien maailmassa. Sionisti viis välittää muslimeista ja vielä vähemmän mustista. Itse asiassa juuri muslimien joukossa on (vihollisen luoman savuverhon suojassa) todellisia vastarintaihmisiä, kuten esim. selkeästi kansallismielinen ja miehekäs Hezbollah.

    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että maatamme valtaaviin maahanmuuttajalaumoihin pitää suhtautua välinpitämättömästi, sillä he ovat (tosin useimmiten sitä itse ymmärtämättä) sionistin tykinruokaa, joka uhrataan missä tahansa taistelussa, jos siitä on hyötyä sionistille. Kansallismielinen ja – sosialistinen Suomi osaa pitää puolensa ja kitkeä rikollisuuden, meillä ei ole ongelmaa siinä asiassa.

    Ongelma on siinä, että vihollinen valtaa huoriensa avulla yhteiskunnan johtavat paikat ja asemat. Ja huorat tekevät sen mielellään, heitä palkitaan siitä hyvästä.

    Tässä vaiheessa taistelua riittää, kun kaikki huorat tietävät, että heidät on huomattu, heidät nähdään ja heidät kuullaan. Kansa tuntee heidät, he eivät elä umpiossa, vaan heidän on pakko astua kansan keskuuteen. Huorien on pakko astua kansan keskelle. Se on hyvä.

    Ottaen huomioon tämän kaiken, on kaiken tämän sonnan keskelläkin säilytettävä maltti.

    Ja mitä muuta voisin tässä yhteydessä edes sanoa. Eliitti tulee joka tapauksessa löytämään taakseen jättämänsä edestään. Historia ei ole loppunut.

    • “Itse asiassa juuri muslimien joukossa on (vihollisen luoman savuverhon suojassa) todellisia vastarintaihmisiä, kuten esim. selkeästi kansallismielinen ja miehekäs Hezbollah.

      Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että maatamme valtaaviin maahanmuuttajalaumoihin pitää suhtautua välinpitämättömästi, sillä he ovat (tosin useimmiten sitä itse ymmärtämättä) sionistin tykinruokaa, joka uhrataan missä tahansa taistelussa, jos siitä on hyötyä sionistille. ”

      Aivan.

    • Hyvin kirjoitettu Pekka. Täysi tuki Hizbollahille ja antisionistiselle vastarinta-akselille! He pitävät näitä pakoloisia ihan samanlaisena saastana kuin mekin.

  16. Miten tuo kehtaa tviitata jotain tuollaista kuin ylhäällä kuvakaappauksessa?
    Jos olisin poliisi, koettaisin omata edes hieman omanarvontuntoa.
    Itkee kuin vasemmistoakat, kun HÄNTÄ ei nyt tässä totella.

    Ja muuten, millä tavalla PVL:n “toimintaan liittyy rotusyrjintää”?
    Huvittavaa tuo vajakin ajatuksenjuoksu.
    Olisiko PVL:n pitänyt valita joku turvapaikanhakija johtajakseen, jotta ei olisi syyllistynyt “rotusyrjintään”?

  17. Jos soo kielletään alamme toimimaan ilman tunnuksia. Nyt poliisin on helppo tunnistaa meidät kadulla tunnuksen vuoksi, voitte kuvitella mitä toimintamme on kun tunnukset kielletään. Mulle käy kumpikin vaihtoehto.

  18. Mikään todellinen kansallismielinen toiminta ei lopu näihin naurettaviin kieltoihin. Tällainen kieltäminen on pelkkää kärpäsen surinaa korvissamme. Kannan riimupinssiä rinnassani niin kuin tähänkin asti olen sitä kantanut, ja jos PolPo kätyreineen repivät sen irti, laitan uuden tilalle. Ei sitä tunnusta mitkään maanpetturi pellet voi hävittää, ei milloinkaan. Aliarvioivat pahasti voimamme, jos laskevat hyödyttömien kieltojensa varaan.

    • Menikö sinulla kauan, kun muotoilit sanottavasi tekstimuotoon? 😀 Nimimerkkikin on perin omaperäinen 😀 Kyllä kuntouttavalla toiminnalla on ihan selvästi positiivinen vaikutus elämääsi 😀

      • Varsinainen verbaalinen ilotulitus ja todella hieno taiteilijanimi. Kyllä tuolla ulosannilla pitäisi kirjallisuuden Nobel olla varma… 🤩

        Jaa, jospa se onkin oikea nimi eikä taiteilijasellainen, punarkistipiireissä ja kummitussukupuolisissahan suositaan persoonallisia nimiä… 🤔

  19. Mielestäni liian läpinäkyvää toimintaa, sillä tässähän nyt haetaan sitä, että pystytään kieltämään Odinit. PVL piti saada framille ennakkopäätöksllä.

  20. Ongelma on galluppien puute.

    Euroopan ihmisoikeussopimus on ylintä oikeutta Euroopassa, kaikki sen vastainen lainsäädäntö on automaattisesti mitätöntä.

    Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapauteen voidaan tehdä poikkeuksia vain jos poikkeus on ”välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa.” Tuolla viitataan kansan tahtoon, tarkemmin sanottuna kansan enemmistön tahtoa.

    Nyt kun kukaan ei koskaan järjestä yhtä ainutta galluppia siitä mikä on kansan käsitys sananvapauden rajoista eli siitä mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, niin tuomioistuimet saavat varsin vapaasti päättää missä rajat kulkee.

    Gallupit muuttaisi koko asian. Sananvapauden suurin ongelma Suomessa on että kukaan ei yritä edes selvittää missä rajat kulkee gallupeilla.

    Myös adressit voisi vaikuttaa. Niistäkin selviää kansan tahto.

    Vaikka esim. Google forms gallupeita taikka Facebook gallupeita olisi helppoa tehdä. Ja ilmaista.

    • Perustuslaissa ei lue että POLPONvaltaisuus taikka tuomarinvaltaisuus vaan KANSANVALTAISUUS. Nyt kun gallupit puuttuu niin se on Polponvaltaisuutta.

      Perustuslaki

      2 §

      Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

      Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

  21. Pornokin pitää kieltää. Itse avaruudensosialistina en ymmärrä,että pvl ,jonka tarkoitus pyrkii oikeudenmukaisuuteen ja luonnon ehdoilla toimintaan,kullekin kykyjensä mukaan,pitäisi ennen kieltää. Totean,että eduskuntatalon polttaja voi hyvin tehdä sen yksinkin. Älä tule tänne,herra Pitkäniemi.

  22. Ns. kielto ei tietenkään estä toimintaa, päinvastoin. Itse asiassa juuri kiellon kiertäminen tuo kannattajia. Suomen kansassa elää syvässä herraviha ja ns. pienemmän puolella oleminen.

    Itsenäisyyspäivän marssi on selkeästi seuraava voimannäyttö ja sionistien huorat eivät voi sille yhtään mitään.

    Itse aion käyttää eri yhteyksissä aina sanaa Vastarinta. Siitä sanasta pitää tehdä oikea meemien meemi ja se pitää arkipäiväistää. Sitä voi käyttää halutessaan leimautumatta, jos sitä arkailee. Aina voi perustella asiaa sananvapaudella ja ns. normi-ihminenkin ymmärtää tämän.

    Enkä lainkaan epäile, etteikö Liike luo nahkaansa uudelleen, sen se tekee aivan varmasti, mutta jokainen voi olla mukana Vastarinnassa jokaisena päivänä. Kaikissa keskusteluissa voi aina sanoa olevansa “Vastarintaihminen” ja jos joku heittää jotakin natseista niin se ei haittaa, sillä silloin voi vain todeta, että “niinpä, nykyäänhän me kaikki ollaan natseja” jne.

    T-paita, jossa lukee Vastarinta, on tietenkin legitiimi ja sillä voi hivuttaa sanaa kohti normi-ihmistä, ihan arkisesti.

    Tämä ei tietenkään mitenkään korvaa millään tavalla järjestäytynen Liikkeen toimintaa, mutta on rikka rokassa. Vihollisemme noukkii jokaisen marjan maasta ja niin meidänkin pitää tehdä.

    • No itse asiassa historian kuuluisimmat vastarintaliikkeet ovat olleet juurikin kielletttyjä ja maan alta toimivia….

  23. Kieltäminen vain vahvistaa järjestöjä, tämän on historia osoittanut.

Comments are closed.